Mistä lähtien lapsen hoito on ollut noin ikävä velvollisuus??

ELÄMÄNÄ. Kyllä itsekin on välillä oikein muistutettava itselleen, että vaikka ottaa päähän ja väsyttää, niin tämä on elämää, jota joskus tulen kaipaamaan.



Nykyajan autojen, mikroaaltouunien, siistien sisätöiden, puolivalmisteiden, sairausvapaan elämän keskellä ne tavalliset perhe-elämän asiat tuntuu aika työläiltä.



Perhe-elämää ei voi ulkoistaa kokonaan eikä sitä voi hoitaa tietokoneella eikä ottamalla vain pari vitamiinitablettia...

Täällä kolmiossa mies ei pääse meitä muita karkuun vaikka haluaisikin. Keskellä elämää ollaan kaikki.

Monilla miehillä on naisia lyhyempi pinna lastenhoidossa. Se on muistaakseni havaittu ihan tieteellisestikin, kun on mitattu miehen ja naisen fyysisiä reaktioita samoissa tilanteissa.

Toisaalta miehet eivät yleensä ole herkkiä lapsen itkulle. Jos kadulla vaunuissa itkee vauva, niin todennäköisesti ohikulkevat naiset kääntyvät katsomaan vauvaa, mutta miehet eivät yleensä näin tee.



Itselläni oli lyhytpinnainen faija. Emmepä juuri mitään sitten yhdessä tehneetkään, kun hän poltti päreensä niin helposti. Miehelläni on sama juttu, hänen faijansa ei kestänyt lapsen juoksemista, hyppimistä ja huutoa kotonaan. Anoppi kertoi, että vei lapsen monesti kylään, jotta tämä olisi saanut leikkiä, kun kotona ei saanut.

ja on aika pitkälti vieläkin " isossa maailmassa" rikkaissa perheissä. Lastenhoitaja vie vauvan suunnilleen heti synnytyksen jälkeen, parhaassa tapauksessa imettäjä imettää, lapset ovat pääosan ajastaan lastenhuoneessa tai ulkoilevat lastenhoitajan kanssa. Vanhempien luona käydään " visiitillä" joitakin kertoja päivässä. Kun lapsi on riittävän vanha, hän " pääsee" sisäoppilaitokseen. Niissä piireissä tämä on ihan tavallista, eikä kukaan edes kuvittele äitien - saati isän - sen kummemmin osallistuvan lastenhoitoon. Kyse on vain viiteympäristöstä!



Onneksi olemme tästä melkoisen kaukana, mutta tosiasiahan on, että miehillä ei ole vastaavaa hoitoviettiä kuin naisilla. Miehiseen ajatusmaailmaan kuuluu, että mies on mielestään tehnyt osuutensa, kun hän on pitänyt huolta siitä, että pöydässä on ruokaa.



AV-mammat taitavat elää melkoisessa fantasiamaailmassa, kun kuvittelevat auvoisen perhe-elämän olevan sitä, että äiti viettää päivän laatuaikaa lapsen kanssa ja isän illalla töistä kotiin tullessaan riemumielin heittäytyvän perhe-elämän syövereihin vaipanvaihtoineen ja siivoamisineen.