Lue keskustelun säännöt.
Hiljaiset sillat
01.11.2005 |
Eilinen elokuva sai taas ajattelemaan, että kumpa kohdalle osuisi kerran elämässä tuollainen tosi rakkaus, mikä veisi jalat alta..
Se kohtaus saa minut aina itkemään, missä Fransesca miettii käsi auton oven kahvalla lähteeko Robertin perään, joka on siinä edessä liikennevaloissa :(
Voin kuvitella miten sydäntäriipaiseva tunne se mahtaisi olla..
Kommentit (7)
taidan mieluummin tyytyä tähän arkiseen, tavalliseen rakkauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaiset perustelut olisi minullakin, etten lähtisi.
En voisi tehdä sitä miehelleni, joka ei ole ansainnut sellaista kohtelua, vaikken häntä tulenpalavasti rakastakaan..Saatikka, että jättäisin lapset ihmettelemään äidin ratkaisua..
Kerran oon kattonut ja en tiedä olisko pitänyt itkeä vai nauraa, niin kamala elokuva oli.
Niin, itse tekisin samat kuin nainen teki. Jäi perheensä luo. Olen kyllä näin tehnytkin ja tulen tekemään jatkossakin. Avioliitto on tahdon asia. Ihastuksia tulee ja jopa niitä sielunkumpaneita, mutta itse en edes välttämättä olisi pystynyt perustamaan perhettä sielunkumppanini kanssa. Lopulta oli jopa ahdistavaa olla samassa tilassa kun tiesi aina kaiken ja toisen ajatukset ja plääh plääh. Hehän olivat vain 4 päivää yhdessä mistä sen tietää mitä se olisi ollut 1 vuoden päästä? Mutta on ihana, koskettava, puhutteleva kirja/elokuva.
mee pois, mä haluan itkeä kerrankin rauhassa, byäää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vain ymmärtävät sydämen asioita, toiset ei.
ja pidin siitä.
Mutta eilistä leffaa en jaksanut katsoa...oli niiin pitkäveteinen.