Rumat äidit! Miten olette onnistuneet saamaan miehen itsellenne?

sainpa vielä maailman ihanimman

t: susiruma lihava akkeli

Hulluintahan tässä on se, että mies vielä pitää mua kauniina, vaikka olen susiruma. :)

eli oikeen sellainen Suomalaisen persjalkaisen perikuva: lyhyt ja pyöreä pottunenä, lyhyt ja tukeva kaula ja kädet ja jalat. Löllömaha. Paksut kintut. Maailman lyhyimmät sääret. Ohut ja helpoisti rasvoittuva tukka (joudun pesemään tukan joka päivä jotta olen siistinnäköinen). Ja punakka iho, jossa suuret huokoset ja mustat silmänaluset. JEE!



Nuorena olisin antanut mitä vaan että olisin kasvanut pituutta 15 centtiä, laihtunut 15 KG ja saanut ihanan vartalon, kauniit kasvot ja paksun tukan.



Nyt en enää jaksa välittää (vaikka olen AINA ja edelleen, huolehdin ulkonäöstäni; osaan meikat esim. taidokkaasti ja kaikki aina sanovat että minulla on hyvä iho, vaikka ei ole oikeasti. Osaan peittää silmänalukseni ja laittaa tukkani niin, että on ilmava ja paksun oloinen ja kiiltävä (vaatii hyvän leikkauksen ja oikeat pesuaineet ja tukevat aineet). Osaan pukeutua omalle vartalotyypille hoikentavasti ja pidentävästi. Tiedän mitkä värit eivät sovi minulle (kuten puhtaan valkoinen).



Onneksi kuitenkin sain ihanan miehen! Sivistyneen, keskustelevan (mistä vaan aiheesta), miehekkään, taitavan kokin, tasa-arvoisen ja huomioon ottavan ja rakastavan, siis aviomiesaineksen valiojoukkoa:)



Hän rakastui minussa älykkyyteeni, sivistykseeni, iloisuuteeni, varmuuteeni, hauskuuteni, siihen että olen avarakatseinen, terävyyteeni, lämpimään sydämeeni, ja persoonaani. Ja koska rakastaa minua, tykkää myös ulkonäöstäni.



Mieheni inhoaa kanamaisia, hihitteleviä naisia. Ns. tyyppiblondeja. Syöjättäriä (siis sellaisia vamppinaisia). Hyökkääviä naisia. Heikkoitsetuntoisia naisia.

Katsos ap......me jotka emme pidä itseämme mallina ja mailman kauneimpana olemme kuitenkin kauniimpia kuin ne jotka luulevat olevansa jonkin näköisiä.......katsos sellaisilla ´nousee kus päähän ja se näkyy kauas....niin käyttäytymisessä kuin muussakin;) ja miehet eivät kyllä kauaa katso sellaisia " itseriittoisia" naisia;)

Ulkonäkökuvauksesi sopii minuunkin, mutta minä inhoan ulkonäköäni (eli itseäni) Kunpa saiasin edes vähäsen itsevarmuutta. Peilejä välttelen ja AINA ajattelen, että mitähän ihmiset rumasta pärstästäni ajattelevat.... = (

Olin sikaujo. Toivoin, että joku mies kiinnostuisi minusta, mutta jos niin kävikin, niin sain pakokauhun ja välttelin häntä. Hyökkäsin niitä päin, jotka eivät voineet minua sietää.



Parisuhdetta kuitenkin halusin ja lapsenkin. Siihen aikaan ei ollut näitä nettipalstoja... laitoin lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen ja vastasin sille järkevimmältä vaikuttavalle tyypille.



Mieheni ei ole komea enkä minä kaunis. Inhoan itseni laittamista ja meikkaamista, joten en tee sitä. Mutta meillä oli alussa paljon keskusteltavaa. Huomasimme olevamme kiinnostuneita samoista asioista. Pidimme kirjoittamisesta ja lukemisesta ja samanlaisesta musiikista. Meille syntyi nopeasti telepaattinen yhteys, sillä tavalla, että osasin soittaa hänelle aina kun hän oli juuri tullut kotiin (siihen aikaan ei ollut kännyköitä).

häneltä monta ystävyyttä jääpi pois. Jokainen ihminen on laulun arvoinen.......

äkkipikainen, iloinen, kuitenkin perusrauhallinen kotioloissa, ai niin.. ja mun vartalolla.. treenasin siihen aikaan todella paljon, kun tavattiin!! Oli aika kiva sixpack :)

ei vaiskaan pilailin vaan



tää on hauska ketju



ja vastaan tyhmällä ap:lle että kauneus on katsojan silmissä ja lisäksi

eri ihmiset arvostavat erilaisia asioita



joku voi ajatella näinkin että kauneus on katoavaista mutta rummuus sen kun lissääntyy, joten loppupeleissä mies voittaa



tai mies on niin järkevä että ottaa mieluummin älykkään naisen ja ajattelee että parempi että lapsista tulee viisaita kuin kauniin tyhjäpään kanssa tehdyistä lapsista bimboja

kesti aamukolmeen. Hän ritarillisesti saattoi minut yksien juhlien jälkeen kotiin (olin tuolloin 16 v) ja jäimme meidän ulko-oven pieleen neljäksi tunniksi juttelemaan! Tuosta meni vielä useampi kuukausi, ennen kuin aloimme seurustella - kumpikaan ei uskaltanut tehdä aloitetta :)



Sitten, kun lähes puolivahingossa seuraavan kerran osuimme lähekkäin, olikin se sitten menoa ja siitä lähtien olemmekin olleet kuin paita ja peppu. Nyt olemme jo nelikymppisiä ja edelleen tunnemme samaa yhteenkuuluvaisuutta! Meillä on kummallakin oma elämä, mutta useimmat asiat koemme mieluiten yhdessä. Jos esimerkiksi toinen on yksin matkalla, harmittelee, ettei toinen näe ja koe samoja asioita. Tässä ei ole kyse vain ikävästä, vaan siitä, että tuntee toisen niin hyvin, ettei useimpia asioita tarvitse edes ääneen sanoa. Riittää, että kohottaa vähän kulmakarvaa tai vähän hymyilee, niin toinen tietää heti, mitä olen katsomassa, mitä minulla siitä tulee mieleen ja minkälaisen ajatusketjun se on saanut aikaan.

Ja itse olen melkoinen harakka. Mutta olin kaunis kun sain sen! Välillä harmittaa itseänikin, mutta minkä teet, 3 pientä lasta ja vähän tuntuis olevan muutakin tekemistä kun itsensä tälläys.

Laihduttaa voisin yrittää.

naisen kanssa, vaikkei tämä olisikaan ihan kauneimmasta päästä, kun jonkun tosi hyvännäköisen joka ei ole yhtään niin mukava. Tosin jotkut kauniit naiset ovat varmasti aivan ihania persoonia ja ihanaa seuraa, mutta aika usein heitä ei kiinnosta kuin meikit ja muoti yms. asiat mitkä miesten mielestä ovat tajuttoman tylsiä. Mitä sellaisen naisen kanssa tekee ja juttelee? Voihan sitä katsella, mutta aika tylsäksi ja tyhjäksi se pidemmän päälle käy.

kyllä helposti ja niiden avioliitot kestävät paremmin. Olen tarkkaillut.