Antakaa neuvoja, miten unohtaa mahdoton ihastus!

Voi olla että vain kuvittelet ja turhaan vaivaat päätäsi asialla.

Ihan vaikka siitä, että hän on sanonut sen suoraan.

Siitä kai se lähtee.



Vai onko se sittenkään...?



Oletteko molemmat vapaita?

Hän on 2-kymppinen, minä 3-kymppinen.



Mulla on lapsia, hänellä ei. En tiedä, haluanko koskaan lisää.



Hän on amiksen käynyt duunari, minä akateemisen koulutuksen saanut.



Asumme 600 kilometrin päässä toisistamme.



Siis ihan oikeasti järjetöntä! Ei meistä koskaan voi tulla mitään, mutta en vaan saa tyyppiä pois mielestäni.

Voisitteko nyt antaa hyviä vinkkejä?

työpaikkaani. Pelkään, ettei hän ole oma itsensä sen jälkeen kun kerron.



Nyt haluaa tarjota mulle ruoat ja juomat yms, eikä suostu siihen, että nainen tarjoaisi välissä.



Olen itse tehnyt lapset vanhemman miehen kanssa ja jos nyt vetäisin hänet mukaani näihin kuvioihin (lapset ja niiden tuomat rajoitukset), niin luulenpa, että jossain vaiheessa suhde kuitenkin epäonnistuu. Itsekin erosin lasten isästä sen takia, että aloin hänen kanssaan niin nuorena ja jäi jotain elämättä.

Halusitte vaan tietää yksityiskohdat, mutta itse kysymykseen ei kukaan vastannut.

Tunnetkohan itseäsi tosiaan ollenkaan? Sanot olevasi viimeisen päälle rationalisti ja silti rikoit lastesi perheen, koska et ollut "elänyt" nuoruuttasi...



Mitäpä vinkkejä tuohon nykytilanteeseen sitten sanoisi, muuta kuin että hämmennät lastesi elämää täysin turhaan, jos itsekin hörhöksi tietämäsi ihastumisen takia myllerrät heidän maailmansa taas uusiksi.

syytä olla kokeilematta, paitsi ehkä viimeinen mainitsemasi, eli pelko jäädä yksin kun mies haluaa 'vapauteen'. Jos itselläni ei olisi miestä, aivan varmasti kokeilisin 2-kymppistä!

ongelma niin sinun ongelmasi ratkeaa itsestään.

Eikä tässä nyt mun erosta ole kyse, joten en sitä sen enempää avaa.



Tunnen itseni varmasti keskivertoa paremmin. Mutta toki täysin mustavalkoisesti aateltuna oot oikeassa.

en halua mitään miestä tähän silloin tällöin hengailemaan ja sit yhtäkkiä katoamaan heidän elämästään. Kaikki tapaamiset pitäisi pitkän aikaa hoitaa niin, etteivät lapset tapaa miestä.



Pelkään sitä, että hän toistaa mun elämäni. Olen minäkin ollut aikanaan varma, että voin sitoutua nuorena ja oltiinkin yhdessä yli 10 vuotta.



Tosin näillä aatoksillani saan olla ikuisesti yksin. Se olikin aikomukseni kunnes tämä tyyppi tuli eteen.

Eihän meidän yhdessäoleminen ole pelkästään mun päätökseni. Vaikka hän selvästi on minusta kiinnostunut, niin ei hän välttämättä ole kiinnostunut uusperheilystä tai matkustelusta toiselle puolelle Suomea. Uskon, että hänkin miettii samoja asioita kuin minä. Järjellä ajateltuna järjetöntä, mutta toisaalta mitä kokeileminen haittaa... Paitsi että asiat yleensä menevät sitä vaikeammiksi, mitä pidemmälle ne päästetään.

miten UNOHTAA järjetön ihastus, ja tässä kuitenkin käy ihan selvästi ilmi, että oikeastaan suunnittelet suhdetta koko ajan. Haluatko siis unohtaa vai et?

Ilmeisesti ette kovinkaan, jos ammattisikin on vielä hämärän peitossa.



Siinä keskustelussa voisi moni asia selvitä.

Tietty toivoisin, että suhteella olisi potentiaalia, mutta järjellä ajateltuna kannattaisi lopettaa (yhteydenpito?) heti alkuunsa.



Alkuperäisellä viestillä hain konkreettisia neuvoja siihen, miten saada mies mielestä ennen kuin on liian vaikeaa. En haluaisi ihastua enkä rakastua, elämä on ihanan helppoa lasten kanssa keskenään ilman mitään miehiä kuvioissa.

jos puhuisitte keskenänne kaikki suhteen ongelmakohdat ja tulisitte sen keskustelun myötä yhdessä siihen tulokseen että ei tosiaan kannata. Kerrot ammattisi, huolesi lasten suhteen ja ikäerosta ym. ja katsot miten hän siihen suhtautuu. Jos hän pelästyy ja kääntyy kannoillaan niin asia on ainakin sitten ihan selvä. (Jos hän on kaikesta huolimatta halukas suhteeseen niin sitten on vaikeampaa.) Mutta luulen, että jos vaan lopetat yhteydenpidon yhtäkkiä, niin jäät pitkäksi aikaa jossittelemaan että mitäs jos se ois kuitenkin onnistunut...

Näinhän se tietysti on. Ei mun auta kuin ottaa härkää sarvista ja puhua hänen kanssaan. Ehkä nyt ekaksi pitäisi tunnustaa olevani ihastunut häneen... Oon tainnut olla melkoinen viilipytty itseäni ja perhettäni suojellessa.