Arvostelkaa lapsuuteni! Olen palstan myota alkanut epailla, etta lapsuuteni oli laiminlyonteja ja huonoa vanhemmuutta taynna.

Minulla oli mutsivahti ympärillä joka halvatun päivä, ei kivaa sekään...

Minäkin olen maatalosta kotoisin. Navetta-ajat olin yleensä sisällä yksin.

Isovanhempia minulla ei ollut, mutta isosisko oli, joka oli muulloin kuin kouluaamuina myös talossa. Heräsin siis yleensä yksin aamulla. Tai no oli meilläkin Peni-koira ja kissa, joten en ihan yksin ollut. Jos heräsin kovin aikaisin, menin usein navettaan aamuksi. En minäkään muista pelänneeni. Joskus tosin vanhempiani pelotti, kun olin saattanut lähteä aikaisin aamulla navettaan jossain yöpyjamassa ja 20 asteen pakkasessa. Navetan ovi oli melko hankala minulle saada auki, ja he pelkäsivät, että joskus vielä palellun sinne ulos. Sitten he alkoivat pitää ovea raollaan, jotta pääsen aina sisälle.



Mitään traumoja ei tästä jäänyt, päinvastoin oli hyvä, että minua ei tarvinnut minnekään päiväkotiin viedä.

Sen sijaan vanhempieni huono suhde heijastui minuun ja vaikuttaa edelleen negatiivisesti :(

t. 3

Ilmeisesti vanhempasi olivat sinulle mukavia ja mikä parasta, he eivät olleet eronneet, kuten niin monet nykyään. Vanhempasi olivat kuitenkin melko lähellä, vaikka olivatkin poissa ja sinulla oli koira. Minusta kuulostaa asialliselta.

Ilmeisesti sinulle ei jäänyt pahempia traumoja, sillä olisit ehkä niistä kertonut. Tosin maaseudulla 30 vuotta sitten vaarat olivat varmaan aivan eri luokkaa kuin nykypäivän Helsingissä, joten siksi esim keskustelu voiko lapsi olla yksin kotona kun itse käy kaupassa ei ole ihan verrattavissa tuohon tilanteeseen.

perinteinen vanhuus, että hoidetaan lastenlapsia ja omia menoja ei juuri ollut. Tai että lapsenlapsen hoito tarvittaessa meni muun edelle. Ainakin mummoosi sinulla taisi olla satunnaista kyläilyä syvempi suhde, kun kirjoitit noin monta kivaa asiaa, joita teitte yhdessä ilmeisesti päivittäin.

Voiko siellä leikkiä jotain, tai hoiditteko eläimiä vanhempien kanssa? Ettekö pelänneet esim lehmiä, tai eikö vanhempanne pelänneet että käy joku vahinko tms?



Oliko muuten maalaislapsilla aina lemmikkieläin itsestään selvyytenä?



Terveisin kaupunkilainen, joka toivoi lapsena monta vuotta jotain lemmikkiä, mutta ei saanut koska niitä ei kuulemma voinut ottaa kaupunkiin

Useimmiten " autoin" äitiäni lehmien lypsämisessä. Hain puhtaita pyyhkeitä ja joskun kilttien lehmien tissejä sain pestä ennen lypsimien kiinnittämistä. Hoidin paljon vasikoita ja muita pienempiä eläimiä, sonnien puolelle minua oli ankarasti kielletty menemästä. Joskus makoilin kissojen kanssa heinäkasassa tai olin isän kyydissä traktorissa. Joskus aika kylläkin tuli tosi pitkäksi. Vasikat oli tosiaan erityisen hyvin kiillotettuja, koska harjasin ja hoidin niitä innokkaasti. Olisin halunnut hevosen, mutten saanut.



Kyllä minulla oli lemmikkejä ihan talonkin puolesta aina, mutta koira meillä aina oli, ja navetassa yleensä on aina navettakissoja. Eläimet ehkä ovat lapsuuteni onnellisempia muistoja, ja ymmärrän hyvin lapsen surua jos ei saa tai voi ottaa lemmikkiä.



t. ap

Minun vanhempani erosivat, kun olin jonkin verran alle kouluikäinen, siskoni oli kolme vuotta nuorempi. Äitini kävi vuorotyössä, ja joinakin iltoina olimme (minä eka-toka-kolmasluokkalainen ja siskoni alle kouluikäinen) kahdestaan kotona, menimme itseksemme nukkumaan, ja äiti tuli yöllä kotiin. Se oli pelottavaa, varsinkin jos sattui katsomaan televisiosta jotain pelottavaa (vaikka ei sieltä silloin sellaisia hirveyksiä tullut kuin nykyään). Joskus äiti jätti meidät yksin mennäkseen tansseihin illalla. No ehkä maailma oli silloin 70-luvulla turvallisempi. Mutta jouduinkohan liian koville, kun löin sitten siskoani kovasti, kun hän ei totellut minua??? Siitä on ollut joskus paha mieli.

Vierailija:

Voiko siellä leikkiä jotain, tai hoiditteko eläimiä vanhempien kanssa? Ettekö pelänneet esim lehmiä, tai eikö vanhempanne pelänneet että käy joku vahinko tms?

Oliko muuten maalaislapsilla aina lemmikkieläin itsestään selvyytenä?

Terveisin kaupunkilainen, joka toivoi lapsena monta vuotta jotain lemmikkiä, mutta ei saanut koska niitä ei kuulemma voinut ottaa kaupunkiin

Minä ainakin leikin siellä heinäladossa tai navetan käytävillä välillä omia leikkejäni (lehmät ei sinne yllä), mutta varmaan suurimman osan ajasta " autoin" vanhempiani. Vein lehmien pöydälle heiniä ja isompana juotin vasikoita. Hain isän apuna puita pesään ja harjasin navetan lattioita puhtaiksi. Kyllähän vanhemmat tietenkin sen verran katsoi, että en leiki esim. aivan lehmän takana tai jaloissa, ettei vahingossa potkaista, mutta eipä siellä muita vaaroja juuri ollut. Meillä lehmät oli tosi kilttejä, ne tykkäsivät rapsuttelusta ja nuolivat vaan. Samaten vasikat oli todella hellyydenkipeitä, koska vanhempani hoitelivat niitä kuin lemmikkejä. Hiehoja sai vähän varoa, kun ne eivät vielä olleet tottuneet samaan jatkuvaan käsittelyyn kuin lehmät.

Kun ihan penskasta asti on lehmien kanssa ollut tekemisissä, niin äkkiäpä sitä oppi itsekin niitä käsittelemään ja tarvittaessa varomaan. Varmaan joku kaupunkilaislapsi olisikin voinut siellä helposti loukata itsensä, mutta ei sellainen, joka on tuohon tottunut.

Meillä oli lapsuuteni aikana aina kissa (ja aluksi myös koira), mutta sitten isäni tuli allergiseksi eikä niitä voinut enää pitää. Kissan virkana oli metsästää hiiret, joten kyllä se oli aina ennen allergiaa itsestäänselvyys. Tosin minä kyllä pidin kissaa aivan täytenä lemmikkinä ja tykkäsin kovasti sitä hoidella.

Tykkäsin todella asua maalla lapsuuteni, vaikka tuo elämä olikin isälle ja äitille kamalan raskasta, eikä rahaa hirveästi ollut.

sillä muutama vuosikymmen sitten lapsilla ei tosiaan arveltu olevan mitään hätää, jos nämä jäivät illaksi kotiin ja menivät omin päin nukkumaan? Ei minunkaan lapsuudessa yövuoroksi mitään hoitajaa hankittu, äiti ohjeisti lapset lähtiessään iltapalan ja nukkumaan menon suhteen ja aamulla oli kotona kun nämä heräsivät esim kouluun. Silloin näki kaupungeissakin vauvoja kauppojen edessä vaunuissaan nukkumassa, nyt ei taida kukaan uskaltaa jättää kun lapsen jättäminen autoon parkkipaikallakin (vaikka ei paleltumis- tai pakahtumisvaaraa) on tuomittavaa.

vasikoiden ja kissojen ja aina paikalla olevien isovanhempien seurassa. Voisinpa tarjota lapsilleni edes joskus kokemuksia käydä maalla tai viettää edes joskus päivä maatilan töissä...

Tosin se on retusoitu jollekin 1940-luvulle, että pöyhitään heinää hevosvetoisella koneella ja lypsetään lehmiä niityllä käsin. Ja onhan niitä maaseutumatkailutiloja Suomi pullollaan!

omatoimisuutta ja reippautta turvallisissa olosuhteissa esim syömään kaappiin laitetut voileivät ja tulemaan itse pukeutuneena navettaan jne. Maatilan työtä oli sen verran paljon, että siinä ikään kuin pakosta joutui ajattelemaan enemmän myönteisesti lapsen omatoimisuuden suhteen, koska ei ollut käytännössä mahdollista olla laittamassa lapselle ruokaa suuhun koko aikaa.

että navetassa olo ehkäisee eläinallergioita, onko totta?