Moraalinen ongelma: voinko pyytää lasta valehtelemaan sovun säilyttämiseksi?

mutta älä pyydä valehtelemaan, ei lapset edes osaa. kokeile vaikka: pyydä valehtelemaan isälleen jotain, katsokaa kuinka käyttäytyy..

sano 5vuotiaalle,ettei sukulaiselle kannata puhua lääkärireissusta mitään ettei pahoita mieltään. Kyllä sen ikäinen jo ymmärtää.

Ymmärrän kyllä tilanteen, mutta lasta en kyllä pyytäisi valehtelemaan. Ja uskoisin, että läheinen ymmärtäisi kuinka tärkeä koira teille on.



Vaikea paikka varmaan. Toivottavasti saat muitakin näkökulmia ongelmaasi.

Lapsi todennäköisesti lipsauttaisi kuitenkin vahingossa. Eikä lapsi varmaankaan ymmärrä valkoisen valheen ideaa.

Hännystelet sukulaistasi, jotta saat itse jotain (korvaamatonta?)

Pistä koira hengiltä, jos se aiheuttaa harmia SINULLE.

Mikä se sellainen läheinen sukulainen on, joka kyllä auttaa teitä mutta vaatii lopettamaan koiranne???? Mitäs se hänelle kuuluu, hoidatteko koiraa kalliisti vai ette?? (Hyvä että hoidatte.)



Ennemmin selvitätte te aikuiset välinne ja ongelmanne. Ei 5-vuotiaan pidä joutua aikuisten ihmisten tyhmän riidan väliin!! En ainakaan minä vaatisi lapselta sitä! Minusta olisi erittäin väärin laittaa noin pieni lapsi tuollaiseen asemaan, ikäänkuin vastuuseen koko jutusta. Ja vielä valehtelemaan? Ei ei ei. 5-vuotias ei voi mitenkään ymmärtää miksi ja mistä on kysymys, kun en oikein minäkään ymmärrä (30v.)!

itse olen vastaavassa tilanteessa jotenkin selittänyt lapselle asian niin, että lapsi on jossakin muussa uskossa asian suhteen kuin mitä totuus on. Ei lapsen tarvitse kaikkea tietää. Esim kun tulin raskaaksi enkä vielä halunnut kertoa sitä kenellekään, neuvolakäynnistä sanoin vaan, että kävin pikkuveljen allergian takia yksiä ohjeita hakemassa.

Voithan sanoa että haluttiin antaa koiralle vitamiinipiikki kun sen nivelet on niin vanhat.

Äitipä hyvinkin.. :/ Korvaamatonta apua, esim. lasten hoito, erittäin rakas ja osallistuva mummu, ainoana virheenä että vihaa eläimiä. Meillä on taloudellisesti tiukkaa, eikä hän hyväksyisi sitä että tingimme muista menoista hoitaaksemme vanhan koiran, josta tosiaan on paljon riesaa, mutta se on silti meille rakas. Ajattelinkin pyytää lasta jättämään kertomatta asiasta, ja tyttö varmasti jättääkin kun asian selittää, tietää että mummo vihaa tätä koiraa. Mutta opetanko samalla ihan väärän toimintamallin, olen aina kannustanut rehellisyyteen...?

ei kannata pyytää lasta valehtelemaan. Siten opetat lapselle, että valehtelu /kertomatta jättäminen on ok - voi kostautua myöhemmässä elämässä. Toinen asia, tuon ikäinen voi pyynnöistä huolimatta vahingossa lipsauttaa jotain, silloin on lapsella ihan mieletön syyllisyyden tunne (ja siihen ei auta, vaikka kuinka yrittäisi selitellä). Lisäksi lapsesi joutuu hankalaan välikäteen.



toinen asia onkin suhteesi tähän läheiseen ihmiseen: oletko koskaan miettinyt, onko suhde ok? Oletko miettinyt, että miksi ja miten jollain toisella ihmisellä on niin vahva ote sinuun, että edes pohdit sitä, että voisiko lapsi valehdella? Miksi tämä sinua dominoiva ihminen hallitsee vieläkin elämääsi, käytöstäsi? Ei ole normaalia, että joku läheinen ihminen katkaisee välit / suuttuu siksi, että aikuinen ihminen (sinä) hoitaa koiraansa ja elää elämäänsä.



kerrot miten asia oli - jos asiasta tulee puhe ja jos tämä läheinen ihminen alkaa kritisoimaan niin kerrot ystävällisesti, että tämä on tapasi toimia. Ja piste. Jos toinen siitä suuttuu ja katkaisee välit, niin anna suuttua. Olet aikuinen ja itse vastuussa tekemisistäsi.

Ja lapsi oli mukana leikkauksessa, siksi en voi hänelle jättää kertomatta asiasta.

Se on iso virhe, lapsi muistaa yhdenkin kerran. Ole nyt aikuinen ja kohtaa riita sukulaisen kanssa, jos on tarpeen. Ei kannata sälyttää lapsen harteille tällaista.



Ja vielä koiran takia... hmh! Jos on niin töppö sukulainen, että ei anna teidän hoitaa itse omia raha-asioitanne, niin olkoon. Ja jos on antanut teille rahaa, niin ymmärrän että suuttuu jos laitetaan koiraan ellei hän itse ole samalla kannalla. Mutta mitäs antaa rahaa. Se on oma päätös.



Kerro syyt ja että koira on teille kaikille tärkeä, ei hän välejä katkaise. Rahantulo tosin voi loppua hetkeksi (olettaen että on antanut rahaa, muuta syytä puuttua talouteenne en keksi).

No huh huh....



Minulle lemmikkini on ainakin niin rakas, ettei KENENKÄÄN tarvitsisi tulla kertomaan minulle kuinka sen kanssa toimia.

En siti pyytäisi lastani valehtelemaan. Ehkä pyytäisin että pidetään se meidän salaisuutena, tai antaisin ymmärtää ettei se ollut niin kallista ja vakavaa, niin silloin lapsi ei inakaan tietoisesti valehtele kellekään jos itse kerron hänelle pienen valkoisen valheen.

Hankala juttu, koska itelläni tulisi kuitenkin huono omatunto jos en olisi kaikille täysin rehellinen ja tietty toi moraali kysymys vaivaisi.



Toivottavasti vältyt riidoilta teit miten tahansa.

Vierailija:

Kyllä fiksulle lapselle voi selittää, ettei kerrota tätä mummille, koska pahoittaa mielensä.



Kyllähän lapset joutuvat valehtelemaan toisinkin päin, esimerkiksi kiittämään mummia lahjaksi saaduista lapasista, vaikkeivät niitä koskaan pitäisikään.



Kun katsotte niitä lapsianne, huomaatte, että he manipuloivat teitäkin ihan pienestä asti. Elämä opettaa.

ja asia saattaa olla lapselle ok. Mutta: tuon ikäinen lapsi ei muista asiaa koko ajan, ei niin kokonaisvaltaisesti kuin aikuinen. Aivan varmasti asia lipsahtaa lapselta jossain vaiheessa, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Jos isoäiti todella laittaa välit poikki /suuttuu niin mietipä mitä se tekee lapselle. Riita jne on hänen syytään. Näin lapsi sen näkee ja kokee, siihen ei kauheasti aikuisten selittelyt auta. Ja sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset lapsen elämässä.



Älä ota lasta omien ongelmiesi välineeksi, siihen väliin. Todellinen ongelmahan sinulla on dominoiva äiti, joka haluaa hallita elämääsi vielä nytkin (=vaatimus koiran lopettamisesta, välien mahdollinen katkeaminen jos et toimi hänen haluamallaan tavalla tai toimit häntä vastaan).

ja kärsin jos ensin minulle kerrotaan asioita joita en ymmärrä miksi niitä ei saa kertoa, ja sitten sanotaan että et saa kertoa. Varsinkin sitten kun suoraan kysytään, valehtelen kyllä mutta naamasta näkee että valehtelen.



Jos lapsellasi on omatunto niin hänelle on tuskaa joutua valehtelemaan mummolle. Joutuu varomaan ja miettimään puhumisiaan ja tuntemaan ensin huonoa omaatuntoa siitä että valehtelee mummolle, ja sitten kun lipsahtaa niin huonoa omaatuntoa että petti sinut.



Mieluummin säästä tuollainen johonkin suureen suureen salaisuuteen kuten että sinulla on lehtolapsia tai aviorikokseen tai murhaan tai johonkin. Jos et halua että lapsi kertoo niin sinun olisi pitänyt alun perinkin pitää se lapselta salassa. Seuraava askel ei ole että siitä tulee lapsen salaisuus, kun sen olisi pitänyt olla sinun salaisuus jota et osannut pitää.



Nyt sinun vain täytyy kohdata asia niinkuin aikuinen ihminen, eikä mennä lapsen selän taakse piiloon. Jos äitisi nostaa asiasta metelin sanot että näin on asia ja meillä tämä on tärkeä. Jos sinä et voi sitä hyväksyä niin ei voi mitään, mutta toisin en olisi voinut toimia.



Näin aikuinen ihminen puhuu vanhemmilleen vaikeista asioista, kuten vaikka aviopuolison valinnasta tai työpaikasta tai opintojen keskeyttämisestä. Muuten tulee ihmisiä jotka muka käy joka päivä töissä, ja kolmen vuoden päästä selviää että ne on sanottu irti ja istuu bensiksen kahvilla sen aikaa että voi mennä taas kotiin.

Tee hänelle selväksi, että hän auttaa teitä omasta halustaan jos auttaa. Kerro että hänen apuaan arvostetaan suuresti ja että rakastatte häntä, mutta se avun antaminen ei silti anna hänelle oikeutta puuttua teidän perheenne päätöksiin. Teille koira on rakas, ja te pidätte ja hoidatte sitä niin kauan kuin te itse haluatte.



Olisi hyvä jos löytäisit jonkin vertauskuvan äitisi elämästä, jolla voisitte valoittaa tilannetta hänelle. Esim. jos äitisi myöhemmin elämässään tarvitsee teiltä vaikka paljon apua huonon liikuntakyvyn takia, niin ei se anna teille oikeutta vaatia häntä esim. jättämään miesystävänsä, koska te ette tykkää hänestä. Tai jotain. Siis tee selväksi, että äidin apu on tärkeää ja häntä todella arvostetaan, mutta silti te teette omat ratkaisunne.

Ihan hyviä pointteja. Taidan tehdä niin että pyydän ettei leikkauksesta kerrota mummulle, ettei mummu taas aloita sitä saarnaa siitä että koirasta täytyy hankkiutua eroon. Sekin tuntuu lapsesta varmasti todella pahalta. Tuskin 5-vuotiaalle on paha asia tajuta että kaikesta ei puhuta kaikille. Jos mummu suoraan kysyisi, asia olisi tietenkin ihan toinen. Lapsi pyysi minulta kerran ettei kerrota iskälle että tuli vahinko ja sänky kastui, ja jätin kertomatta koska häntä nolotti. Ei kai tämä sen pahempi vale ole??