Lue keskustelun säännöt.
Kuinkakohan meidän lasten turvallisuuden tunne ja äitisuhde kärsi?
07.03.2006 |
Kaksi lasta, 2v ja 4v. Aivan yliväsyneitä ja sokerihumalan kyllästämiä. Vein nukkumaan ja huutamisesta ei ollut tulla loppua. Vanhempi toimittaa sen tuhannen asiaa, kun lopulta sanoin että nyt ei tule mitään, nyt nukutaan. Huuto ei kun yltyy, toinen kun huutaa kirjaimellisesti kurkku suorana, toinen korottaa sen potenssiin kymmenen.
Lopulta multa paloi käämit, huusin takaisin (jees, tosi aikuista) että senkus huudatte, saatte huutaa täällä keskenänne, lähdin huoneesta, läimäsin oven kiinni ja menin muualle jäähdyttelemään. Huoneesta kuului muutaman minuutin ajan vielä karsea huuto, sitten hiljeni, ja kun menin katsomaan, nukkuivat molemmat.
Ja tietenkin nyt, kun tilanne on rauhoittunut, mun fiilis on ihan nollapaskahuutajaäiti, joka jättää lapsensa pimeään huutamaan. Oi, miksi, oi miksi mun hermot ei kestä? Aikuisuus, vanhemmuuus?
Kommentit (3)
Ymmärrän...välillä VOI mennä hermot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei äiditkään ole teräksestä, vaikka ne laivoja onkin.
Tilanne opetti sinullekin jotakin, eikö vaan?
Lapset nukkuu ja elämä jatkuu.
vinkki, jos sellaista kaipaat: Älä päästä jatkossa tohon jamaan, käy itse muksujen viereen pönöttämään. Kun ne näkee että sä rauhoitut siihen viereen, nekin nukahtaa.
Nyt päätät antaa itsellesi anteeksi ja unohtaa, mutta samalla lupaat toimia seuraavalla kerralla sitten " aikuisemmin" . Tuskin mitään peruuttamatonta vahinkoa tapahtui ja ihan normaali äiti olet =)