Lue keskustelun säännöt.
Pitkään lapsettomina eläneet
30.10.2005 |
Te, jotka joko tahallisesti taikka tahattomasti olette eläneet pitkään lapsettomana pariskuntana: kuinka paljon lapsen saanti on muuttanut asioita? Onko ollut kovin vaikea muutos? Taikka jos lasta ei ole vielä tullut tai ette tahdokaan lasta, miten ajattelette, että lapsi vaikuttaisi?
Minua mietityttää asia kovasti. Miehelläni ja minulla on ihana, toimiva, harmoninen parisuhde. Olemme kovin kai jo tottuneet toistemme tapoihin ja rutiineihimme ja elämä sujuu jotenkin niin helposti. Olemme parhaat ystävät, intohimoiset rakastajat, elämämme yhdessä on kaunista, mielekästä, täynnä syvällisiä keskusteluja, yhteisiä unelmia, naurua... kuin musiikkia.
Olemme aina kumpikin tahtoneet lapsia, enkä itse oikeasti usko, että parisuhteemme menisi pilalle lasten myötä. Ainakin toivoisin, että se syvenisi ja yhteinen lapsi vain lisäisi rakkautta ja antaisi elämälle uuden ulottuvuuden. Asia vain on ruvennut mietityttämään aina vain enemmän, sitä mukaa kun tuttavapiiriin syntyy lapsia ja tuttavamme ovat alkaneet valittaa puolisoistaan ja yhteiselämänsä näin ulkopuolisesta tuntuu yhtäkkiä jotenkin niin vaikealta ja epämiellyttävältä ja kuvioihin on astunut alituinen puolisoista valittaminen, katkeruus, epäilyt yms. Olisi kiva kuulla, että asiat eivät välttämättä mene näin hullusti...
Kommentit (12)
Ja kenenpä pinna ei kiristyisi, jos joutuu valvomaan paljon ja yhtäkkiä muuttamaan koko elämäntyylinsä. Useimmilla se kai sitten kiristää parisuhdetta. Meille kävi juuri näin. Noin vuosi lapsen syntymän jälkeen oli melko viileää parisuhteessa. Lapsemme oli koliikkivauva, joka yhä edelleen (1 v 9 kk) valvottaa öisin. Minulla ei kerta kaikkiaan riittänyt energiaa miehelle. Onneksi hän ymmärsi, että se on ohimenevää.
Mutta nyt lapsi on vajaa kaksi ja elämä on taas aivan ihanaa. Itkuisesta vauvasta on kasvanut mitä aurinkoisin pieni veitikka. Toisesta haaveilemme. En palaisi mistään hinnasta entiseen lapsettomaan elämääni, vaikka välillä siinä elämässä olisikin kiva vierailla. Nyt me kolme olemme perhe ja se on parasta maailmassa! Sen voin luvata, että jos lapsen hankitte, elämänne ei takuulla muutu helpommaksi, mutta varmasti mielekkäämmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli takana seitsemän yhteistä vuotta, kun lapsi syntyi. En nyt tiedä, onko se niin valtavan pitkä aika, mutta kyllä siinä oli jo ehtinyt tietyllä tavalla elämä urautua omiin vakioituneisiin uomiinsa...
Olen jotenkin ajatellut, että onhan mahdollista, että omassa tuttavapiirissä pareilla, joille on lapsen jälkeen tullut kaikenlaista näkyvää ongelmaa tai jopa erokin, on ollut ongelmia ennen lastakin, mutta ne ovat vain kulminoituneet uudessa elämänvaiheessa, väsyneenä yms.
ap
Vierailija:
Ja kenenpä pinna ei kiristyisi, jos joutuu valvomaan paljon ja yhtäkkiä muuttamaan koko elämäntyylinsä. Useimmilla se kai sitten kiristää parisuhdetta. Meille kävi juuri näin. Noin vuosi lapsen syntymän jälkeen oli melko viileää parisuhteessa. Lapsemme oli koliikkivauva, joka yhä edelleen (1 v 9 kk) valvottaa öisin. Minulla ei kerta kaikkiaan riittänyt energiaa miehelle. Onneksi hän ymmärsi, että se on ohimenevää.minusta on hyvä tiedostaa, että jos lapsi on kovin hermoillekäyvän vaikea, niin siinä helposti alkaa äristä puolisolle. Kun ei lapsellekaan voi. Vielä helpommin sille puolisolle ärisee, jos siihen luottaa kovin, eikä tarvitse siksi" säästellä tuntojaan" . Mutta vauva-aika menee ohi, elämä helpottuu, eikä noista ärinöistä ainakaan meille pysyviä haittoja jäänyt.
Mutta nyt lapsi on vajaa kaksi ja elämä on taas aivan ihanaa. Itkuisesta vauvasta on kasvanut mitä aurinkoisin pieni veitikka. Toisesta haaveilemme. En palaisi mistään hinnasta entiseen lapsettomaan elämääni, vaikka välillä siinä elämässä olisikin kiva vierailla. Nyt me kolme olemme perhe ja se on parasta maailmassa! Sen voin luvata, että jos lapsen hankitte, elämänne ei takuulla muutu helpommaksi, mutta varmasti mielekkäämmäksi.
Olemme mekin miettineet, miten " turhanpäiväistä" se lapseton elämä tavallaan oli, vaikka silloin toki ihanaa ja sisältörikasta. Emme vaihtaisi.
että väsyneenä asiat kärjistyvät. Ja kyllähän se niin iso elämänmuutos on, että kypsempikin aikuinen on helposti jonkin aikaa hukassa. Varsinkin silloin, jos elämä vauvan kanssa ei olekaan pelkkää aurinkoa. Mutta elämäähän se vain on. Se, mikä ei tapa, vahvistaa parisuhdetta ;)
Onnea teille, mihin ratkaisuun sitten päädyttekään!
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi vuotta elimme kaksistaan ennen esikoisen syntymää.
Olen samaa mieltä, lapsi muuttaa parisuhdetta ilman muuta jollakin tavalla, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Riippuu siitä, ovatko molemmat valmiit lapsen tuomiin muutoksiin ja ovatko molemmat valmiita kestämään " arjen harmauttakin" elämän kuuluvana, normaalina asiana.
Meillä ei todella ole ollut helppoa lasten syntymien jälkeen, etenkin kuopuksen syntymän jälkeinen vuosi oli aivan yhtä helvettiä, kun molemmat lapset sairastivat, miehellä oli kiirettä työssä ja minä olin hajoamispisteessä unenpuutteesta ja yksinäisyydestä(asumme kaukana sukulaisista ja ystävistä). Esikoinen oli 2v2kk kun kuopus syntyi.
Positiivisena viestinä sinulle: Vaikka meillä on llut erittäin rankkaa (näihin vuosiin liitty kaikenlaista muutakin, suvuissamme jos jonkinlaisia tapauksia ja rahat tiukalla jne) Mutta silti, minä ja mieheni olemme tiiviisti vetäneet yhtä köyttä säilyttäen rakkautemme koko ajan. Totta kai arkipäivän pikku kinaa on ollut, väsymyksestä suurin osa johtuvaa, mutta emme ole kääntyneet toisiamme vastaan emmekä oikein tapelleet ollenkaan. Kumpikin on ymmärtänyt tämän olevan vain arkinen, erilainen vaihe elämässämme, joka kyllä helpottaa, kunhan lapset kasvavat.
Uskon, että tekin selviätte ihan hienosti, jos teillä kummallakin on realistinen kuva lapsiperheen arjesta, joka ei aina ole ihan ruusuista. Jos lapsenne sattuisivat vielä olemaan ihan perusterveitä, ei elämänne niin välttämättä ihan kauheasti edes muutu! Sen vaan sanon kokemuksen rintaäänellä (kuten moni sanoi minullekin, mutta en uskonut): lasten ikäero n. 3 vuotta(tai hiukan enemmän), niin säästyy paljolta!!
Tsemppivä :D
me oltiin oltu yhdessä jo liki 12v kun saimme vauvan. Ja yhdessä olemme todenneet, että ihanaa oli ennenkin nykyään vielä ihanampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elämä sairastelevien lasten kanssa on ollut rankkaa, on se ollut myös ihanaa. En ikinä ole elämässäni nauranut niin paljon, kuin viimeisten neljän vuoden aikana. Vaikka on ollut väsymystä ja alakuloa, lapset tuovat kuitenkin myös naurun tullessaan. Äitini sanoi, kun kysyin, minkälaista oli hoitaa käytännössä yksin neljä lasta, hän vastasi näin: " niissä vuosissa oli se elämänmaun tunne" . Olen samaa mieltä, tätä elämänmakua en haluaisi enää vaihtaa lapsettomaan elämään.
8
Mukava kuulla tuollaista positiivista. Jännittää, miten meidän elämämme muuttuisikaan, jos lapsi ilmoittaisi tulostaan... :)
Me siis yritimme lasta jo kauan aikaa sitten, mutta keskenmenon jälkeen päätimme keskittyä kahdenkeskiseen elämäämme jonkin aikaa, ja se " jokin aika" on vain nyt venynyt jo vuosia. Nyt lapsihaaveet ovat taas pinnalla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsethan muuttavat käytännön elämän aivan täysin, mutteivät mielestäni parisuhdetta. Mutta sehän on ihan parisuhteesta kiinni.
Suurin muutos on ajankäyttö (eli ei juuri omaa aikaa ollenkaan) ja se, että helposti omat tarpeet jäävät lasten tarpeiden jalkoihin.
lapsen saaminen elämää.
Oltiin kyllä muutenkin sellaisessa elämäntilanteessa ettei iltariekkumiset ulkosalla enää kiinnostaneet yhtään vaan oma koti tuntui paljon miellyttävämmältä.
Tietysti lapsi tuo mukanaan monia uusia juttuja mutta ne tuntuivat vaan niin luonnollisilta ja normaaleilta asioilta ettei niihin oikein ole osannut kiinnittää huomiota. Muutokset ovat olleet enemmän positiivisia kuin negatiivisia. Tuntuu vain että ihmiset helpommin puhuvat juuri niistä negatiivisista asioista ja jättävät mainitsematta kaiken sen hyvän ja ihanan mitä lapsi tuo tullessaan.
esikoiseni syntyi kun olin 31-v. Pitkään olin ehtinyt yksin asua ja aviossakin muutamia vuosia olla ennen äidiksi tulemistani.
Ajattelin vain, että ehkä on eri asia, jos lapsi tulee vaikkapa vain vuoden tai parin yhdessäolon jälkeen, kuin jos parisuhde on jo kovin " urautunut" .