paniikkihäiriöiset, mitä oireita ja mikä lääkitys?

Mä tein melkein kaikkia näitä kun saan paniikkikohtauksen. Joskus se on lievempi ja tulee vain itku, hyperventilaatio ja pakokauhu. Pahimmassa tapauksessa nuo kaikki yhdellä kertaa. Cipramil on pitänyt hyvin kohtaukset kurissa. Niitä tulee enää vain muutama lievempi vuodessa.

Minulla paniikkihäiriö alkoi silloin kun lopetin peruskoulun ja aloin samaan aikaa seurustelemaan ja peruskoulun jälkeinen kesä oli oikeastaan jatkuvaa paniikkikohtausta, ainakin siltä se nyt jälkeen päin tuntuu ja tuntui kyllä silloinkin, vaikka en kyllä oikein tajunnut että mikä minua vaivasi.

Tarkkailin koko ajan itseäni, omaa kehoani ja jokaisesta " erilaisemmasta" vatsakivusta (eli ei siis esim. mistään menkoista johtuvaa vatsakipua) sain paniikkikohtauksen ja olin varma että kuolen ihan just tai että minulla on joku syöpä tai joku muu vakava sairaus. Yleensä kohtaus alkoi niin että sydän alkoi jyskyttää, tuli oikein kylmä hiki, kädet tärisi ja hikosi,tuntui ettei saa happea ja sit lopulta vaan itkin ja huusin ja tuntui että sekoan aivan täysin ja että tulen hulluksi ja menetän itseni hallinan. Ja vielä oli kamala kuoleman pelko. Sit kun paniikkikohtaus oli ohi niin sitten tuli kamala väsymys ja saatoin nukkua muutaman tunnin kohtauksen jälkeen ja vielä senkin jälkeen väsytti.

Silloin kun paniikkikohtaus oli päällä niin usein halusin mennä mieheni syliin mutta sitten kun mieheni halasi minua niin minusta tuntui että loppuu happi ja sit mä en halunnutkaan hänen syliin ja työnsin hänet pois ja mieheni oli aivan ihmeissään kun olin ihan sekaisin. Ja tietysti oli huolissaan kun tiesi että minulla on joku hätänä mutta kun ei osannut auttaa. Monesti huusin hänelle kun panikkikohtaus oli päällä että menee muualle siitä ja sit jos mies oli menossa vaikka toiseen huoneeseen niin huusin että tulee takaisin ja se oli kyllä aivan hirveää.



Mä kävin sitten silloin syksyllä terapiassa kun pidin välivuoden ja se terapia auttoikin hetkeksi ja sitten välivuoden jälkeen lähdin opiskelemaan ja opiskelin melkein vuoden kunnes serkkuni teki itsemurhan ja paniikkikohtaukset alkoi taas tulla. Kun olin vuoden ollut pois opiskelemasta ja harvakseltaan silloin kuitenkin sain enään kohtauksia niin tulin raskaaksi ja raskausaika oli TÄYSIN oiereeton, ei siis mitään ollut silloin. Kun lapsi syntyi niin aloin taas oireilemaan joskus 6kk synnytyksen jälkeen kun pelkäsin että minulle sattuu jotain ja paniikille taas oli sijaa, silloin päätin että tästä on tultava loppu että en jaksa tätä enään niin sit soitin ajan psykologille ja sain myös ajan lääkärille joka määräsi Cipralex merkkisiä lääkkeitä ja nyt olen niitä syönyt n. 6kk ja oireet on täysin poissa, eli lääke on kyllä auttanut. Psykologilla en enään käy muuta kuin harvakseltaan kontrollikäynnillä, on mennyt niin hyvin.

Minulla myös tuli pelko siitä että kohtaus tulee jossain yleisellä paikalla (esim. kauppa) joten aloin välttelemään kaupassa käyntiä ja lopetinkin kaupassa käynnin vähäksi aikaa mutta lääkkeiden ansiosta olen taas pystynyt menemään kauppaan, mutta sinnekkään en mielelläni mene ruuhka-aikaan.

Tässäpä melkein mun elämäntarinani, tuntuu taas helpottavalta kun sai kerrata tätä asiaa.

usimmiten annan olla, enkä ota mitään, mutta jos oikein ilkeeltä tuntuu, eikä ala hellittää, otan puolikkaan diapamin.

tuntuu ettei saa henkeä, sydän hakkaa, hikoilee, kauhea paniikki olo, tuntuu että kuolen just nyt. Lääkityksenä Zoloft, syönyt yli vuoden.

ap



mielenkiinnosta kyselen, menossa lääkäriin.



on ollu tosi vaikeaa myöntää itselle että en enää hallitse tätä tilannetta.

Koska tosiaan pyörtyilin, mut tutkittiin tosi tarkkaan. Kaikki mahdolliset arvot otettiin (myös kilpirauhas), samoin ekg:t, eeg:t ja magneettikuvaukset ja kaikki, eikä siis mitään löydetty, joten paniikkihäiriödiagnoosi tuli vähän sitten sitä varten, kun ei muutakaan keksitty.



Jouduin kurvaamaan psykologin kautta, mikä oli aivan äärettömän hyödytöntä ja turhaa ja mielestäni vain pahensi pulmaa. Neurologilta sain viimein alpratsolaami-lääkityksen (Alprox), mikä tehosi niin, että muutos oli kuulemma ihan viikossa silminnähtävä. Kaikki dramaattiset kohtaukset loppuivat, vaikka pitikin opetella tavallaan itse ne lopettamaan, ja paniikkihäiriöiden aikana ilmenneet sosiaaliset pelot jossakin määrin jäivät.



Lääkitys lopetettiin vain puolen vuoden jälkeen, mitään riippuvuutta ei jäänyt, eikä paniikkihäiriö ole pahoine kohtauksineen koskaan palannut. Vieläkin saattaa koettaa joskus aina nostaa päätään, mutta pystyn pitämään se kurissa lääkkeittä.

6

Kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu, nyt tilanne se ettei lääkkeet enää tehoa. Ainoa mahdollisuus olla oireitta olisi turruttaa itsensä " ilopillereillä" ..

lähtien kaikenlaisia lääkkeitä siis ennenkuin oikea diagnoosi on löydetty. Itselläni oli kaikki masennus/ paniikkihäiriö oireet, mutta kas kyseessä olikin kilpirauhasen vajaatoiminta. Tällä hetkellä lääkitys on aika pielessä ja huimaus sekä sydänoireet ovat aika pahoja, mutta kannattaa ihan oikeasti uskoa ja pyytää verikoe otettavaksi. Käy katsomassa kilpirauhas foorumin sivut, siellä on paljon paljon oireita!

joko pelkästään kurkkua alkaa kuristaa ja sydän hakkaa



tai



tuntuu etten saa happea, luulen oikeasti että huoneessa ei ole happea, rupean hengittämään nopeammin ja raskaammin (hyperventilaatio) jonka seurauksena alkaa huippaamaan ja kädet puutuu ja tärisee, rupean itkemään ja lopulta olen ihan paniikissa koska ei enää oikeasti sitä happea saakkaan



ei mitään lääkitystä, hallitsen jotenkin tilanteen ja suht harvoin kuitenkin kohtauksia