Lue keskustelun säännöt.
On ne muuten PIRUN kipeitä nuo supistukset!
09.11.2005 |
Vai mitä? Elämäni pahin tuska. Ei tiedä miten päin on hyvä olla. (Ei mitenkään). Ei niillä ukoilla ole aavistustakaan siitä kivusta. Ei minullakaan ollut, ennen kuin ensimmäisen lapsemme saimme 3 kuukautta sitten. Vielä on supistukset niin hyvässä muistissa, ettei ihan heti tee pikkukakkosta mieli. Yllättävintä oli se, että ponnistaminen tuntui lähes hyvältä. Vaikka nimenomaan sitä vaihetta pelkäsin, en niitä supistuksia niinkään. Toivottavasti se lentävä lause on totta, että aika kultaa muistot, ja synnytyskivutkin unohtuvat elämän pyörteissä.
Kommentit (7)
Kuopuksen kohdalla menikin sitten päinvastoin. Supistukset olivat täysin siedettäviä, mutta ponnistuksen aikana en voinut välillä muuta kuin karjua kivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei tullut koko raskauden aikana ainuttakaan kipeää supistusta. Rv 34 jälkeen lääkärikin totesi, että kohtu on jo niin venynyt kaksosista, että ei enää edes jaksa supistella ja sitten kaksoset leikattiinkin molempien perätilan vuoksi.
Niissä ei ollut väliä lainkaan ja olivat niin kipeitä, että nyt 2 vuotta jälkeenpäin en enää oikein saa edes palautettua mieleen miltä tuntuivat. Sen vain muistan, että järkytyin siitä, että niin kovaa kipua edes voi olla olemassa.
No, keväällä olisi uusi rundi tiedossa ja olen ajatellut tälläkin kertaa kärvistellä ilman lievitystä. Sillä tavalla kahjo taidan olla. Jotenkin vain haluan kokea synnytykset pohjamutia myöten. Onhan se hienoakin, jotenkin sitä synnyttäessä tuntee todella elävänsä ja jälkikäteen olo on kuin seitsemännessä taivaassa.
Ekassa synnytyksessä tuntui ponnistusvaihe hyvälle kun oli puudutettu, mutta toisessa en ehtinyt saada puudutusta niin sillon kyllä sattui, kirveli ja tuntui, että repeän. Ja kaikista kamalinta oli se kun kätilö sanoi, että pian on pää syntynyt enkä jaksanutkaan enää ponnistaa niin tunsin oikein kuinka vauva imaisi itsensä takaisin sisääni. Sillon kyllä m einasin jo luovuttaa, mutta pakkohan se oli jatkaa :)
Seuraavaa lasta olisin halunnut jo kun vauva oli 2kk :)
että se ponnistusvaihe ei edes sattunut kun se kipu oli niin kovaa ettei se enää kivulta tuntunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ponnistusvaihe ei sattunut yhtään. Ei tullut kyllä repeämiäkään.
ne on muuten pirun kipeitä :(
mutta minusta itse ponnistus kipuakin pahempaa oli se kun välilihani leikattiin (sekin ratkottiin ensin suoraan) ,ja minä tunsin kaiken >:(
synnytyksessä ei annettu kivunlievitystä,kun nuori naiskätilöni ei pitänyt mitään kiirettä.
ensisynnyttäjillähän muka menee kauan! *höh*
itse supistelin klo: 13-20.30 kotona ennen kuin pääsin sairaalaan,ja poika syntyikin 22.26
itse olin kyllä aika paniikissa.
ei minullakaan tee mieli toista lasta tehdä hevillä pariin vuoteen,kun tunnen synnytykseni olleen hirveän traumaattinen.
ensisynnyttäjänä en osannut vaihtaa kätilöä parempaan/vaatia kunnolla mitään,mutta nyt olen sentään kokemusta rikkaampi!
äiti86 ja poika 10/05