Onko ns. ylivilkkaiden pikkulapsien vanhempia linjoilla? Missä vaiheessa alettu epäillä jotain häiriötä?

meinaan meidän poitsu 1v7kk ei pysy paikallaan kun nukkuessa...

mitenkäs kehityksessä?

Olen joutunut näitä asioita pohtimaan aika lailla ja ottamaan selvää.

jossa osaa taitavasti puhua lapsen eri ikään ja kasvuun liittyvissä asioissa. Ei kannata ensimmäisenä ajatella jotakin neurologista sairautta jos oma lapsi vilkkaampi kuin esim. naapurin/sukulaisen lapsi. Antakaa lasten olla yksilöllisiä ja yrittäkää esim. normaalien asoiden kautta rauhottaa lapsen vilkkautta. Selkeät päivärytmit, yhteiset säännöt, oikeanlainen ravinto, virikkeellisyys ja liikunnallisuus/riittävä ulkoilu!



Ei se diagnosointi ihmeitä tee jos lapsi sen saa. Ainoastaan helpottaa teitä vanhempia ymmärtämään lapsen käyttäytymistä ja pystytte siihen vedoten kertomaan muille ihmisille, jotka ihmettelevät ylivilkasta lastanne!

N. 3-vuotiaaksi asti kaikki vain naureskelivat vilkkaudelle. Tuossa vaiheessa poika siirtyi päiväkotiin pienten puolelle ja ongelmat alkoivat. Lähes päivittäin sain negatiivista palautetta. Ei malta odottaa, on impulsiivinen, kovaotteinen ja rauhaton. Väkisin laittoivat asiaa TK:n kautta eteenpäin. Kysyivät toki luvan mutta eivät antaneet vaihtoehtoja tai edes aikaa sisäistää ongelma. Testit tehtiin, diagnoosia ei saatu, " vain" käytöshäiriö todettiin. Palavereissa PK:n kanssa suunniteltiin ja sovittiin hienoja asioita, kaikki jäivät toteutumatta...



4,5-vuotiaana siirtyi isojen puolelle, tilanne rauhoittui hieman. Vilkas lapsi sopii paremmin kokoistensa ja isompien seuraan, ei satu niin paljon vahinkoja... Hankalaa on, avustaja tarvittaisiin mutta kunta ei myönnä.



Tärkeää on vanhempien asennoituminen niin itse lapseen kuin hoitohenkilökuntaan. Rakentava palaute on tärkeää puolin ja toisin. Kaikkea ei saa niellä purematta. Helposti vilkkaasta rämäpäästä tulee valitettavasti syntipukki.



Kotonakin voi " harjoitella" asioita. Päivärytmi on tärkeä. Meille on ollut iso apu toimintaterapeutin pikku vinkeistä. Kehitystä tapahtuu koko ajan, pienestäkin kehityksestä on iloinen. Täytyy osata asettaa rima oikealle korkeudelle!



Meillä ei nyt 6-vuotiaanakaan ole diagnoosia, emmekä sitä tarvitsekaan. Osaamme auttaa lastamme, tämän totesi myös koulukypsyystestit suorittanut psykologi. Kouluun ollaan menossa avustajan kanssa, normaaliin luokkaan.



Jaksamista kaikille vilkkaiden pikkuisten vanhemmille!

meillä ei kehityksessä ole ollut viivästymiä. Ongelmat ovat tuossa vauhdissa...



T. 5

Meillä on poika, joka on hyvin " laidasta laitaan -ihminen" - kuten äitinsäkin. Omimmillaan hän on suht rauhallinen, kiva poika jonka kanssa on mukava jutella, on liikunnallinen ja reipas. Seuraavana päivänä ei pysy hetkeäkään paikoillaan, vaan pitää jatkuvasti hösätä, riehua, huutaa ja sählätä jotain. Äidin ärsyttäminen tuntuu olevan tuollaisina päivinä aivan elämäntehtävä!

Mutta olen huomannut päiväunien auttavan. Poika on jo 6-vuotias, mutta tarvitsee selkeästi enemmän unta kuin jotkut muut ikäisensä. Hänen kanssaan on oltava tiukka ja johdonmukainen (kuten tietysti aina lasten kanssa). Liikunta ja raitis ilma auttaa aina tuohon rauhattomuuteen, samoin ruoka-ajoista kiinni pitäminen.

Ei mielestäni ole jäljessä ikäisiään kuin ehkä vähän puheessa. Motorisesti on edellä, menee vaikka kymmenen kuperkeikkaa putkeen yms. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää. Hyvää kevättä kaikille villipetojen vanhemmille!