Jokainen on Äiti, jolla lapsia on
Täällä olen huomannut miten imetys ja synnytys tuntuvat olevan lähes jumaluuden tasolla.
Vähätellään sektiolla saaneita lapsia tai ei imettäviä äitejä ja jopa niitä jotka osittain imettävät. Miksi??
Jokainen ensimmäistä lastaan odottava odottaa synnytystä. Ja kun sitä ei tapahdukkaan, voi olla kova paikka joillekkin. Sitten täällä herjataan, että ei ole synnyttänyt, eihän se ehkä yhtä fyysinen tapahtuma ole, mutta kyllähän lapsi siinä syntyy. Ja on tälle äidille erittäin rakas ja onnea tuova pieni ihminen. Joku saattaa masentua vain siitä, että aina SYNNYTYSTÄ ihannoidaan.
Ja imetys. Jokainen tuleva äiti odottaa ensimmäistä imetyskertaa, mutta sitten huomataankin, että maito ei joko riitä vauvalle tai pahimmassa tapauksessa sitä ei tule ollenkaan. Sitten vaan paasataan miten tärkeää rintaruokinta on vauvalle. Kyllähän jokainen sen tietää, mutta jos ei maitoa tule se turhaa vauvan tyhjiä tissejä imeskellä.
Juu se on vain pieni prosentti, joilla maitoa ei tule tai se ei riitä. Mutta kuitenkin lähipiirissäni on kolme, joilla on ollut ongelmia. Yhdellä maitoa tuli tasan 2 viikkoa ja vaikka kuinka hän imetti, maito loppui. Ja kaksi meitä, joilla maitoa on tullut, mutta korviketta on annettu lisänä. Itselläni juuri piti tuota lisämaitoa antaa. Niin ajattelin, että helpoa on kun maito kulkee mukana, mutta niinpä ei ollutkaan. Kuitenkin osittain imetin 9kk, mutta en koe olevani huono tai epäonnistunut, lapseni on saanut ruokaa nälässä häntä ei ole pidetty siksi, että haluan vain rintaruokkia.
Joillekkin se vain on kova paikka, joten miksi täällä tai missä muualla tahansa pitää jumaloida täysimettäjiä tai alakautta synnyttäneitä??
Jokainen on äiti oli lapsi leikkaamalla maailmaan saatettu tai korviketta saanut, nuo ei äitiyttä kenestäkään poista.
Kommentit (6)
jotenkin ihmisillä ei enää ole minkäänlaista empatiakykyä.
Mutta toisaalta jokaisen äidin pitäisi itse tietää että minä olen paras äiti omalle lapselleni ja teen kaikkeni hänen eteensä. Äiti tekee itse ratkaisunsa ja elää niiden kanssa. Eikö noi arvostelut voisi ottaa lähinnä sivistymättömien ihmisten tyhmyytenä ja asettua sen yläpuolelle.
Kun on itse varma toiminnastaan/ratkaisuistaan, ei niitä tarvitse kenellekkään puolustella.
KAIKKI ovat synnyttäneet alateitse, imettäneet VÄHINTÄÄN puoli vuotta eivätkä koskaan ole koskeneet korvikkeeseen, soseet on tietysti itsetehtyjä. Tämän palstan äidit vievät perheensä syömään laaturavintoloihin, ostavat Reimateciä, ajavat loistoautoilla ja asuvat isoissa asunnoissa. Kotiäitejä parjataan.
Auta armias, jos mainitset tekeväsi jotain päinvastaista kuin tämän palstan vakiokävijät - saat HETI loat niskaasi!
Vierailija:
KAIKKI ovat synnyttäneet alateitse, imettäneet VÄHINTÄÄN puoli vuotta eivätkä koskaan ole koskeneet korvikkeeseen, soseet on tietysti itsetehtyjä. Tämän palstan äidit vievät perheensä syömään laaturavintoloihin, ostavat Reimateciä, ajavat loistoautoilla ja asuvat isoissa asunnoissa. Kotiäitejä parjataan.Auta armias, jos mainitset tekeväsi jotain päinvastaista kuin tämän palstan vakiokävijät - saat HETI loat niskaasi!
He ovat ammattitaitoisempia, kuin ammatti-ihmiset.
Usein kai tässä on siitä kysymys että imetyksessä epäonnistunut ihminen ei itse hyväksy itseään ja hakee muilta hyväksyntää vaikka tosiasiassa se riittää että hyväksyy itse itsensä.
Mutta kun sattuu olemaan myös heitä, jotka pahoittavat mielensä ja voivat jopa masentua. Jos se imetys on ollut tai sitä on pitänyt tärkeänä ja ei siihen pysty toivomallaan ja odottamallaan tavalla, on se joillekkin kova paikka. Ja sitä pahaa oloa lisää jutut kuinka vain täysimetys on ainoa oikea vaihtoehto.
Itse kyllä en masentunut tai harmistunut teksteistä. Vaan omalle lapselleni paras oli osittaisimetys, sillä niin hän kuitenkin sai äidinmaitoa.
AP
Kahdesti olen synnyttänyt luomuna, yhden keskosen hätäsektiolla.
Luomuja olen imettänyt, keskosta en.
Jokainen on hyvä äiti, imettää tai ei, synnyttää luomuna tai ei. Ei tulisi mieleenikään arvostella äitejä sen perusteella, imettääkö joku vai synyttääkö luomuna. Tai viekö pienen vauvan hoitoon vai hoiaataako kotona,
Tää palsta on tosi ihmellinen, kun kaikkea mahdollista aina haukutaan.
Jokainen lapsi, jokainen äiti, jokainen isä ja jokainen perhe on erilainen. Ei samanlaista olekaan. Jokaisella on omat valintansa ja se mikä sopii sulle ei sovikaan jollekjin toiselle.