Mitä työ vaikeasti vammaisten parissa antaa? Anteeksi nyt vain, mutta vaikea uskoa, että työstä sinällään saa mitään irti.

Kyllä se vaan antaa monille paljon. Iloa ja rakkautta!

Jo vaikka se että opetuksen tuloksena vaikeasti vammainen oppii työntämään kätensä hihoihin antaa jo palatetta ja tunnetta että turhaa työtä heidäkään hoitaminen ei ole. Mutta nurkkaan on jätettävä ne suuret haaveet ja nähtävä hyvää pienessäkin asiassa.

Vammainenkin on ihminen siinä missä kuka tahansa muukin, ennenkaikkea oma persoonansa, jolla on on oma yksilöllinen luonne ja ihanat sekä haastavat juttunsa. Työn antaa paljon iloa ja auttaa näkemään elämän pieniä iloja, jotka muuten ehkä jäis näkemättä ja jotka synnyttää usein tosi voimakkaita ja suuria tunteita myös työntekijässä.

ei siinä paljon jaksa iloa tuntea, kun ei toinen opi koskaan puhumaan, syömään, eikä edes paskantamaan itsenäisesti. koko elämänsä laitoshoidossa. pahimmat vielä väkivaltaisiakin. huh, hattua nostan niille jotka sitä työtä jaksavat.

siksi viestissä oli sana " kai" ...



Etkä sinä kysynytkään, paljonko se OTTAA vaan mitä se ANTAA.



t. 3

eipäs ollutkaan sanaa " kai" , hups... kohta joku kuittaa kuitenkin... :D

Nämä ihmiset jos olisivat tulosvastuullisessa työssä, vaihtuisi henkilökunta joka armas kuukausi.



Tuossa työssä saa antaa. Saa antaa hoivaa ja huolenpitoa. Nämä ihmiset eivät olekaan omaan napaan tuijottajia, joiden tarvitsee työstään " saada" jotain vaan voivat pyyteettömästi antaa. Työ on ihmisläheistä ja herkkää.



Toisaalta, jo se, että ymmärtää, mitä hoidettava tarvitsee/haluaa on melkoisen palkitsevaa. Kuinka hienoa onkaan löytää kommunikointikeino, jolla voimme ymmärtää toisiamme!



Työ opettaa avarakatseisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä. Opimme kohtaamaan ihmisen ihmisenä.

Kyllä, työ antaa paljon - sen ymmärtää vain työtä tekemällä ja sydämellä tuntemalla.

Vaikeasti vammaisella tarkoitan sellaista lasta, joka ei juurikaan kommunikoi. Valtaosalla äidin hoidokeista on vaipatkin...



Äitini rakastaa työtänsä, siksi hän ottaa vaikeasti kehitysvammaisia lapsia viikonloppuisin hoitoon. Hänellä on keskimäärin 3 lasta viikonlopun ajan hoidossa.



Lapset ovat hyvin eriluonteisia. Tällä hetkellä hoidossa olevista kukaan ei puhu. Silti kaikki ovat omia persooniaan ja aivan ihastuttavia lapsia.



Tiedän että moni ei huolisi hoitoon edes yhtä näistä lapsista, silti äidilläni on joka viikonloppu todellakin 2-4 lasta yhtä aikaa hoidossa. Ja mikäs heitä hoidellessa. Viihtyvät usein ihan paikallaankin ja pitävät muiden ihmisten tarkkailusta. Jotkut saattavat leikkiä leluilla, lähinnä kuitenkin yrittävät purra niitä tai vain sormeilevat.



Vaikkeivat nämä lapset juuri puhu, mölisevät he silti omalla tyylillään. Jotkut nauravat, toiset lähinnä vain ääntelevät.



Parasta näiden lasten hoitamisessa on nähdä se vilpitön ilo mikä lapsille tulee joskus aivan pienistä asioistakin. Ja päivän kruunaa tietenkin, jos näkee jonkun hoitolapsen kehittyvän ajan myötä ja oppivan uusia taitoja. Varjopuolena on tietenkin se, että joillain lapsilla kehitys vain taantuu.



Voisin jutella aiheesta loputtomiin.

Jokainen päivä on erilainen. Joka päivä saa kokea niin paljon. Tyydytystä siitä että on voinut antaa toisille ihmisille apua ja hyvää oloa. Saa nähdä onnistumisia ja eteenpäin menoa ja uuden oppimista. Saa työskennellä aitojen ihanien ihmisten kanssa. Työ on vaihtelevaa ja monipuolista. Jatkuvasti oppii uutta. On ihanaa nähdä se että vammaisen elämä voi olla monipuolista ja rikasta vammasta huolimatta.

T.vammaistyönlähihoitaja

työpaikkakin ilmeisesti vaihtuu kun joskus töihin palaan, niin kun tein tota työtä...



itkin ekat 2 päivää sitä, että ne ihmiset oli niin pahasti vammaisia ja sitä että mitä ne ei saa kokea ja kaikkea. se antoi mulle niin paljon, että mä opin arvostamaan elämää ihan uudella tavalla, arvostamaan terveyttä aj terveitä lapsia. se antaa niin paljon, että meidän kaikkien pitäisi olla siellä joka vuoksi viikko töissä niin me oltais oikeesti paljon parempia ihmisiä...