Miten te olette jaksaneet kahden lapsen kanssa jotka olette olleet väsyneitä jo yhdenkin kanssa?

Hoitoapua kannattaa pyytää, että saa itse joskus nukkua.

Kahdenkeskisiä hyviä hetkiä kannattaa vaalia, vaikka vain köllötellä yhdessä ja vaikka hieroa hartioita, jutella asioista. Ainakin meillä parisuhde on ollut koetuksella väsymyksen vuoksi.

yliopisto-opiskelut olivat kesken, tein gradua, mies oli ulkomailla töissä, lapsella oli hirveä koliikki, nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 9kk iässä, ja mitään tukiverkostoa ei ollut, vanhempani eivät suostuneet yhtään auttamaan. Nykyisin olen suurperheen äiti, joten kaipa sitä vaan venyy ja venyy ajan myötä.

Ensimmäinen lapsi muuttaa parisuhdetta, oman ajan käyttöä ja koko elämää; se on henkisesti raskaampaa.

Toisen syntyessä ei muutu paljoakaan. Tekemistä on vain enemmän.



Ei pidä asettaa itselleen liian suuria vaatimuksia. Ruokaa voi syödä valmispurkeistakin ja aina ei tarvitse ehtiä ulkoilemaan. Tärkeintä on että perheenjäsenillä, etenkin äidillä on hyvä mieli.



Äiti on perheen kivijalka. Omaa aikaa on otettava.

Olin ekan kanssa aivan väsynyt, hämmennyksissä ja sekaisin, mutta vaikeinta mulle olikin se vanhemmuuden tuoma vastuu ja uudenlaiseen elämään sopeutuminen. Nyt on tulossa toinen kahden vuoden ikäerolla ja lohduttaudun just sillä että elämänmuutos ei voi enää olla niin totaalinen kuin ekan kanssa, jolloin minä jouduin ainakin muuttamaan koko elämäntyylini.

Ja tosiaan on tullut monesti ihmeteltyä, miten muka esikoisen kanssa oli niiiiin rankkaa välillä... Kummasti sitä jaksaa.

Nytkin olen itse kuumeessa, ja hoidan kotona 2v5kk:den ja 4kk:den ikäisiä poikia. Helppoa ei ole aina terveenäkään, saati kipeänä, mutta silti elän varmasti elämäni onnellisempia aikoja pikku-ukkojeni seurassa.

ei tunnu niin pelottavalta. Ja mulla auttoi myös se, että kun esikoisella oli kauhea koliikki ja toinen olikin helpompi vauvana, niin osasin suhtautua niihin yövalvomisiin sellaisella rauhallisuudella, että nämä myös menevät ajan kanssa parempaan suuntaan.

välillä on tietty raskasta ko vauva heräilee yöllä ja esikoinen pomppaa aamusta ylös. Mutta toinen vuosi ko alkaa niin helpottaa jo huomattavasti.

Eli osaako esikoinen syödä itse, pukea, riisua, kävellä, puhua, käydä potalla jne.



Meillä esikoinen oppi juuri kävelemään kun vauva syntyi ja mulla oli esim. selkä niin jumissa ettei epiduraali onnistunut, kun olin ison mahan kanssa kannellut esikoista. Oli koliikit ym. mutta tosiaan sitä jaksaa vaan sinnitellen kun on pakko. Kannattaa miettiä mitä helpotuksia arkeen voi järjestää. Esim. pakastin täyteen ruokaa ennen kuin vauva syntyy, illalla aamujutut valmiiksi, puuroa keitän joka toinen päivä ja lämmitän sitä mikrossa seuraavana päivänä.

Sukulaisilta ja tutuilta kaikki apu vastaan. Käytä siivoojaa välillä jos varaa ja MLL lastenhoitaja joskus apuun.



Itse väänsin välillä itkua väsymyksestä, mutta kyllä se aika lopulta vierähtää. Välillä tunsin voimakasta syyllisyyttä etten ehdi millään antaa lapsille huomiota ja aikaa kuten haluaisin ja vauvaa jouduin välillä itkettämään että sain tehtyä jonkun asian loppuun (vaikka esikoisen pukemisen, syöttämisen tms.) Mutta kyllä ne lapset pärjää ja ovat kestävää tekoa, samanlaista hoivaa ei enää pysty antamaan kuin esikoiselle vauva-aikanaan.



Mutta aikansa kutakin, ja pian sisarukset kasvattavat jo toisiaan ja antavat seuraa jo pelkällä olemassaolollaan.

Meillä on kolme lasta,6v,5v ja 5kk.Kolmen kanssa on helpompaa

kuin yhden kanssa.Kaveri löytyy läheltä ja vanhemmat lapset

leikittävät vauvaa.Vauvan hoito sujuu jo rutiinilla,osaa nauttia

vauva-ajasta täysillä.Se kestää niin vähän aikaa ;)

Oma asenne on muuttunut,pinna ei ole niin kireellä kuin esim

yhden kanssa.Nyt osaan nauttia äitiydestä :)