Tunnetko ketään, joka olisi ollut mielisairaalassa?
Kommentit (15)
kyllä vakavan synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi 2 viikkoa
Isäni (vakava masennus) ja opiskelutoverini (skitsofrenia)..
psykiatrini sanoi ettei ole minun paikkani, eikä kyllä ollutkaan. Sairastin vakavan masennuksen ja paras apu oli terapia ja Seronil. Siis menin silloin kun olin masentunut ja lääkkeet eivät vielä olleet tehonneet. Ankee paikka on.
Hesperiassa aikoinaan töissä ollessani aloin arvostamaan mielenterveyttä todella paljon.
Valitettavan usein vain todellisen hoidontarpeessa olevat eivät sitä itse tajua, ja kokemuksesta havaitsimme että tahdonvastaiseen hoitoon saamiseksi joutuisi välillä tekemään ihmeitä. Tuttava piirissä paranoidi-skitsofreenikko, jota ei saada hoitoon millään. Ja kun lähisukulaisia ei ole, ei taida onnistuakkaan... ellei sitten henkilö tee itselleen tai ulkopuolisille harhoissaan jotain pahaa.
Olen myös sitä mieltä, ettei ole mitään pakkoa kertoa asiasta avoimesti.
...mutta kyllä myös tunnen ihan omasta siviilipiiristäni. Jokaisella se sairaalahoidon tarpeen raja jossain kulkee; toisilla lähempänä ja toisilla kauempana.
sitä paitsi kaikki käy nykyään terapiassa
paitsi minä, hahhaahhahahhhah hahahhahahahahhaaaaaaaahhhhhhaaaaa!
Ja uskon, että on vielä monta sellaista, jotka ovat siellä olleet, mutta eivät ole niin läheisiä, että niistä tietäisin.
kaverini ja veljeni, mutta molemmat ovatkin töissä siellä.
jotenkin aina täälläolon jälkeen tuntee itsensä terveemmäksi ja paremmaksi ihmiseksi kuin ennen :)
Ekalla kerralla sekosin surusta kun vauvani kuoli yllätäen.
Ja pari viikkoa sen jälkeen yritin tappaa itseni unilääkkeillä.
Vatsahuuhtelun ja tehon kautta kärräsivät taas hesperiaan. Ja kun siellä heräsin kysyvät ensimmäiseksi, haluanko unilääkettä , että saisin nukuttua?
Jos en olisi ollut käsisiteissä olisin vetänyt henkilökunnalta kurkut auki.
Vittu mikä kysymys?
Mutta voin sanoa että vaikka olisin siellä edelleen ei se poista tai vie pois surua lapsen kuolemasta.
Terapiassa kävin seuraavat 1/2 vuotta. Eikä sekään tuonut mitään apua.
Tästä kaikesta aikaa nyt 8 vuotta ja nyt olen vielä hengissä.
Ainakin jotenkin....
Yhtä tavallista nykyisin kun muutenkin käydä sairaalassa hoidattamassa jotain muuta vaivaa.Ei tarvi ollla ihan hullu jos PÄÄSEE hoidattamaan itseään sinne.