Oltiin lasten kanssa tänään puistossa ja menetin hermoni!

Meillä on ollut vieraita käymässä ja lapset on nukkunut tosi huonosti+ heränneet aamulla aikaisin. Aamu oli yhtä sähellystä ja vihdoin päästiin ulos. Esikoinen (3v) oli TOSI kärttyinen, kiusasi pikkuveljeään, eikä totellut minua. Kotiin kun päästiin, annoin tytön kuulla kunniansa käytöksestään, voluumi nousi vähän turha korkealle ja lapsellisesti mökötin. Tilanne meni kuitenkin pian ohi. Meillä ei oikeastaan koskaan kotona tule tällaisia konfiliteja, tyttö on hirmu kiltti luonteeltaan. Nyt vain väsyneenä pinna napsahti minulla.

No, menin tytön luokse ja pyysin anteeksi. Kerroin, että tytön käytös ei ollut mukavaa puistossa ja, että äiti tuli siitä tosi surulliseksi. Sanoin että se ei kuitenkaan oikeuta äitiä puhumaan hänelle rumasti ja olen pahoillani että tein niin.

Tyttö tuli kaulaan ja sanoi " sano: älä kiusaa ketään, rakas. Niinhän sinä aina sanot. Sovittu?" , hymyili ja lähti leikkimään. Voi, miten tuota pientä ihmistä voi rakastaa!