Lue keskustelun säännöt.
Ällöän miestäni, mutta en tiedä miten pääsisi eroon...
21.04.2006 |
Olen sen sortin ihminen, joka aina ajattelee omista tekemisistään, että mitähän muut on tästä mieltä. En siis itse voisi koskaan ottaa ja lähteä avioliitosta kävelemään. Kuitenkin minusta ei enää ole muuta mahdollisuutta kuin erota. Asiat ei muutu mihinkään suuntaan, puhua olen koettanut, mutta aikaa ei miehellä siihen ole. Miehen kanssa emme ole enää millään tasolla samalla taajuudella. Ei seksiä, ei mitään yhteistä, muuta kuin lapset. Ajatus pelkästä suutelustakin on minusta vastenmielinen, en halua enää nukkuakaan miehen vieressä. Inhottavaa korinaa ja kuorsaamista, yök, ällö! Ja kaikki tavat... Aamulla ei vaivaudu hiuksia kampaamaan, ei kasvoja pesemään, hampaista puhumattakaan. Vaatteitakin vaihtaa erittäin harvoin. Inhottaa tuollainen epähygieenisyys. Miehen seura ei kiinnosta ja toivon, että on mahdollisimman paljon työssä, tekisipä vielä ylitöitäkin jatkuvasti niin saisi olla rauhassa. Inhottaa ukko, joka tulee töistä kotiin, menee makaamaan sohvalle siksi aikaa että ruoka on pöydässä. Sitten häipyy ulos jotain puuhastelemaan. Häipyis kokonaan jonnekin........ AARGH!
Kommentit (12)
Vaikea tilanne ja varmasti ikävää elää tuollaisten tuntemusten kanssa.
Toivottavasti löydätte jonkun ratkaisiun. Ainakin nyt puhua pitäisi ihan todella. Asiallisesti. Jospa shokkihoito auttaa: lähdet pois hetkeksi kotoa ja annat miehen huomata millaista elämä olisi yksin. Kyllä sellaisen tehdä voi vaikka kuinka miettisi sitä, mitä muut asiasta ajattelee.
On kyllä sääli jos ap tuhlaat elämäsi suhteessa, joka ei miellytä VAIN SIKSI, että pelkäät jonkun ajattelevan erosta jotain. Aina löytyy ihmisiä jotka eivät ymmärrä toisten ratkaisuja, mutta eiväthän nämä ihmiset teidän elämäänne elä. Eivät he tiedä, millaista ARKI on, millaista on oikeasti. Moni asia kun näyttää ulospäin ihan erilaiselta...
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei laita tikkua ristiin kotona, töissä käy reippaasti ja meidän perheen kyllä elättää, mutta mihinkään muuhun ei puhti riitä. Meillä mä vaihdan lamput, kolaan lumet, teen kaikki naisten työt, ruuvaan, poraan (koneella), sahaan, maalaan, remppaan siis kotia minkä ehdin. Siinä sivussa hoidan lapsen kotona ja yritän tehdä amk-tutkintoa tässä samalla. Mies makaa sohvalla tai pelaa nettipokeria kun tulee töistä, tai sitten käy harrastuksissaan. Mua myös ällöttää edes katsoa sitä vätystä!!
Seksiä ei tee mieli, sitä tosin on tiedossa vain max kerran viikossa, mun aloitteesta, ja sekin vain siitä syystä ettei homma kuivahda ihan kokonaan.. Mutta se ei tavallaan innosta enää, mä olen aina ollut meistä se aktiivisempi osapuoli, mies tuskin koskaan tekee aloitetta, ja nyt ei nappaa muakaan.. Makaan kuin se kuuluisa lahna, kun mikään ei tunnu miltään. Enkä kyllä ymmärrä että missä se kolme työntöä ilman alkulämmittelyjä voisikaan tuntua. :(
Elämä tuntuu NIIN KURJALTA! Olen yrittänyt puhua, pussata, helliä, mutat eipä oma innostus oikein riitä kun itse saa vain murinaa tai ähinää, tai sitten vain kylmää kättä. Eikä siis olla mikään ' vanha' pari, yhdessä 5 vuotta, naimisissa vajaat 2 vuotta, mä 24 ja mies 29.. Että jos jollakulla niitä konsteja tämän tilanteen kohentamiseksi on, niin ne otetaan kyllä innolla vastaan!
häipyi samantien ulos. Pelkkä miehen näkeminen aiheuttaa kauhea raivontunteen pääkopassa. Valitettavasti meidän välit sitten heijastuvat lapsiinkin eli tulee oltua pahalla tuulella jatkuvasti. :(
On oikeasti tullut sellainen olo, että mikään ei tunnu missään.. Mä en tunne iloa tai surua, varsinkaan en vihaa.. Välillä kiehuu sappi, suutun äkkiä ja lepyn vielä nopeammin, mutta muuten miltei kaikki tunteet on ihan kohmeessa. Joskus iltaisin itken itseni uneen.
Just juttelin meidän tilanteesta mun äidin kanssa, kerroin kuinka väsynyt ja turhautunut olen. Hän sanoi tietävänsä tunteen, mutta käski kestää lapsen takia, musta taas tuntuu että lapsikin tässä kärsii ja saa aivan kieroutuneen kuvan parisuhteesta, kun me miehen kans ei edes puhuta toisillemme..
Ja se, mitä sä kirjoitit miehesi epäsiisteydestä pätee muuten meilläkin. Mies peseytyy vain suihkussa, ei siis pese kasvoja tms. erikseen koskaan. Ei kampaa hiuksia, kulkee ikälopuissa vaatteissa vaikka uusiakin olisi, ajaa parran ehkä kerran viikossa/ jopa kahdessa. Ei ilmeisesti tiedä mikä on tiskirätti, tai että wc-pytyn voisi joskus putsata käyntinsä jälkeen.. On kuin kulkisin kahden lapsen perässä.
*huokaus*
En kyllä tiedä mitä tekisin, tuntuu että sitä avioeroakaan ei ' kehtaa' ottaa kun mies ei kuitenkaan esim juo tai hakkaa.. Mitä sitten ihmisetkin ajattelee (ja miksi minä siitä välitän)..
Eniten hirvittää että jos eron otan, jääkö tyttö luokseni vai joudunko jättämään hänet isälleen.. Isä kokopäivätöissä, minä kotiäiti-opiskelija.. Isä lapsen biologinen isä, minä olen kyllä tytön synnyttänyt, mutta hän on saanut alkunsa luovutetuilla munasoluilla.. Että jos mies ottaa tämän esille.. Kaikella sitä päätään vaivaakin! *suree*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot ystävällisesti miehellesi muutaman pari keskeisintä asiaa jotka harmittavat. Tilanne on niin pahan kuuloinen, että ilmoittautukaa kesän avioliittoleirille. Siellä on muitakin, joilla menee tooosi huonosti ja niitä, joilla menee tooosi hyvin. Kaikenlaisia löytyy. Leirille meno on pieni askle siihen nähden, että pistätte koko lopun elämänne pilalle tai hynttyyt erilleen. Jos mies ei lähde leirille eikä suostu mihinkään, niin sitten annat hetken aikaa pohtia, ja toteat -olen onneton, en voi elää näin, nyt eroamme sitten koska SINÄ et välittänyt kuunnella minua!
miten ne nyt sit yht´äkkiä sellaisiksi ovat muuttuneet? vai hetikö aloitte lapsia hankkimaan??? etekä huomanneet miehiänne sellaisiksi laiskoiksi pas....??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista epähygieenistä, siivotonta, passattavaa vetelystä katselin 7 vuotta ja nyt riitti.
Eipä moni ulkopuolinen osannut arvata että meille ero tulee, koska kaikki on ollut päällisin puolin hyvin, mutta eipä moni ole ollut näiden seinien sisällä näkemässä miten kuollut suhde meillä todellisuudessa on ollut (kaikki samoin kuin AP:lla).
Älä mieti mitä muut ajattelee, ellet halua elää loppuelämääsi moisen vätyksen kanssa.
terv. nyt jo onnekas ex-vaimoke
aikana. Ei kai kukaan ihan samanlaisena voi pysyäkään. Kaikki tapahtumat, niin hyvät kuin huonot, muuttavat. Naimisiinmeno muutti meillä jonkin verran. Ensimmäinen lapsi lisää ja toinen valitettavasti kokonaan...
Eipä ole meillä avioliittoleirejä kokeiltu eikä ole mies sellainen, että suostuisi sinne lähtemäänkään.
Vierailija:
miten ne nyt sit yht´äkkiä sellaisiksi ovat muuttuneet? vai hetikö aloitte lapsia hankkimaan??? etekä huomanneet miehiänne sellaisiksi laiskoiksi pas....??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies ' uhraa' omasta ajastaan saman verran kuin ennenkin. Eli sen ajan, mikä meni vuokrakolmion ja avovaimon hoiteluun ;) pitäisi nyt riittää vanhan talon remppaamiseen, aviovaimon sekä pienen tyttären kanssa vietettävään laatuaikaan jne.. Jotenkin hän ei ilmeisesti näe mitä on tapahtunut, vaikka kuinka ollaan juteltu. :(
4,6,8,10,13 jne..
Tuo oli kuin minun kirjoittama teksti. Mä oon täs umpikujassa. Lapsi on 2.v
Ja mies on mukava ja kaikkee ja varmasti olisi onnellisempi jonkun toisen kanssa. Mun olo on surkee. Heti ku avopuoliso tulee kotiin ni melkein alkaa nahistelu. Mä en osaa lähtee. Mietin mitä miehelle sit kävis. Olen sellainen ihminen. Olen kertonut asioista miehelle, mut hän ei välitä. Olen sanonut et oltais onnellisempia erillään, mut täs vaan kökitään. Mul on sellanen tilannekki et on käytännössä nyt tosi vaikea lähteä nyt kälppiin lapsen kans. Äh.. ahdistaa.
Tai jotain neuvoja ongelmaan, joka ei johdu väkivallasta eikä alkoholista eikä pettämisestä...