Hemmetin mies... Sisältää valitusta...

Olen vain niin totaalisen väsynyt! Ja nyt tuntuu, että miehen menot ovat viimeinen niitti ja jaksamisen rajat ovat tulleet vastaan.

samanlainen tilanne. Ex-mies oli paljon poissa kotoa työn takia, joskus viikonki kerralla ja jouduin yksin huolehtimaan kodin ja 4 lasta. Olin joskus todella väsynyt. Mies ei kotona ollessaan paljoa auttanut koti töissä eikä lasten hoidossa ja sain silloinki tehdä kaiken yksin. Kyllä sitä tunsi välillä raivoa ja katkeruutta miestä kohtaan ja lopulta erosin miehestä. Päivääkään en ole eroa katunut, koska parisuhteessa yksinäisyys on pahempaa kuin rehellisesti yksin oleminen.

itse olen vähän samankaltaisessa tilanteessa. Tärkeää on, että sinäkin pääset välillä tuulettumaan. Jos teillä ei ole sosiaalista verkostoa, joka silloin tällöin pääsisi auttamaan, soita MLL:n hoitaja. Ja lähde vaikka kahville tai lenkille tai ole tekemättä mitään. Kun sinä voit paremmin, lapsillasikin on parempi olla. Ja juttele miehesi kanssa, kuinka te YHDESSÄ voitte parantaa muutoin tilannetta. Pakkohan miehenkin on ymmärtää, ettei nainen jaksa kauaa lastenhuoneen ja hellan välissä.

koita puhua miehesi kanssa ja löytää jotain henkireikää ja aikaa itsellesi, että lähdet pois kotoa vaikka leffaan kavereiden kanssa tms.



Näkisin kuitenkin, että on tosi hyvä, että miehesi on sitoutunut töihinsäkin. Joskus nämä epäviralliset ja virallisetkin menot ovat todella hyödyllisiä oman työn kehittymisen kannalta. Jos hän kieltäytyisi lähtemästä, sillä voi olla työpaikalla myös negatiivisia vaikutuksia. Etkä varmaan halua, että hän joutuu " huonoon huutoon" töissä. Varmaan työkavereilla vastaavia tilanteita ja heilläkin täytyy löytyä kotoa joku ratkaisu.



Näkisin, että olet vaan armottoman puhki ja puhu miehesi kanssa, että pääset vähän hengähtämään jollakin tavalla. Hankkikaa vaikka illaksi lastenhoitaja, että pääsette vähän ulos yhdessä tai yksin tuulettumaan. Mökkihöperöksi tulee, jos ei mitään muuta vuosikausiin tai vaikka vaan kuukausiin tee kuin on lasten kanssa.



Tsemppiä!!

Vaan omista menemättömyyksistä.

Itse olin erittäin kiukkuinen miehen vapaudelle kun itselläni ei ollut muuta kuin lapset ja koti. Tuntui korjalta katsoa kun toinen eli vapaata elämää kun itse ei saanut edes vessassa käydä rauhassa.

Ja todellakin siinä katkeroituu :(

Nyt sinun on vaadittava itsellesi omaa aikaa. Lähdet ainakin kerran viikossa johonkin ilman lapsia. Hankit jotain ihan omaa, vaikka kahvilla käynnin. Kaikkein parasta olisi että alat johonkin harrastukseen tai järjestöön jossa tunnet itsesi hyväksi ja tärkeäksi.

Mies on töissä aamu kuudesta ilta kahdeksaan. Työmatkoihinkin menee jo parisen tuntia joten joutuu lähtemään aamulla neljältä ajamaan. Lauantait ja sunnuntait tekee työtä onneksi lähityömaalla, joten pääsee jo neljältä kotiin. Mulla ei ole ollut 4 vuoteen minkään näköistä omaa aikaa, eikä harrastuksia. Arki pyörii totaalisesti lasten kanssa (11kk, 2v, 4v ja 6v) Välillä tuntuu, ettei jaksa enää päivääkään, välillä taas tuntuu että ne muutamatkin tunnit mitkä mies on kotona on niin ihanaa aikaa, että niitä jaksaa odottaa. No, käytännössä muiden mielestä olen yksinhuoltaja parisuhteessa. Mutta pakko se vaan on todeta , että kaikkeen sitä vaan ihminenkin tottuu.

Olet vaarallisella tiellä, joka ei sisällä muuta kuin riitoja ja katkeria ajatuksia (nimim. been there seen that). Otahan itseäsi niskasta kiinni, äläkä tee itsestäsi " korvaamatonta" .



Ensimmäiseksi käännä omat ajatuksesi ja päätät tietoisesti, että nyt loppui valitus, nalkuttaminen, negatiiviset ajatukset ja otat sen sijaan positiivisemman asenteen. Mä voin omasta kokemusta sanoa, että se kun itse päättää noin, niin silloin on jo puolimatkassa parempaan!!



Sen jälkeen sanot (asiallisesti) miehellesi, että arki lasten kanssa on rankkaa ja haluaisit vähän relata jotenkin. Sano, että TARVITSET HÄNEN APUAAN SIIHEN. Miehet ei oikeesti osaa lukea rivienvälistä (saatika sitten että osaisivat lukea ajatuksia ;), vaan pitää pystyä itse ilmaisemaan itsensä niin, että toinen varmasti ymmärtää. Eli jos hänellä on mielestäsi paljon menoja, ja se uhkaa kostautua sinulle, kerro se.



Lapsille taas voit rauhallisesti sanoa kun roikkuvat sinussa, että äiti ei nyt ehdi/jaksa/tms, menkää isän luo ja vaikka viet lapset isälle tai koko porukka lastenhuoneeseen suljetun oven taakse.



Ymmärrät varmasti (niin kuin joku edellinenkin kirjoitti), että miehesi työt ja niihin liittyvät menot ovat joskus pakollisia, jos haluaa edetä työurallaan.



SINUNKIN VUOROSI TOTEUTTAA ITSEÄSI TULEE JOSKUS, KUN VAIN ANNAT SEN AJAN TULLA, ETKÄ ALA KATKEROITUMAAN!!!!

2-3 x viikossa sekä kävi suht ahkeraan ravintolassa. Minullakaan ei ollut mitään omaa harrastusta, toisaalta kaipasin jotain omaa, toisaalta taas sitä, että saisin olla kotona hetken " rauhassa" .



Jos olin aivan puhki, menin makuuhuoneeseen lukemaan tai nukkumaan, mies lähti lasten kanssa ulos tai koetti muuten sisällä saada pidettyä lapset pois makuuhuoneesta. Aloitin myös oman harrastuksen, joten kahdesti viikossa pääsin hengähtämään muiden aikuisten joukkoon.



Asiasta jouduttiin kyllä keskustelemaan yhden jos toisenkin kerran, ennenkuin alkoi tapahtua. Minun täytyi vetää itseni aivan piippuun ennenkuin uskoin, että tosiaan tarvitsen oman jaksamiseni vuoksi omaa aikaa. Siitä oivalluksesta sain puhtia patistaa miestä ottamaan lapset kontolleen sekä aloin pitämään kiinni omista menoistani, aiemmin joustin aina, jos miehelle tulikin jotain omia juttuja.



Nykyään meillä on kolme lasta. MInä olen kotona lasten kanssa ja harrastan muutaman kerran viikossa iltaisin, mies käy töissä ja joskus ravintolassa, muuten on iltaisin kotona, kaikki ovat tilanteeseen tyytyväisiä.

Mies töissä toisen palveluksessa ja harrastuksena oman yrityksen pyörittäminen. Puuhaa riittää. En ole katkera, tiedän, että mies tuo noilla hommilla meille leivän kotiin. On ollut hoitovapaalla muutaman kuukauden, kun olin töissä, osallistuu aina kun voi myös kotihommiin. Mutta...



Välillä ahdistaa ihan tolkuttomasti olla vastuussa kaikesta. Vaikka mies osallistuu, olen minä 24h vastuussa kaikesta. Onhan se aika luonnollista, että olen vastuussa, koska olen ollut enemmän kotona.



Minä olen ratkaissut ongelman niin, että otan itselleni hetken joka ikinen päivä, kun olen ihan yksin. Usein en tee mitään. Saatan istua hetken (15-30 min) paikallani vaikka kynttilän valossa, kesällä pihakeinussa. Olen vain. Yleensä se hetki tulee, kun lapset on nukkumassa, mutta kun tiedän sen tulevan, pysyy pää paremmin kasassa. Lisäksi pyrin käymään yksin kaupassa (käyn kerran viikossa). Suunnilleen kerran vuodessa olen ollut kavereiden kanssa jossain mökillä pari päivää.



Ei ole luksusta tiedossa, mutta pieniä nautintoja silloin tällöin. Auttaa jaksamaan. Mitään vakituista harrastusta en tähän rumbaan enää jaksaisi. Olin mukana kahdessa järjestössä hallituksessa, mutta en vaan jaksanut enää ja laitoin ne odottamaan ainakin vielä ensi kevään. Tuli vain huono omatunto, kun en ehtinyt tehdä asioita, joita olisin halunnut yhdistysten hyväksi tehdä.