Mikä ajaa ihmisen huru-uskovaiseksi?

sellaiset ihmiset (jos puhutaan kristityistä) eivät todellisuudessa edes ole tulleet tuntemaan elävää Jumalaa eivätkä ole siis täynnä hänen rakkauttaan. Kyseessä voi olla oman sielunhaavan tai jopa mielenterveysongelman hoitaminen uskonnon avulla.(Näin, vaikka henkilöllä olisi aito uskoontulokokemuskin). Löydetään jokin "totuus" joka tuo selityksen kaikkeen maan ja taivaan väliltä, jokin turvallinen piilopaikka pahalta maailmalta. SItten linnoittaudutaan siihen kuin bunkkeriin ja ammutaan kovilla.



Minä olen ollut sellainen. Mutta tunnen kyllä useita aitoja kristittyjä, joiden lähellä on ihana olla.



Toisaalta tietty suoraselkäisyyskin kuuluu mielestäni aitoon uskoon. Koska totuushan ei voi olla totuus, jos jokin täysin vastakkainenkin asia olisi yhtä totta. Näin ollen kristitty ei voi hyväksyä ateistin tai skientologin näkemyksiä totuutena.

kova elämä.. äitini on sekopää, en tiedä onko se aitoa uskoa vai pyristelyä taistella omaa mielisairautta vastaan.. tiedä tuosta, mutta kun ei tuollaista hoitoonkaan saa.



hullun kansaa on turha väitellä, siitä ei tule muuta, kuin hermoromahdus myös itselle. tai ainakin itselle...



tiedän, että äidilläni on ollut karmivan kova elämä ja kamala lapsuus.. hän oli meille kyllä ihan hyvä äiti, kunnes eron jälkeen sitten sekosi lopullisesti.



valitettavaahan se on, että vaikka haluaisimme auttaa emme voi, kun ihminen pärjää omillaan ja uskoo olevansa terve.

ei hän muita vahiongoita, mutta jauhaa sitä omaa saarnaansa niin, että välillä on välit myös lapsiinsa poikki.

tietyntyyppisistä uskonnollisista yhteisöistä, esim. johtajalla suuri valta ja kiistämätön auktoriteetti, maailma ja ihmiset splitataan jyrkästi pelastuneiksi ja helvettiin joutuviksi, kritiikkiä ja kyseenalaistamista ei sallita jäykän ainoa totuus -ajattelun vuoksi, toisinajattelijat koetaan uhkana jne. Tuohan se turvaa ja saa itselle ehkä huomiota ja seuraa, mistä on jäänyt vaille ennen uskoon hurahtamista.



Joskus päihderiippuvainen vaihtaa päihteet toiseen riippuvuuteen: uskonnollisiin kokemuksiin, elämyskickseihin, rukousihmeisiin.



Haluan kuitenkin sanoa, että joskus ihmisen uskonelämän alku on näin epästabiili, mutta voi ajan kanssa rauhoittua, jos ihminen saa muuta tukea elämänsä ja mielensä eheytymiseen. Valitettavasti vain useiden ei-uskonnollisten ihmisten ainoa mielikuva ja mahdolliset kokemukset uskonnollisista ihmisistä ovat rikkinäisten ihmisten parista ja tämä värjää koko käsityksen uskonnon vaikutuksesta. Virhepäätelmäksi saattaa siis jäädä, että usko teki ihmisestä sekavan, mutta kyllä se sekavuus on ihmisessä ollut jo aiemmin, ehkä piilevänä. Kierroksia vain saattaa tulla lisää sekavuudessa.

Itsekään en halua yleistää, vaikka äitini onkin oikeasti sekaisin. Se ei johdu varmastikaan uskonnosta yksinään. Pelkäänkin sen olevan peritytvää ;) ei kai.. mut tiedän myös jalat maassa olevia uskovaisia ihmisiä, jotka elävät normaalia elämää ja eivät tuputa uskontoaan, vaikka se heidän elämässä hyvin selkeästi näkyykin.



Itsestäni on tullut lähes ateisti äitini vuoksi, olen vain niin kyllästynyt koko aiheeseen. Toisaalta en kuitenkaan tuomitse muiden uskomista. Itselläni uskonto vaan ei vaikuta elämään mitenkään. Toisaalta haluaisin lapseni kuitenkin tietävän perusasiat, osaanhan itse melkein raamatun ulkoa.. huoh..

-3-