Minkä ikäisenä lapset pyöräilemään?
Lapsemme on pian 2 vuotta, kannattaako hankkia jo täksi kesäksi pyörä vai odotammeko suosiolla ensi kesään?
Alun perin aattelin, että sitten vuoden päästä, mutta monet tuttavamme hankkivat pyöriä jo nyt alle 2-vuotiaille. Jäin sitten pohtimaan, että joko on pyöräilyn aika?
Kommentit (4)
Viime kesänä ei toivoakaan että olisi osannut polkea. Joten nyt on oikean ikäinen. Kolmipyörästä en suosittele, ellei se sitten ole nopsan ketjupolkimilla varustettu. Niitten tavallisten polkuasento on täysin onneton ja niillä on oikeasti tosi vaikea ajaa, kun ohjaus kääntyy aina samaan aikaan kun polkasee.
Toki tämä paljolti riippuu lapsen kehitystasosta, meillä poika on motorisesti lahjakas.
Esikoisella onnistui jotenkuten, mutta keskimmäinen oppi ihan kunnolla pyöräilemään 2v2kk.
Ja minusta kannattaa ostaa kunnon 12" pyörä, sillä kolmipyörät ovat raskaita polkea.
Meillä oli 2-vuotiaina lapsilla sellainen peritty kolmipyörä, joka oli kyllä tosi surkea, raskas ja mahdoton polkea. Sitä sitten vaan työnnettiin ja hinattiin.
Nyt ostaisin sellaisen ketjuvetoisen kolmipyörän jo 2-vuotiaalle. Esim. Nopsalla on sellainen. Sitä yltää polkea, jos lapsi on vähintään 85 cm. Intersport ym. urheilukaupat myy, olikohan hinta jotain 70-80 euroa.
Ketjuvetoinen kolmipyörä on kuulemma ihanan herkkä ja kannustava polkea! Eteenpäin myydessä saa varmasti kivasti rahaa taas pois..
2-vuotias ei välttämättä osaa polkea, 3-vuotiaana sitten siirtyminen tavalliseen pyörään apupyörillä.
Voitte tietysti kokeilla, jos mahdollista tavallista pyörää. Näet onko onnistuakseen vielä.