Keskenmeno(je)n jälkeen kamala kuoleman pelko. Oman ja läheisten. En jaksa...

terveyskeskuksessa vihjaisin lääkärille, että tarvitsen ehkä keskustelua jonkun ammattilaisen kanssa. Mitään vastakaikua en saanut, ainoastaan kommentin, että " en kommentoi, koska en ole gynegologi" . Tiedän, että ei ois pitänyt jättää asiaa siihen tuommoisen, epäammattimaisen kommentin jälkeen, mutta koen olevani nyt jotenkin tosi heikoilla puolustamaan itseäni. Nyt on tiedossa toistuvien keskenmenojen tutkimukset, onko sitä kautta mahdollisuutta päästä juttelemaan myös " yläpäästä" ?

Mulle tuli kamala tarve saada vauva kun ystäväni kuoli syöpään. Tuli olo että määkin kuolen ennenkö saan omaa perhettä. Mies ei suostunut vauvaan ja hyvä niin, pahasta olostani kerroin terveydenhoitajalle joka antoi puhelinnumeron terapeutille. Nyt vuosien kuluttua mulla on lapsia enkä ajattele niinkään kuolemaa.



Pelkään vanhempieni menehtyvän syöpään koska he polttavat, varsinkin isäni puolesta pelkään koska hän polttaa oikeesti miltei ketjuna, n. 10 minuutin välein syttyy uusi tupakka.. Mutta kuolemanpelko ei ole enää niin kammottava.



Kaikki mitä syntyy myös aikanaan kuolee, on ajan haaskausta jos jättää elämättä pelkojensa takia.



Pelkääminen on ihan ok asia, mutta jos se alkaa vaikuttamaan niinkuin sulla aapee niin kannattaa kääntyä vaikka neuvolan puoleen. Neuvolahan hoitaa alle kouluikäsien perheitä.



Tilanteesta ei tarvitse kärsiä. Olet tehnyt vaikeimman asian jo: tunnistanut ongelman. Älä vähättele asiaa kun juttelet vaikka neuvolantädille! Ne tekee työtään sun ja perheesi vuoksi, että te jaksatte ja voitte hyvin.



Joskus mielikin sairastuu, siinä missä kroppakin. On tärkeää hakea apua.