Kannattaako edes harkita toista lasta, jos 1. kanssa hermot riekaleina?

Vierailija:

yhden pienen kanssa, kahden kanssa ei varmasti ole helpompaa.

Oma ja kaikkien tuttujen kokemus on, että kaksi lasta on aina rankempaa kuin yksi,

esikoisen kaksi ekaa vuotta jaksoin mainiosti, en ollut ikinä ollut esikoiselle vihainen, pinnaa riitti ja vaikka mitä valvomisista huolimatta.

Kakkonen on ollut normaali tai helpohko vauva, kumpikaan lapsi ei ole allergunen tai muutenkaan sairastele.

Joten kukaan ei voi sanoa, etteikö kahden kanssa varmasti ole helpompaa. Meillä oli ensimmäinen niin vaativa vauvana, että siitä ei voinut seurata kuin helpompaa. Niinpä rohkeasti tehtiin toinenkin, ja samaan aikaa ensimmäinen kasvoi suuremmaksi ja oppi puhumaan, minkä myötä kiukku ja ainainen huuto helpotti.

Eli se, että kahden kanssa tuntuu helpommalta vaatii niin kaoottisen lähtötilanteen, että siitä ei ole kuin yksi suunta. Tietysti yhden helpon vauvan jälkeen ymmärrettävästi joutuu totuttelemaan työläämpään arkeen ja siksi tuntuukin raskaammalta.

Mutta yllä todettiin myös allergiat ja sairaudet. Ap:nkin täytyy muistaa se, että toinen voi aina olla sairas ja erityishuomiota vaativa vauva. Ja siihenkin on äidin rahkeiden riitettävä.

Odota muutama vuosi. Ihan tosi.

t. 8 vuoden ikäerolla lapset saanut (ei kyllä hermojen takia) ja ikäero toimii meillä loistavasti!

Minulla rupesi hermot menemään vasta kahden kanssa, kolmatta en hankkisi kuuna päivänä!

Jos vauva on vaativa, niin toinen ei ehkä olekaan, ja jaksat kahden kanssa paremmin. Jos olet saanut synnytyksen jälkeisen masennuksen, niin se on hoidettavissa. Jos sinulla oli ennen lasta epärealistiset odotukset äitikyvyistäsi, niin ehkä sinun on nyt aika punnita ne uudelleen. Mutta tilanteita on siis minia, ja sinun on selvitettävä mistä kohdallasi on kyse.

Kun toinen nukkuu, toinen kukkuu jne. Meillä kuopus ei suostu nukahtamaan illalla ja esikoisella on aamuyöstä kasvusärkyä. Pisimmillään tulee sitten kolmen tunnin unipätkiä...

Jos toinen tulee niin sen pitäisi tulla aika pian... Ei odotella montaa vuotta. Olen itse tosi väsynyt ja yksinäinen mutta kestän tämän, tiedän että selviän tästä ja joskus on erilaista, ei välttämättä helpompaa. Lapsi on ihana :) Parisuhde vaan on ihan paskana. Mies ei kestä yhtään tätä arkea, että vauva " määrää" kaiken ajankäytöstä alkaen ja että kaikki ei kodissamme ole niinkuin ennen. Jos toinen tulee niin olen sitten varmaan pian yh. Eipä taideta ottaa riskiä, olis aika edesvastuutonta lähteä leikkimään.

Puolen vuoden päästä voi olla jo ihan eri ajatukset. Mä olin myös tuossa esikoisen ollessa 8-9 kk kaikista väsynein, aivan puhki, enkä edes harkinnut vielä toista lasta, vaikka tiesin useamman haluavani. Kun esikoinen oli puolitoistavuotias, kummasti se vauvakuuma vaan alkoi nostaa päätään. Siitä meni vielä jonkun aikaa, ennen kuin alettiin tosissaan yrittämään kakkosta, ja nyt lapsille tulee ikäeroa kolme vuotta.



Mä lähdin siitä, etten rupea pukkaamaan lapsia väkisin putkeen, vaan tunnistan omat rajani. Mulla on ollut ihanaa viettää rauhassa esikoisen ekoja vuosia, ja nyt odotan jo malttamattomasti kuopuksen vauva-aikaa, vaikka se on varmasti ihan yhtä väsyttävää jossain vaiheessa, kuin esikoisenkin kanssa. Nythän niitä on vielä kaksi! :O Mutta onneksi tällä kertaa tiedän myös sen, kuinka lyhyt se todella rankka kausi on, ja että kaikki vaikeat ajat menee ohi, ja niiden jälkeen koittaa taas seesteinen kausi. :)

hetken että ehdit nauttimaan esikoisesi upeasta lapsuudesta.

yhden pienen kanssa, kahden kanssa ei varmasti ole helpompaa. Tai jos uskot olevasi niin onnekas, että juuri sinulle sattuu se helppo pienen ikäeron sisaruspari, rupea lottoamaan tai jotain.



Oma ja kaikkien tuttujen kokemus on, että kaksi lasta on aina rankempaa kuin yksi, ainakin siihen asti kunnes molemmat syövät, nukahtavat, pukevat ja käyvät vessassa itsenäisesti. Voi olla tuplasti rankempaa tai moninkertaisesti rankempaa.



Minulla 9kk ja 2v9kk lapset ja olen viimeiset pari kuukautta ollut ihan tilt. Ja lähtötilanne oli se, että esikoisen kaksi ekaa vuotta jaksoin mainiosti, en ollut ikinä ollut esikoiselle vihainen, pinnaa riitti ja vaikka mitä valvomisista huolimatta.



Kakkonen on ollut normaali tai helpohko vauva, kumpikaan lapsi ei ole allergunen tai muutenkaan sairastele. Täysin nornaalia menoa siis ja silti on ämmä ihan kuivuneena täällä.



Ap, odottele siis vielä ja kerää voimia.

En todellakaan olisikaan laittamassa uutta putkeen välittömästi. Mietityttää vaan, että onko se yleensäkään mahdollista. Mahdollisesti tuntemukseni johtuvat synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, olen jo aiemmin elämässäni kokenut masennusta kriittisessä elämänvaiheessa. Toisaalta olen myös jonkin asteinen täydellisyyden tavoittelija. Selvitettävää itsensä kanssa taitaisi piisata, kun vain jaksaisi.

Ilonaiheena tänään vauvan ensimmäinen hammas pilkottamassa ikenessä :)

miehen panos on ihan ratkaiseva, jos haluat suunnilleen järjissäsi säilyä. Varsinkin jos jo 8kk ikäinen vauvaa saa sun hermot katki.

epäkypsä mies? Eikä niinkään tuo vauva. Kyllä se kuluttaa naisen voimia vielä lisää, jos miestäkin pitää paapoa ja varoa. ei lisää lapsia tuohon tilanteeseen!

Tietysti on ikävää, jos oma ikäsi tulee vastaan, mutta jos ei, niin voit vaikka useamman vuoden vaan tarkkailla, että miltä itsestäsi tuntuu. Ei ole mitään lailla säädettyjä rajoja siitä, mikä on sopiva ikäero lapsille. :)

Ei sitä nykyfiiliksellä tartte lopullisesti päättää sitä lasten lukumäärää.

Mies on kyllä tosi vähän ollut kotona vaativan työtilanteensa takia. On kuitenkin ollut avuksi, silloin kun on kotona. Ei meillä kyllä mitenkään ihmeemmin parisuhde kukoista, mutta ei se katkollakaan ole.

ehkei ihan vielä, kunhan saat kunnon yöunet taas niin sitten. Se toinen lapsi on sen verran kova kolaus maanpinnalle, että oppii nopeasti suhteuttamaan pienen kränät oikeisiin mittasuhteisiin.