Lue keskustelun säännöt.
Onko meidän suhteella toivoa?
12.11.2005 |
Emme olisi yhdessä ellei meillä olisi vauvaa (nyt 11kk). Kumpikin olemme samaa mieltä asiasta. Seurustelimme 2 vuotta ennen vauvaa, josta asuimme yhdessä 1,5v. Nyt tulee siis 3 vuotta täyteen. Olemme edelleen avoliitossa. Emme ole edes kihloissa. Minua askarruttaa että kannattaako meidän mennä naimisiin ikinä jos kummatkin kuitenkin ovat tuota mieltä että olisimme jo eronneet aikoja sitten ilman vauvaa. Koska eihän meitä nytkään yhdistä muu kuin vauva. Rakastamme (kait..) kuitenkin toisiamme ja lasta mutta minua välillä ahdistaa tosi paljon nämä " viat" joiden vuoksi olisin eronnut ukosta muutoin. Ja uskon että miestä myös ärsyttää viat minussa. Tiedän viat minussa jotka ärsyttää miestä mutta mies ei tiedä vikojaan. Jos mies päättäisikin kosia en todellakaan tiedä, suostuisinko. Onko suhteemme tuhoon tuomittu?
Kommentit (5)
Mutta kuitenkin, rakastamme toisiamme, meillä menee ihan hyvin, emme riitele normaalia enempää. Kausittaiset ahdistuskohtaukset vaan panevat miettimään asioita. En tunne olevani onnellinen. Kuitenkaan emme haluaisi rikkoa perhettä lapselta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kaivaa vanhaa linkkiä esiin, joten pahoittelen tiivistystä....
Mieheni myönsi loppukesästä joskus ettei rakasta minua enää. Tivasin asiaa häneltä, koska hän ei enää vastannut kosketukseen, halauksiin, eikä suudelmiin.
Sen jälkeen kun hän tuon asian sanoi, itkin ensin pari päivää ja mietin mitä tehdä, erotako vai yrittääkö elvyttää suhdetta. Meillä pieni lapsi alle 2v. Päätin lopulta tehdä parhaani ja yrittää.
Kävin parisuhdeterapiassa (seurakunnalta kannattaa ehdottomasti varata aika ilmaisia ja todellakin loistavia istuntoja). Siellä puhuin terapeutin kanssa tilanteestamme ja sain häneltäkin joitain hyviä vinkkejä ja ennen kaikkea hän opetti minut katsomaan suhdettamme mieheni silmin.
Ennen terapiaan pääsyäkin suhteemme kääntyi jonkinlaiseen lievään nousuun. Mies oli selvästi helpottunut siitä, että sai sanottua itselleenkin ääneen sen tosiasian, ettei kaikki ole hyvin.
Järjestimme yhteistä aikaa vain meille aikuisille ja pikkuhiljaa alkoi tapahtua jotain merkillistä. Ensinnäkin seksielämämme sai uutta potkua sitten lapsen syntymän. Lapsen syntymän jälkeen elimme lähes kokonaan selibaatissa, seksiä oli ehkä kerran kuukaudessa tai kerran kolmessa kuukaudessa.
Nyt muutama kuukausi on vierähtänyt ja isi ja äiti halailee ja suukottelee toisiaan päivittäin ja seksiäkin harrastetaan pari-kolme kertaa viikossa. Kerran kuukaudessa viedään lapsi mummolaan yöksi ja silloin tehdään kahdestaan jotain erityistä. Tuolloin tulee rakasteltuakin tosi moneen otteeseen....
Tunnen olevani juuri nyt lähempänä miestäni kuin moneen vuoteen. Hän ei vielä ole saanut sanotuksi että hän rakastaa minua, mutta hän näyttää sen minulle kyllä jokapäiväisillä teoillaan.
Mieheni on hiljainen mies, eli ei koskaan ole osannut puhua tunteistaan ääneen.
-Nina-
Tarinasi todella kosketti silloin aiemmin. Toivotan todellakin hyvää jatkoa suhteellenne. AP! Ninan tarinan otsikko oli jotain tyyliin: mieheni ei enää rakasta minua tai vastaavaa.
No kumminkin jos ei rakasteta toisia, ei arvosteta, toisessa näkee vaan huonot puolet miksi siis jatkaa. Onko lapselle tervettä opettaa huono malli tulevaisuutta varten