parempi teidän mielestä jos lapsenne ujo " itkupilli" joka ei uskalla mitään
ja roikkuu äidin helmassa kunnes teini tai että uskaltaa pitää puoliaan, jutella ihmisten kanssa ja itsenäistyä ajoissa? Kyllä minä valitsisin toisen vaihtoehdon, silloin pärjäävät elämässä paremmin, eikö....?
Kommentit (4)
mutta minä sitten puhkesin kukkaan, ja tulin rihkeammaksi, ja nuorella iällä löysin miehen ja sain oman perheeni.
Monet rääväsuu kakarat ovat ihan kakaroita vieläkin.
Mä olen tyyppiä b. Aina suin päin ekana siellä, missä tapahtuu ja kokeilemassa kaikkea hullua. Se on luonne mulla sellanen. Kotimaassa matkustelin yksin alle kouluikäisenä ja 13-vuotiaana ekaa kertaa ulkomailla.
Onneksi mun lapset on vähän samanlaisia, en tiedä jaksaisinko niitä arempia lapsia. En varmaankaan, kun ei niitä ole mulle suotu. Esikoinen on erittäin sosiaalinen ja herttainen lapsi, hellä tosin myöskin ja huolehtivainen. Kuopus on sellanen, että aina jalat/otsa mustelmilla ja useampi aivotärähdys vuodessa, mennyt ja kovaa heti syntymästä lähtien. Eivät oo vierastaneet koskaan.
Tiedä sitten tuleeko geeneistä vai kasvatuksesta. Kauhulla odotan teinivuosia, tietäen, mitä ite hommailin. :D
ta vanhemmiltaan saa tarpeeksi tukea kasvaakseen teiniksi.
Tommoset rohkelikot syöksyvät päätä pahkaa usein myös huumekokeiluihin, epämääräisiin kaveriporukoihin ja muuhun mahtavaan.