Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat vs. aviomieheni - mielipiteitä, kiitos!
13.11.2006 |
Vanhempani eivät suostu enää puhumaan mieheni kanssa. Asia, joka risoo tosissaan, varsinkaan kun mieheni ei ole tehnyt mitään sellaista mistä hänelle olisi syytä olla vihoissaan. Ei ole koskaan mua pettänyt, ei pahoinpidellyt, yms. Ihan älyttömistä syistä suuttuivat miehelleni ja vittuilivat aina kun näkivät. Mieheni sitten sitä tarpeeksi kuunneltuaan pyysi kerran vanhempiani poistumaan meiltä, koska hänen ei tarvitse omassa kodissaan kuunnella jatkuvaa vinoilua ja arvostelua vieraiden suusta. Nyt vanhemmat odottavat anteeksipyyntöä mieheltäni, ennen kun tulevat meille esim. lasten synttäreille. Mieheni taas ei aio pyytää anteeksi, koska hänen mielestään vanhempani ovat anteeksipyynnön velkaa käytöksensä takia.
Valoitettakoon asiaa sen verran, että vanhempani ovat kokeneet velvollisuudekseen puuttua miltei joka ikiseen mieheni päätökseen, hankintaan, jne, sillä verukkeella että miehen omat vanhemmat asuvat Australiassa eivätkä ole poikaansa vahtimassa. Mieheni on jo 30 v, ihan kunnollinen perheenisä, vastuuntuntoinen, mutta monessa asiassa eri linjoilla kun vanhempani. Emme esim. olisi saaneet ostaa farmariautoa vaikka meillä on 3 lasta, koska ei heilläkään ole ollut. Ja kun kerroimme muuttavamme rivitaloon vaikka he olivat omakotitalon kannalla, saimme kuulla ensin kaikki rivitaloelämän kammottavuudet (vaikka he eivät itse ole koskaan rivarissa asuneet), sitten sanoivat että he eivät sitten ainakaan tule auttamaan muutossa koska heidän mielipiteensä ja elämänkokemuksensa sivuutettiin täysin asunnonhankinta-asiassa. Eli jos ei " apu" kelvannut silloin, turha odottaa sitä muutossakaan. Emmekä olleet edes muuttoapua vielä pyytäneet! Sitten jos muutan lasten kanssa pois mieheni luota saan kuulemma heiltä muuttoapua. Emme todellakaan ole eroamassa, joten tuollainen kommentti tuntuu aika asiattomalta. Kun kerroimme että lähdemme lomalle Egyptiin, jouduimme kuuntelemaan puolen tunnin luennon siitä miten kamalaa siellä on, vaikka vanhempani eivät ole koskaan Egyptissä päin käyneetkään. Thaimaahan olisi pitänyt heidän mielestään mennä. Kun totesimme että kaikesta huolimatta haluamme juuri Egyptiin niin vastaus oli " no, kurjaa lomaa sitten vaan, sama se meille on mihin te rahanne tuhlaatte, mutta turha valitella sitten jälkeenpäin miten hirvee paikka se oli" . Eikä muuten ollut ollenkaan hirveä paikka ;) Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, ja tilanne pahenee vaan koko ajan.
Minuakin alkaa tosiaan ärsyttää vanhempieni käytös, ei ihme jos miehellä meni hermot. Mutta lasten takia jaksan heitä pari kertaa viikossa, koska lapset pitävät heistä kovasti, eikä lapsilla ole Suomessa muita isovanhempia.
Joulun olemme aina viettäneet vanhempieni loma-asunnossa suvun kesken, mutta eilen äitini sanoi että he viettävät tämän joulun varmaan sitten ilman meitä, kun eivät kuulemma voi kutsua minua ja lapsia koska eivät ole väleissä mieheni kanssa. Mieheni tosin päivystää jouluaaton ja -päivän, eli ei olisi tulossa joulunviettoon kuitenkaan. Vanhempani tietävät sen aivan hyvin. Minulla alkaa olla sellainen olo, että he haluaisivat meidän eroavan...
Vanhempieni mielestä mieheni on lapsellinen ja itsepäinen, suorastaan töykeä ja moukka kun puhui heille niin rumasti (=sanoi suunnilleen näin: jos teillä ei ole minusta mitään hyvää sanottavaa, olkaa joko hiljaa tai poistukaa kodistani). Mieheni mielestä hän aikuisena ihmisenä saa ihan itse tehdä omat päätöksensä. Mieheni ei koskaan sano pahaa sanaa vanhemmistani, vanhempani jatkuvasti vittuilevat minulle miehestäni (kun eivät enää voi vittuilla miehelle päin naamaa). Esim. miehen työpaikasta tulee koko ajan kommenttia (mies on lääkärinä yliopistollisessa sairaalassa), kun heidän mielestään miehen ei kannattaisi enää olla nykyisessä paikassa vaan siirtyä yksityissektorille, mutta kuuluuko se asia muka oikeasti heille? Minusta ja miehestäni ei, vanhemmistani kyllä. Ja he suuttuvat oikein tosissaan kun heidän mielipidettään ei kuunnella. Surullista.
Huvittavinta oli eilen, kun äitini kertoi ystävästään joka oli selvitellyt poikansa ja tämän tyttöystävän riitaa, ja tarinan lopuksi äitini sanoi että " onneksi minä en tuppaudu tuolla lailla lasteni asioihin" . EHEHEHE! Meinasi pettää pokka niin minulla kuin sisaruksillanikin, jotka hekin ovat saaneet osansa vanhempieni kaikkitietäväisyydestä, mutta eivät ihan yhtä paljon kuin minä.
En tajua millä saisin tilanteen ratkaistuksi sillä tavalla, että vanhempani ymmärtäisivät olla liikaa puuttumatta asioihimme, mutta eivät kuitenkaan suuttuisi niin että eivät enää tapaisi lapsenlapsiaan. He ovat juuri niin lapsellisia, etenkin äitini, että saattaisivat hyvinkin kostaa lapsille jos minä suututan heidät :( Vanhempani haluaisivat minun valitsevan joko heidän tai mieheni välillä, ja ressukat luulevat minun ilman muuta valitsevan heidät, vaikka todellisuudessa valitsisin mieheni jos sellainen tilanne tulisi eteen. Mutta niin kauan kun ei tule, en aio tehdä mitään valintoja, vaan yrittää kestää vanhempiani pari kertaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan.
Kommentit (20)
Eli vähentäisin aika radikaalisti vierailuja. Ja ihan oikeasti MINÄ en kestäisi tuollaista käytöstä vanhemmiltani lainkaan.
Sulla tuntuu olevan mahtava ja ihana mies, varmasti hänen avullaan löydät oikean ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voin kertoa että kyse ei ole miehestäsi vaan vanhemmistasi. Omat vanhempani onnistuivat tuollaisella käytöksellä pilaamaan ekan liittoni. Toki olin itsekin vielä nuori ja naivi enkä osannut perhettäni puolustaa. Kun olimme menossa naimisiin uuden mieheni kanssa ilmoitin ennen häitä vanhemmilleni että tätä suhdetta he eivät onnistu pilaamaan ja että minua ei heidän mielipiteensä kiinnosta. No kyllä he kuitenkin ovat vieläkin yrittäneet lonkeroitaan meille tunkea. Viime kesänä 5v häiden jälkeen tuli eteen sellainen tilanne että huudettiin sitten faktat faktoina. 4kk ei oltu missään tekemisissä ja edelleenkään me emme ota heihin juurikaan yhteyttä. Lasten synttäreille olemme vain kutsuneet mutta muuten yhteyden pito lapsen lapsiin on heidän omissa käsissä.
Elämä on ollut nyt paljon helpompaa kun meillä on miehen kanssa tiiviit rivit suhteessa vanhempiini emmekä puhu heille mitään meidän asioita. lapsia saavat tulla tapaamaan ja säästä keskustellaan mutta siinä se.
tuollaisiin vanhempiin aivan varmasti.
Aivan uskomatonta käytöstä aikuisilta ihmisiltä, te teette omat ratkaisut ja päätökset eikä heillä ole mitään sanottavaa siihen. Näytä heille että valitset OMAN perheesi ennen heitä eli lopeta yhteyden pito. Kyllä minulle on oma mies ja MEIDÄN perhe huomattavasti tärkeämpi kuin omat vanhempani. Toki rakastan vanhempiani mutta se on täysin eri rakkautta kuin omaa miesta ja omaa perhettä kohtaan.
Älä anna vanhempiesi sekoittaa teidän perheenne elämää. Vanhempasi käyttäytyvät huonosti ja saavat itse kärsiä seurauksista. Minä olen sanonut pari kertaa vanhemmilleni, kun he ovat yrittäneet puuttua elämääni, että tämä on MINUN elämäni. Antakaa minun itse tehdä omat virheeni ja valintani. Hyvä keino on myös kysyä miksi ja laittaa heidät perustelemaan omia kommenttejaan. Tee selväksi, että jos vanhempasi eivät halua olla tekemisissä miehesi kanssa, he eivät voi olla myös teidän muiden kanssa tekemisissä. Älä anna vanhempiesi pilata parisuhdettasi.
ja jos vanhemapasi eivät sitä kestä, olkoon sitten kestämättä. Pidä miehesi puolia!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etteivät hauku isiä lapsille? Se olisi todella paha juttu ja sekoittaisi lasten päät.
Välillä on ollut aivan mahdotonta. Ja edelleen kun olemme jo reilusti päälle 3-kymppisiä, asioihin sekaannutaan ja yritetään antaa " hyvää tarkoittavia" neuvoja. Joopa joo. Se vähän auttoi, kun muutimme vähän kauemmas ja välimatka kasvoi niin ettei voi ihan koska tahansa meille pelmahtaa määräilemään.
Selvennettäköön vielä, että emme ole heidän määräilyihinsä alistuneet ja siksi välit olivat jossain vaiheessa poikkikin, kun " emme älynneet omaa parastamme..." .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi kuulostaa todella upealta ihmiseltä! Hänellä, jos kenellä olisi varmaan syytä sanoa pari valikoitua sanaa vahemmistasi, mutta osaa silti pitää mielipiteet itsellänsä. Todella ihailtavaa käytöstä!
Kiinnitin huomiota lauseeseesi, jossa äitisi oli sanonut, että onneksi he eivät puutu lastensa elämään, kuten ystävänsä. Et sanonut äidillesi asiaan mitään vastaan? Miksi? Tuohan olisi ollut mitä paras väli huomauttaa asiasta.
Sinun varmasti kannattaisi sanoa vanhemmillesi, miten paljon mielipahaa he aiheuttavat sinulle (ja miehellesi) kommenteillaan. He puuttuvat aivan asiattomasti asioihin, jotka heille eivät kuulu ja joista eivät edes tiedä mitään (rivitalossa asuminen, Turkin matka).
Tee selväksi, että sinulla on hyvä mies ja olet onnellinen hänen kanssaan.
Älä kuitenkaan uhittele, että " ette sitten tapaa minua/meitä/lapsia" , vaan puhu vain asiasta.
Siinä, missä lapsille on hyvä asettaa rajat, niin ne on hyvä myös asettaa vanhemmillesi.
jutella vanhempieni kanssa. Usein ne vanhemmat sekaantuu lastensa elämään, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Kertoisin miltä tuntuu tuo ohjailu ja päätöksiin vaikuttaminen yms. Jos eivät ymmärrä niin olet ainakin sanonut asiasta. Ja tärkeä on kertoa juuri miltä sinusta ja miehestäsi tuntuu, ei syyttävästi ja haukkuen toisia. Näin viesti menee paremmin perille. Esim. jos huudetaan toiselle päin naamaa että te ootte idiootteja kun sekaannutte meidän elämään, ei saa kuin riitaa aikaan. Kerrot suoraan että musta tuntuu pahalta kun te kohtelette noin miestäni/meidän perhettä.
Ja se, ketä sinun tuleekin nyt puolustaa, on se oma perheesi ja miehesi.
Kannustaisin teitä edelleen tekemään ja etenkin pysymään niissä omissa päätöksissä/valinnoissa. Tärkeää on näyttää vanhemmillesi että he eivät pysty perhe-elämäänne mitenkään vaikuttamaan. Koska se on teidän oma perheenne, teidän tulee olla sille uskollisia, ei millekään ulkopuoliselle!
Voimia tuohon tilanteeseen! Meillä yritti miehen äiti ja hänen miehensä aikoinaan hallita meidän päätöksiä mut asioista puhuttiin ja nyt anoppini on hyvä ystäväni eikä millään tavalla vaikuta perhe-elämäämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse samaa kokeneena sanoisin, että ala mättää takasin.
Kysy äidiltäsi tällaisessa tilanteessa, että onko hän mahdollisesti niin pettynyt omaan elämäänsä että täytyy purkaa katketaa ja kateellista mieltään teihin. Tai että eikö hänelle opetettu lapsuuskodissaan mitään käytöstapoja.
Luulen että takana voi olla sitä, että äitisi on esimerkiksi kateellinen sinulle miehesi ammatista. Tai siitä että matkustelette juuri jossain minne hän ei itse ole koskaan päässyt. Ja suosittelee jotain sellaista mitä tahansa muuta kohdetta ihan vain siksi ettei hänellä ole eväitä käsitellä omia tuntemuksiaan millään muulla keinoin.
Oma äitini on samanlainen. Ei ole koskaan ollut ansiotyössä meidän ollessa pieniä ja silti antaa minulle neuvoja miten minun pitäisi asioitani työelämässä hoitaa. Ja osa neuvoista on niin puun takaa että!!
Samoin hän kertoo mielipiteitään rakentamaan ryhtymiseen vaikka eivät ole koskaan itse rakentaneet yms. Ja jos sanon olevani väsynyt hän onitse ollut aina väsyneempi yms.
Mieheni oli aikoinaan liian kouluttamaton heidän makuunsa vaikka äitini itsekään ei omista mitään papereita tai tutkintoa yms.
Niin miten olemme luovineet?
Ensinnäkään mistään raha-asioista emme kerro yhtään mitään heille. Itse ovat aina eläneet kädestä suuhun osaamatta yhtään säästää. Ja siksipä mieheni ei tarvitse mitään neuvoja heiltä kuinka taloutta hoidetaan, koska osaa itse sen varsin hyvin.
Talokaupat yms. auton ostot kerromme vasta kun olemme ne tehneet. tai kun itse sen näkevät.
Eipä oo ollu mitään kommentoitavaa :-)Jauhot suussa omat mössöttäneet siitä kuinka meillä on rahaa, vaikka sitä ei edes ole keskivertoa enempää.
Mieheni menestyy työssään vaikka ei ole akateemisesti koulutettu. Ja tienaa paremmin kuin isäni jolla on kaksi akateemista tutkintoa takanaan, mutta ei ole koskaan heikkojen ihmissuhdetaitojensa takia kohonnut esimiesasemaan.
Emme tätä mainosta heille. Mutta ovat kai havainneet että voi menestyä ja olla onnellinen vaikka ei ole tehnytkään niinkuin he ovat " neuvoneet" .
Ylipäätään olemme väleissä. En koe suurta kiintymystä kumpaankaan, mutta kyläilemme aina välillä.
Yksinkertaisesti emme kerro heille juuri kuin niitä näitä..lapsien elämästä yms. jotain pintaliitoa. Ei nouse niitä " ongelmakohtia" niin esiin mihin puuttua.
Eli kerro että lopettavat elämäänne puuttumisen mikäli eivät halua että panette välit poikki kokonaan. Sanot että rakastat miestäsi ja olet ylpeä hänestä. Ylpeä siitä että hän osaa käyttäytyä toisin kuin he.
Sanot ihan suoraan että miehesi on sinua varten ei heitä. Tärkeämpää heille kai on että sinä olet onnellinen.
Voit myös kertoa heille että kannattaa satsata omaan elämään ja tehdä siitä hyvä eikä pilata sitä kadehtimalla toisia ja kantamalla p**kaa teidän välillenne. Ihmettele kuinka sinun ennen niin ihanista(?) vanhemmistasi on tullut taakka. Miksi näin? Purkavatko he turhaumiaan vai ovatko tahallaan ilkeitä?
Ja vaikka kuinka kirvelisi valitse mies äläkä vanhempiasi. Niin minäkin tein.
Minä en enää suostunut kutsumaan heitä kotiini, en menemään kylään. Mieheni kävi sitten yksin. Tekivät sitten hänelle ja esikoisellemme pari kertaa ikävät oharit, eikä mieskään enää käy.
Meillä minä en osannut myöskään tehdä mitään oikein, vittuilu ja nalkutus oli täysin jatkuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En alussa uskonut, että miehellä ja äidillään voi olla niin huonot välit ja olin ihmeissäni. Mutta nyttemmin uskon, koska yritin sovitella niitä välejä mieheni toiveesta ja lastenlasten vuoksi ja toisessa päässä oli seinä vastassa. Anopin mielestä mieheni on kerrassaan kauhea ihminen ja hullu, alistava ja loukkaava, juuri niinkuin isänsä. Itse en näe sellaisena miestä, joka sanoo kyllä asiat suoraan ja rehellisesti, mutta ei ilkeydellä ja on aina valmis toisia auttamaan.
Vuosia sitten tapahtui asioita, joiden vuoksi äidiltä ja pojalta meni välit. Äidin menokenkä alkoi vipattaa ja yöpoissaolot ilmaantuivat. Otti 25 vuoden liiton jälkeen eron miehestään, joka on jääräpäinen mutta kumminkin raitis ja rehellinen mies ja kova paiskimaan töitä. Anoppi otti tilalle kylän tunnetuimman ex-alkoholistin, joka seurustelun aikana vielä pukki ex-vaimolleen lapsen. Kaikenlaiset ulosottovelat, ajoittaisen juopottelun ja kännissä riehumisen tämä mies saa anteeksi + anopin äidin pelottelut.
Mieheni ei saa anteeksi sitä, että menetti hermonsa ja heitti pihalle " isäpuolensa" , kun löysi tämän oman kaksionsa (anoppi ja poika asuivat samaa asuntoa) keittiöstä ruokaa laittamasta, samaan aikaan oma isä makasi sairaalassa itsemurhayrityksen jälkeen. Anopin mielestä mieheni on siis hullu ja soitti mielenterveystoimistoon. Mieheni on ollut hiukan katkera psykiatripalvelun tarpeestaan ja haluaisi keskustella asioista ja kysyä miksi hän on edelleen se hullu mutta " isäpuoli" saa aina kaiken anteeksi - kolmesti on anoppi heittänyt miehen pihalle ja ottanut takaisin " kun se on muuttunut" .
Emme enää pidä yhteyttä anoppiin, mies on kyllästynyt siihen että häntä ei arvosteta vaan pidetään hulluna.
Appiukkoon on hyvät välit, soitellaan välillä ihan miniän ja apen kesken. Lisäfaktana kerrottakkoon, että anopilla on kaikkiin kolmeen sisarukseensa välit poikki.
Ehkä sinunkin ap kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja katkaista välit kotiin joksikin aikaa. Vuosikin voisi tehdä hyvää. Itsenäisty heistä.
todella tärkeätä käytöstä vanhemmiltasi ja myös sinun käytöksessäsi on parantamisen varaa... Itse panisin välit poikki vanhempiini jos he kohtelisivat miestäni noin...näyttää siltä että kukaan sisaruksistanne ei pysty sanomaan suoraan vanhemmillesi tosi asioita (naureskelette ja vilkuilette huvittuneena sisarustenne kanssa vanhempiennen selän takana, mutta kun pitäisi sanoa suoraan mitä mieltä on niin suu menee suppuun) ja suostutte elämään vanhempienne lapsellisen arvostelun alla.
Luulenmpa että miehesi pidemmällä aikavälillä hermostuu sinuun ja tämä asia aiheuttavat omaan parisuhteeseenne ongelmia, koska et pysty olemaan lojaali miestäsi kohtaan. Mieti asiaa siltä kantilta että itse olisit miehesi asemassa...anoppisi vihaisia sinua eikä haluaisi nähdäkkään sinua silmissään...silti miehesi haikeana haaveilisi joulunvietosta heidän kanssaan ja veisi lapsiasi usein katsomaan heitä...Mielestäni se että väität lastesi takia pitäväsi yhteyttä vanhempiisi ei pidä paikkaansa...et ole saanut katkaistua omaa napanuoraasi ja käytät tekosyynä sitä että haluat että lapsilla on isovanhemmat... Jos isovanhemmat ylläpitävät suhdetta lapsenlapsiin vain siksi että näiden vanhemmat ja lapsenlapset elävät tietyn kaavan mukaan niin kuka haluaa sellaiset isovanhemmat... Entä jos lapsesi muuttaa kerrostaloon...nimetäänkö hänet sitten suvun mustalampaaksi jonka vain omakotitalo voi pelastaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä kuulostat ihmiseltä, joka ei ole tottunut sanomaan vanhemmilleen vastaan - nyt olisi kyllä sen aika. Heidän käytöksensä on kaukana asiallisesta ja todellinen uhka liitollenne ja sinun itsenäisyydellesi.
tsemppiä!
Jos joku on valittanut miehensä vanhemmista, olen vastannut, että minusta on silloin miehen asia hoitaa asia vanhempiensa kanssa. Tässä tapauksessa se on sinun asiasi. Sinun pitää tehdä selväksi vanhemmillesi, että kyse on TEIDÄN valinnoista ja että TE teette päätökset YHDESSÄ. Ei siis ole mitään sellaista syytä vihoitella miehellesi, joka ei koskisi yhtä lailla sinua. Isovanhemmat ja omat vanhemmat ovat tärkeitä, mutta siinä vaiheessa kun kotoa on lähdetty ja oma perhe perustettu, pitää nimenomaan sen oman ydinperheen mennä muiden edelle. Minun mielestäni veri ei ole vettä sakeampaa kun on kyse aviopuolisosta, hänet sinä olet valinnut.
Aivan liian usein näätte vanhempiasi. JA lapset kyllä vahingoittuu tuossa. he vaistoavat ja kuulevat/näkevät koko ajan sen että vanhempasi eivät pidä miehestäsi. Parempi ilman isovanhempia kuin tollaset isovanhemmat jotka eivät arvosta yhtään LASTEN ISÄÄ.
Sinun täytyy tehdä selväksi vanhemmillesi mitä mieltä olet. Ja olla miehesi puolta, suuttukoot vanhempasi ja olkoot sitten. heijän tehtävä ei ole huolehtia teijän asioista. Ihme kun miehesi ei ole jo väsynyt tilanteeseen ja lähtenyt kulkemaan. Sitähän vanhempasi yrittää!
Miten miehesi onkaan jaksanut katsoa tuota touhua ja vielä noin pitkään ja joutuu vielä omien lasten antaa tavata tollasia isovanhempia.
Anoppini oli suunnilleen tuommonen meidän eka kolmen avioliittovuoden aikana.
Todella raskasta oli. Lopulta tilanne meni niin pahaksi että jouduimme sanomaan ettei meille ole sitten asiaa ennen kun tajuaa oman paikkansa. Nyt on anoppi rauhottunut eikä uskalla puuttua meijän asioihin. Nykyään nähdäänkin korkeintaan kaksi kertaa kk. JA vain muutama tunti kerralla. Anopilla käymme ehkä 3-4 kertaa vuodessa.
Että mielestäni sinun on tehtävä vanhemmillesi selväksi että olette aikuisia ja heidän tehtävä ei ole hoitaa teijän asioita. JA että et siedä sitä että haukkuvat miestäsi. JA jos meno ei rauhotu niin otatte etäisyyttä. Jo teidän lasten takia on hyvä jos ette nää niin usein vanhempiasi. Mieti nyt mitä paskaa ne alkaa puhuu lapsille isistä, kuhan lapset kasvaa... Suututtaa tosissaan sun miehesi puolesta. Tee jotain ja äkkiä tilanteelle!!
Sinun tulee katkasta napanuora vanhemmistasi!!
Vierailija:
todella tärkeätä käytöstä vanhemmiltasi ja myös sinun käytöksessäsi on parantamisen varaa... Itse panisin välit poikki vanhempiini jos he kohtelisivat miestäni noin...näyttää siltä että kukaan sisaruksistanne ei pysty sanomaan suoraan vanhemmillesi tosi asioita (naureskelette ja vilkuilette huvittuneena sisarustenne kanssa vanhempiennen selän takana, mutta kun pitäisi sanoa suoraan mitä mieltä on niin suu menee suppuun) ja suostutte elämään vanhempienne lapsellisen arvostelun alla.Luulenmpa että miehesi pidemmällä aikavälillä hermostuu sinuun ja tämä asia aiheuttavat omaan parisuhteeseenne ongelmia, koska et pysty olemaan lojaali miestäsi kohtaan. Mieti asiaa siltä kantilta että itse olisit miehesi asemassa...anoppisi vihaisia sinua eikä haluaisi nähdäkkään sinua silmissään...silti miehesi haikeana haaveilisi joulunvietosta heidän kanssaan ja veisi lapsiasi usein katsomaan heitä...Mielestäni se että väität lastesi takia pitäväsi yhteyttä vanhempiisi ei pidä paikkaansa...et ole saanut katkaistua omaa napanuoraasi ja käytät tekosyynä sitä että haluat että lapsilla on isovanhemmat... Jos isovanhemmat ylläpitävät suhdetta lapsenlapsiin vain siksi että näiden vanhemmat ja lapsenlapset elävät tietyn kaavan mukaan niin kuka haluaa sellaiset isovanhemmat... Entä jos lapsesi muuttaa kerrostaloon...nimetäänkö hänet sitten suvun mustalampaaksi jonka vain omakotitalo voi pelastaa :D
<<<Valoitettakoon asiaa sen verran, että vanhempani ovat kokeneet velvollisuudekseen puuttua miltei joka ikiseen mieheni päätökseen, hankintaan, jne, sillä verukkeella että miehen omat vanhemmat asuvat Australiassa eivätkä ole poikaansa vahtimassa. Mieheni on jo 30 v, ihan kunnollinen perheenisä, vastuuntuntoinen, mutta monessa asiassa eri linjoilla kun vanhempani. Emme esim. olisi saaneet ostaa farmariautoa vaikka meillä on 3 lasta, koska ei heilläkään ole ollut. Ja kun kerroimme muuttavamme rivitaloon vaikka he olivat omakotitalon kannalla, saimme kuulla ensin kaikki rivitaloelämän kammottavuudet (vaikka he eivät itse ole koskaan rivarissa asuneet), sitten sanoivat että he eivät sitten ainakaan tule auttamaan muutossa koska heidän mielipiteensä ja elämänkokemuksensa sivuutettiin täysin asunnonhankinta-asiassa. Eli jos ei " apu" kelvannut silloin, turha odottaa sitä muutossakaan. Emmekä olleet edes muuttoapua vielä pyytäneet! Sitten jos muutan lasten kanssa pois mieheni luota saan kuulemma heiltä muuttoapua. Emme todellakaan ole eroamassa, joten tuollainen kommentti tuntuu aika asiattomalta. Kun kerroimme että lähdemme lomalle Egyptiin, jouduimme kuuntelemaan puolen tunnin luennon siitä miten kamalaa siellä on, vaikka vanhempani eivät ole koskaan Egyptissä päin käyneetkään. Thaimaahan olisi pitänyt heidän mielestään mennä. Kun totesimme että kaikesta huolimatta haluamme juuri Egyptiin niin vastaus oli " no, kurjaa lomaa sitten vaan, sama se meille on mihin te rahanne tuhlaatte, mutta turha valitella sitten jälkeenpäin miten hirvee paikka se oli" . Eikä muuten ollut ollenkaan hirveä paikka ;) Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, ja tilanne pahenee vaan koko ajan. Valoitettakoon asiaa sen verran, että vanhempani ovat kokeneet velvollisuudekseen puuttua miltei joka ikiseen mieheni päätökseen, hankintaan, jne, sillä verukkeella että miehen omat vanhemmat asuvat Australiassa eivätkä ole poikaansa vahtimassa. Mieheni on jo 30 v, ihan kunnollinen perheenisä, vastuuntuntoinen, mutta monessa asiassa eri linjoilla kun vanhempani. Emme esim. olisi saaneet ostaa farmariautoa vaikka meillä on 3 lasta, koska ei heilläkään ole ollut. Ja kun kerroimme muuttavamme rivitaloon vaikka he olivat omakotitalon kannalla, saimme kuulla ensin kaikki rivitaloelämän kammottavuudet (vaikka he eivät itse ole koskaan rivarissa asuneet), sitten sanoivat että he eivät sitten ainakaan tule auttamaan muutossa koska heidän mielipiteensä ja elämänkokemuksensa sivuutettiin täysin asunnonhankinta-asiassa. Eli jos ei " apu" kelvannut silloin, turha odottaa sitä muutossakaan. Emmekä olleet edes muuttoapua vielä pyytäneet! Sitten jos muutan lasten kanssa pois mieheni luota saan kuulemma heiltä muuttoapua. Emme todellakaan ole eroamassa, joten tuollainen kommentti tuntuu aika asiattomalta. Kun kerroimme että lähdemme lomalle Egyptiin, jouduimme kuuntelemaan puolen tunnin luennon siitä miten kamalaa siellä on, vaikka vanhempani eivät ole koskaan Egyptissä päin käyneetkään. Thaimaahan olisi pitänyt heidän mielestään mennä. Kun totesimme että kaikesta huolimatta haluamme juuri Egyptiin niin vastaus oli " no, kurjaa lomaa sitten vaan, sama se meille on mihin te rahanne tuhlaatte, mutta turha valitella sitten jälkeenpäin miten hirvee paikka se oli" . Eikä muuten ollut ollenkaan hirveä paikka ;) Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, ja tilanne pahenee vaan koko ajan. Valoitettakoon asiaa sen verran, että vanhempani ovat kokeneet velvollisuudekseen puuttua miltei joka ikiseen mieheni päätökseen, hankintaan, jne, sillä verukkeella että miehen omat vanhemmat asuvat Australiassa eivätkä ole poikaansa vahtimassa. Mieheni on jo 30 v, ihan kunnollinen perheenisä, vastuuntuntoinen, mutta monessa asiassa eri linjoilla kun vanhempani. Emme esim. olisi saaneet ostaa farmariautoa vaikka meillä on 3 lasta, koska ei heilläkään ole ollut. Ja kun kerroimme muuttavamme rivitaloon vaikka he olivat omakotitalon kannalla, saimme kuulla ensin kaikki rivitaloelämän kammottavuudet (vaikka he eivät itse ole koskaan rivarissa asuneet), sitten sanoivat että he eivät sitten ainakaan tule auttamaan muutossa koska heidän mielipiteensä ja elämänkokemuksensa sivuutettiin täysin asunnonhankinta-asiassa. Eli jos ei " apu" kelvannut silloin, turha odottaa sitä muutossakaan. Emmekä olleet edes muuttoapua vielä pyytäneet! Sitten jos muutan lasten kanssa pois mieheni luota saan kuulemma heiltä muuttoapua. Emme todellakaan ole eroamassa, joten tuollainen kommentti tuntuu aika asiattomalta. Kun kerroimme että lähdemme lomalle Egyptiin, jouduimme kuuntelemaan puolen tunnin luennon siitä miten kamalaa siellä on, vaikka vanhempani eivät ole koskaan Egyptissä päin käyneetkään. Thaimaahan olisi pitänyt heidän mielestään mennä. Kun totesimme että kaikesta huolimatta haluamme juuri Egyptiin niin vastaus oli " no, kurjaa lomaa sitten vaan, sama se meille on mihin te rahanne tuhlaatte, mutta turha valitella sitten jälkeenpäin miten hirvee paikka se oli" . Eikä muuten ollut ollenkaan hirveä paikka ;) Esimerkkejä olisi vaikka kuinka, ja tilanne pahenee vaan koko ajan. >>>
Siis miten niin auton ja asunnon osto ja lomamatka ovat MIEHESI päätöksiä? Eikä ne ole teidän perheen omia ratkaisuja? Minusta tuntuu että olet ehkä itse vielä vähän välitilassa etkä tiedä kumpaan perheeseen kuulut. Sen sijaan että näet itsesi ulkopuolisena sovittelijana tässä tilanteessa, mitäs jos alkaisit nähdä itsesi aikuisena ihmisenä, joka tekee itse omat päätöksensä ja on lojaali ennen kaikkea omalle perheelleen. vanhemmillesi voit todeta, että teistä näin on hyvä ja ettei asia heille kuulu. Ehkä kannattaisi myös harventaa tapaamisia, pari kertaa viikossa kuulostaa minulta jo vähän siltä että napanuora on vielä kiinni...
Isäni huonolle käytökselle ei ole masennusta verukkeena.
Ap.