ÄLKÄÄ MENKÖ NUKKUMAAN!!!!!
Mitä turhaan? Pidetään täällä yllä hyvää tunnelmaa ja katsotaan kuka jaksaa kaikista kauimmin!
Kommentit (26)
Turhankin mieleenpainuva.
Nyt kuuntelen muuten uteliaisuuttani
Johnny Cashin Solitary Man-biisiä.
T.Hugo
Olipa kerran pienen pieni poika.........
Eräänä yönä poika avasi huoneensa oven ja astui pimeään aulaan. Hän suuntasi askeleensa kellarin ovelle..
nyt oli hyvin pimeää ja poika ei enää nähnyt mummonsa käsiä. hän oli kuitenkin haistavinaan... VEREN?
kuuma... ja samaan aikaan hyytävä. Sellainen, että pissat valahtivat housuihin.
arvasi tämän nyrpistävän kurttuista nenäänsä.
" JA HAISEEKO TÄÄLLÄ TAAS PERSEISET KÄDET?"
hän karjaisi ja sai pojan luikahtamaan kauhuissaan portaat takaisin ylös...
Pyjama oli pissassa, ja olo oli hirveä. Jostain syystä huonekin tuntui kovin kylmältä. Ikkunat olivat kuitenkin kiinni. Nyt poika jähmettyi, sillä tasanne oven takana narahteli kuin joku olisi liikkunut siellä, huohottanut raskaasti. Oliko se mahdollista, sillä portaat eivät olleet narisseet lainkaan, eikä niitä voinut nousta ilman korviaviiltävää narisemista.
Kartano oli näet vanha, tullut isoäidin suvun omistukseen vuonna herran vuonna 1788. Samana vuonna, jolloin paikkakunnan pappilan koko perhe oli legendan mukaan teurastettu pappilaan.
poika huoahti helpotuksesta ja aukaisi hetkeksi silmänsä ja kiljaisi kauhuissaan huomatessaan isoisän tuijottavan, mykän katseen kasvojensa yläpuolella. Isoisän, joka ei koskaan puhunut mitään. Ei ollut puhunut edes äidin lapsuudessa. Isoisän, jonka kasvojen iho roikkui paksuna, harmahtavana ja poimuisena, melkein kuin elottomana.
hänen keltaiset hampaansa näyttivät kamalilta, teräviltä. Juuri nyt pilvet väistyivät ja kuunvaloa pääsi huoneeseen, ja poika huomasi isoisän suupielten olevan veressä. Ja nyt isoisä. laski kylmän kätensä pojan otsalle ja alkoi... käkättää...
Poika sulki silmänsä. Mykän miehen kurkusta purkautuva ääni oli hirveä. Se kumisi onttona kuin toisesta maailmasta...
Isoisän katse tuntui porautuvan ihosta läpi, ja viima isoisän hengityksestä oli sanoinkuvaamattoman kylmä.. Isoisä ojensi kättään poikaa kohti ja SAMASSA isoäiti paukkasi ovesta sisään ja kiljui hirvittävällä äänellä: POIKA!!!!! OLET AIVAN PISSASSA; MINUN KARTANOSSANI!!!!!!!!!
ja poika tunsi veren valuvan otsallaan. Ensin hän luuli, että se oli isoisän sormesta. Hän sytytti kynttilän ja asteli varovasti peilin luo. Lattia narisi hermostuttavalla tavalla.
Ja otsassaan poika näki vertavaluvat haavat. Hän kiljaisi, pyyhkäisi niitä hihallaan. Ja näki peilikuvassaan otsassaan olevan sanan... METH... " Se on... kuolema" , hän nyyhkäisi.
isoäiti ja isoisä seisoivat huoneen toisella puolella, tuijottivat häntä sanoinkuvaamattomalla tavalla. Aivan kuin ne demonit, jotka hän oli nähnyt äidin 1500-luvulta peräisin olevassa merkillisessä raamatussa, joka oli kauttaaltaan synkästi kuvitettu, ja jossa oli kymmeniä tavanomaiisesta poikkeavia kirjoituksia... kokonaisia tuntemattomia kirjoja.
Onneksi se oli auki. Hän juoksi alakertaan, yritti aukaista ulko-ovea. Se oli jumissa. Aivan ilman mitään järjellistä syytä. Ja nyt mielipuolisesti virnuilevat isovanhemmat olivat yläkerran porrastasanteella. Hykersivät ja alkoivat laskeutua
kiirettä pitämättä. Poika ei tiennyt mitä tehdä. Ei ollut pakotietä. Vain tuo kellarin avoin ovi. Kellarissakin on ulko-ovi, hän tiesi. Mutta onko sekään avattavissa?
Ja nyt hän syöksyi kellariin, paiskasi oven kiinni perässään...
ja kaatuessaan hän tajusi tuijottavansa hämärässä äitinsä silmiin... mutta silmät olivat elottomat. Ja äidin pää, voi luoja. Oliko se...?
Poika kompuroi kauhuissaan ylös ja juoksi kellarin ulko-ovelle. Hän väänsi avainta, mutta lukko ei auennut.
Ja nyt kuului taas uikutusta ja murinaa... aivan läheltä...
Kellarin yläovi aukesi kitisten. Isovanhemmat laskeutuivat virnuilleen kellariin. Pojalla ei ollut enää pakoteitä. Hän oli satimessa tässä synkässä kellarissa, jota valaisi kaksi candelabraa.
" Tuhma poika!" isoäiti sihisi ja virnisteli isoisälle.
" Haluatkos nähdä isäsi?" hän jatkoi ja painoi sormensa pojan otsalle, nappasi SIITÄ hirveästä tekstistä verta hyppysiinsä ja nuolaisi pitkällä kielellään sormensa puhtaiksi...
ja isoisä kiskaisi verhon syrjään...
ja siellä oli isä...
se oli jokin niistä painajaismaisista olennoista, jotka oli piirretty vanhaan raamattuun... ja se oli elossa... hyvin elossa...
" Äitisi aikoi pettää kaikkien luottamuksen" , mummo kähisi. " Päättää häpeällisellä tavalla satojen vuosien yhteistyön isäsi kanssa" , mummo jatkoi ja töni poikaa.
" Menepäs nyt isäsi syliin. Hän on jo lopettanut ruokailunsa" , mummo kehotti, mutta poika pyörtyi... putosi
pohjattomaan pimeyteen...
Vaan minä olen se ensimmäinen jonka pitäisi mennä nukkumaan kun huomenna on menoa eikä saa löhöillä, mutta kun ei vedä tuo sänky puoleensa.
ap