Lue keskustelun säännöt.
Masentuneen äidin tilitys
13.11.2005 |
Olen aina ollut psyykkisesti herkkä ihminen, ja välittömästi lapseni syntymän jälkeen sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Nyt lapsi on jo vuoden vanha, mutta vieläkään ei helpota. Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, etten osaa tuntea lastani kohtaan sitä kaiken alleen peittävää äidinrakkautta josta aina puhutaan. Rakastan lastani mutta välillä hän tuntuu enemmän taakalta kuin lahjalta =( Asun pienellä paikkakunnalla jossa ei ole oikein mitään apua tarjolla vaivaani. Lääkkeet olen saanut, en muuta. Terapiaan pitäisi lähteä naapurikaupunkiin asti. Olen huono puhumaan ajatuksistani edes läheisilleni, saati sitten jollekin ventovieraalle terapeutille. Siksi en oikein jaksa uskoa että terapia kohdallani edes toimisi.
Olen lueskellut netissä paljon alan sivuja mutta sekään ei oikein tuo helpotusta tilanteeseen, kun tuntuu että ahdistun niiden lukemisesta vain entisestään. Voin nukkua 13 tuntia putkeen tuosta vaan ja olla edelleen väsynyt. Kotitöitä en jaksa tehdä kuin pakosta. Lapseni hoidan vaikka väkisin, mutta tuntuu kurjalta olla jatkuvasti kuin mustan pilven sisällä. Ystäviä minulla ei juurikaan ole, mies ei taida hänkään oikein ymmärtää mikä minua vaivaa. Oma parisuhdekin on välillä pelkkää itkua ja hampaiden kiristystä =(
Miten tätä tilannetta pystyisi yhtään purkamaan? Synnytyksenjälkeinen masennus kuulemman paranee ajan saatossa itsekseenkin (paraneeko?) vaan kauankohan siihen mahtaa mennä? Pelottaa että lapsestani tulee jotenkin häiriintynyt minun takiani =(
Kommentit (2)
itselläni oli ennen terapiaan menemistä samanlaiset ajatukset kuin sinulla, mutta kun sinne menin niin huomasin että vieraan ihmisen kanssa voin puhua rauhassa, ilman että kukaan muu saa siitä tietää ja voin keskittyä vain ja ainoastaan itseeni ja omiin tunteisiini ja ongelmiini.kavereiden kanssa kun tämä ei onnistuni, ystäävyys on kuitenkin kaksipuolista ja itse en voisi kuvitellakaan että purkaisin vain itseäni enkä olisi kiinnostunut ystäväni asioista!
terapeutti myös pystyy antamaan puolueettoman mielipiteensä kaikista asioista, tai olla antamatta.hän tavallaan selkeyttää ajatuksiasi sillä että voit sanoa ne ääneen ja se jo itsessään auttaa.kokeile edes, siinähän et menetä mitään=)lääkkeetkin on tehty käytettäväksi terapian yhteydessä, ei yksinään.
jaksamisia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla, myös minulla, menee pitkän aikaa, ennen kuin voi tuntea oikein suurta äidinrakkautta. Esikoiseni taisi olla lähelle 3-vuotias, kunnes huomasin, kuinka paljon rakastan. Ja vaikka varhaislapsuudella väitetään olevan vaikka minkälaisia vaikutuksia, ei kaikki merkittävä tapahdu ensimmäisten vuosien aikana, vaan ihminen kehittyy ja kasvaa vielä aikuisenakin. Ei kaikkien masentuneiden vanhempien lapsista tule masentuneita.
Itse olen yrittänyt ottaa rennon asenteen kaikkeen. Tällainen minä olen, en minä eikä muut pysty minua hetkessä muuttamaan. Taakse päin kun katsoo, pitää vain hyväksyä omat virheet ja vajaavuudet. Enää ei niille mitään mahda ja ilman menneitä, en olisi se, mitä olen nyt