Oletko koskaan oikeasti toivonut kuolevasi?

Väsyttää niin kamalasti eikä ole mitään toivoa paremmasta.

Ja tällöin olen ollut tietenkin masentunut. On tuntunut että kuolema olisi ihana rauha ja helpotus.

Itsemurhaakin olen miettinyt, mutta en kuitenkaan koskaan tosissaan sitten suunnitellut. Aina kai kuitenkin jokin pitänyt kiinni tässä maailmassa.

nyt olen 25 ja edelleen mielessä. Vissiin en kyllä koskaan saa aikaiseksi.

Nyt en toivo, koska minun pitää hoitaa lapseni. Mutta kovin vanhaksi en halua elää.

Kun ei tästä elämästä tunnu tulevan mitään. Aina samaa kurjuutta.

Joskus ajattelen että lopettaisin lääkityksen ja kokisin näin " luonnollisen" kuoleman, mutta en tee sitä vanhemman tyttäreni vuoksi, joka uusioperheessä jäisi ilman oikeita vanhempiaan, eikä biolog isästä ole huolehtimaan.

pahassa ahdistuksessa ja masennuksessa luulen usein niin. mutten kuitenkaan voisi tappaa itseäni, se olisi kamalaa omaisille. ja jäisihän minulta tietämättä, miten olisi käynyt jos asiat olisivatkin lutviutuneet paremmiksi :)



itsensä tappaminen on luovuttamista...uskon, että asioilla on tapana järjestyä, kunhan malttaa odottaa...kaikaikesta on jokin ulospääsytie, mutta niitä vaihtoehtoja ei vain pysty näkemään pahassa masennuksessa.