Onko se nyt jumankauta todellakin niin, että...
...minun olisi leikittävä terveydelläni ja saattaa itseni ja mahdollinen tuleva vauva hengenvaaraan, että esikoiselle saataisiin sisarus??!!
Tyttäreni on 2v, ja kuulen koko ajan kommenttia ja painostusta että kyllä pitäisi olla jo uudelleen raskaana, sillä eihän se muuten mikään perhe ole jos lapsia on yksi.
Mikä helvetin sääntö se on?
Suunnilleen KAIKKI kenen kanssa lapsista puhutaan ottaa asian puheeksi- milloin teille tulee pikkukakkonen?
Meinasimme molemmat kuolla vaikeassa synnytyksessä ja tyttäreni sai hapenpuutteen takia vaurioita. Oli todella tipalla että olisin menettänyt kohtunikin siinä rytäkässä, eikä mulle enää suositella uutta raskautta em. syistä.
Nyt sitten pitäisi unohtaa kaikki ja pykätä vaan väkisin lisää putkeen, koska lapselle pitää saada " leikkikaveri?" Onhan sitä ennenkin kuolemaa uhmattu....
Kyllä mun lapsella on leikkikavereita muutenkin.
T-ei-mikään-superäiti?
Kommentit (8)
t: yhden ja ainoaksi jäävän lapsen äiti =)
Nyt unohdat kohteliaisuuden ja huomaavaisuuden ja sanot tyynesti takaisin, että valitettavasti ette voi toista lasta saada, koska et selviäisi toisesta raskaudesta hengissä. Sinulle tekee itsellesikin hyvää saada puhua asiasta, vaikka se tietysti raskasta onkin.
Maailma on täynnä elämäänsä tyytyväisiä ainoita lapsia.
Jos vielä ottaa päähän, niin tule ihmeessä tänne AiheVapaalle päästämään vähän paineita!
voi mielestäni vastata samalla tunteen palolla kuin tuo aloituksesi. Loppuupahan typerät kommentit, ja niiden laukojat saavat kerrankin jotain AJATELTAVAA. Perhana kun suututtaa sun puolestasi.
kuinka yksi lapsi on ylellisyyttä ja vasta kaksi lasta tekee perheen. Meillä ensimmäinen lapsi syntyi lähes yrittämättä, mutta pikkuveljen " tekeminen" olikin sitten paljon hankalampaa. Matkan varrella oli pitkä tärppäämättömyysjakso, sitten keskenmeno ja vielä toinen pitkä tärppäämättömyysjakso. Ikäeroksi tuli lopulta yli 3 vuotta, joten kuulin tämän kommentin aika monta kertaa.
Näin jälkeenpäin harmittaa, että en saanut sanottua takaisin.
Sinänsä hiukka vaikea tilanne meillä kun anoppini on se joka etunenässä painostaa ja kyselee koko ajan meidän " suunnitelmista" lapsen yrittämisen suhteen.
Meidänkin tää ainokainen sai alkunsa 3 vuoden yrittämisen jälkeen lopulta IVF-hoidolla, ja sekään ei ole asia jota olisi salattu anopilta.
Hän on hyvinkin tietoinen myös siitä mitä synnytyksessä tapahtui joten tietämättömyyden piikkiin ei voi laittaa.
Sanoin kerran että kuuluuko meidän asiat todellakin hänelle?
Hän kuulemma vaan niin kovasi tahtoisi lisää lapsenlapsia(tyttömme on ainoa), ei kuulemma pahalla tarkoita. Eipä varmaan niin mutta kurjalle tuntuu että on ihan sama olenko minä hengissä vai en kunhan vaan lisää lapsia tulee....
Miksi on niin vaikeaa iloita tästä jo olemassa olevasta lapsesta- ja miksi minä en saisi nauttia olostani kun hänet sain vihdoin???
Miehelle en voi asiasta kitistä koska hänen äitinsä on aina oikeassa(=napanuora jäänyt kokonaan poikkileikkaamatta silloin 35 vuotta sitten) Siksipä täällä valitankin...
On myös muita lähipiirin ihmisiä jotka on sitä mieltä ettei kannata lääkäreihin sokeasti luottaa vaan uudestaan vaan hoitoihin ja raskaaksi- kyllä ELÄMÄ KANTAA! Suora lainaus: " Kyllä ne synnytyksen kauheudet sitten unohtuu kun vauvan saa syliin!"
Joopa joo...
AP
riskialtis kuin teillä. En halua riskeerata omaa elämääni enkä tehdä lastani äidittömäksi. Meiltä ei onneksi kukaan ahdistele asialla.
Toivottavasti jaksat typerän anoppisi kommentointia, ihmettyttää miten jokin voikin olla noin ajattelematon ja loukkaava. Hän ei kait ymmärrä mitä sanoo potiessaan hirvittävää mummi/vauvakuumetta, ei kait kukaan voi muuten olla noin typerä?
typeryyden huippu. Joskus kantaa, usein ei. Sinun tapauksessasi riskit on kylla niin suuret, etta en itse missaan nimessa tietoisesti lahtisi sellaisia riskeja ottamaan. En sita sano, ettako kaikkea pitaisi pelata ja varoa ja elaa aina sen pahimman mukaan, mutta ei typerakaan tarvitse olla.
Olen pahoillani, etta sinulla ap on ollut noin rankkoja kokemuksia. Koeta olla valittamatta typerista kommenteista ja nauti elamastasi lapsesi kanssa. Minulla on useampi ystava, jotka ovat elaneet erittain onnellisen lapsuuden ainoina lapsina ja ovat todella tasapainoisia ja sydamellisia tyyppeja. Onnellisia perheita on monenkokoisia. Suomessa tuppaa aina olemaan noita buumeja ja nyt siella tuntuu olevan tuollainen monta lasta pienilla ikaeroilla buumi ja sita mallia kaikkien pitaisi noudattaa.
Itse asun toisessa maassa ja taalla on mukavaa se, etta toisten lapsiratkaisuja ei taivastella vaan keskitytaan ihan vaan niitten olemassaolevien lasten ihasteluun ja heille jutteluun.
Muutenkin ihmetyttää, kuinka sivistymättömissä piireissä pyöritte. Meillä myös 2-vuotias, eikä kukaan mistään pikkukakkosesta utele.