Olenko epäonnistunut äiti?

5 v tyttäreni on jo muutaman kerran halunnut muuttaa pois kotoaan. Sanoo lähtevänsä ja itkee siitä seuraavaa ikävää. Reagoitko itse lapsena näin? Joskus hän myös toivoo, että isä muuttaisi pois. Meillä tulee vanhempina välillä huutoa, kun lapset pitävät liian kovaa ääntä ja haluaisimme olla enemmän rauhassa. Tyttö puhuu taukoamatta.



Tyttö otttaa herkästi itseensä. Ei ole kovinkaan ajattelevainen. Ei kuuntele, jos hänelle yritää perustella asioita, vaan jatkaa vain omalla tavallaan tekemistä. Keskittyy välillä tekemisiinsä niin, että ympäröivä maailma häviää. Suuttuu jos jokin häiritsee häntä. Toistaa samoja kiellettyjä asioita uudestaan ja uudestaan eli ei hevillä luovu omista rutiineistaan. Omat rutiinit ovat jääräpäisiä päätöksiä esim että hän tekee olohuoneeseen omista petivaatteistaan majan aina uudestaan ja uudestaan, jos tilaisuus vain koittaa, vaikka petivaatteiden kuuluu pysyä sängyssä ja majantekoviltit on erikseen. On itsepäinen, mutta toisissa asiossa myös arka kuten esim liikenteessä. Kiusaa ja pomottaa välillä pikkuveljeään. On näsäviisas ja aurinkoinen lapsi. 3 v pikkuveli on paljon loogisempi lapsi, on ollut aina. Hän ymmärtää paremmin syyt ja seuraukset, vaikka onkin nuorempi lapsista. On jotenkin sosiaalisesti lahjakkaampi.

Lapset erilaisia ja eri-ikäkausiin liittyy "vaiheita".

Minä en ymmärtänyt, että miksi vanhemmat huutavat toisilleen, kun lapset meluavat?

Meillä 6-vuotias tyttö on aivan samanlainen. Tyttö on sosiaalisesti lahjakas ja tiedostaa vallan hyvin oikean ja väärän ja on samalla tosi tarkka siitä että häntä kohdellaan "oikein". Joskus jos vain kommentoin jotain niin saan syyt niskaani siitä että minä aina kiusaan häntä :( Olemme tosi usein neuvottomia hänen kanssaan. Ja hänkin on uhannut karata kotoa ja uskon että se on oireilua siihen että me vanhemmat riidellään liian usein sekä keskenämme että se että isi liian usein huutaa lapsille kun on väsynyt tms...

että "Olkaa nyt hiljaa!" Tai keskustelutyylimme muuttuu ärsyyntyneeksi, ei me usein huudeta. Se suututtaa, kun elämme lapsen ehdoilla, lapsi saa kavereita kotiin usein, kyläilee usein ja tehdään perheenä kivoja juttuja ja silti hinkuu vain "LISÄÄ! LISÄÄ!" Joskus tuntuu siltä ettei pitäisi järjestää mitää kivaa, kun sitten alkaa kuitenkin valivali, että milloin taas mennään... Toisaalta arki olisi liian puuduttavaa jos ei olisi tuota vaihtelua, olen kotiäiti. Juuri kun ollaan tyytyväisiä omaan vanhemmuuteemme lapset vaativat LISÄÄ, LISÄÄ. Rajat on asetettu ja otamme vastaan kritiikkiä, mutta silti. Toivomus olisi ettei 5 v tarvitsisi ohjeistaa niin paljoa, vaan ajattelisi itse syitä ja seurauksia. Toki kiittää välillä mukavasta päivästä..., joka ei aina ole ollut niin seesteinenkään...



Ap

5-vuotiaalla on tylsää kotona, hän kaipaa ikäistensä seuraa.



Laita lapsi päivähoitoon, jotta hän saa riittävästi seuraa ja tekemistä ja jaksat itse pitää lapsellesi kuria.

Niin tutulta kuulostaa. Siis lähes kaikki samat piirteet löytyy meidän 5v. pojasta. Pikkuveljen 2v. kanssa tuntuu jotenkin kaikki helpommalta, vaikka äkkiseltään luulisi että 2v. olisi paljon hankalampi tapaus. Tuo majan rakennuskin on ihme villitys, eikä meinaisi siivota jälkiä millään.



Meidän pojat päiväkodissa 5pvää viikossa. Ehkä tietyt jutut kuuluu tiettyyn ikävaiheeseen. Ehkä 5v. ei tiedä ollako iso vai pieni, ja kapinoi sääntöjä vastaan.

Ajattelin jaksaa tällä kokoonpanolla kotona vielä vuoden ja sitten laittaa isompia osa-aikaiseksi päiväkotiin ja aloitella hiljalleen töidenkin tekoa, aluksi niin, että mieheni hoitaa silloin lapsia. 2-3 vuotiaana ajattelin sopia jo sellaisia työvuoroja, että nuorin tarvitsisi hoitoa myös kodin ulkopuolella.



Hyvä kuulla, että muillakin on samanlaista. Tämä on kait joku ikävaihe, mutta tuleekohan kaikille tytöille? pojille? samanlainen ajatus, että haluaa muuttaa pois kotoa? Isommat lapset pääsevät syyskuun alusta taas kerhoon... Miksi kesä ilman kerhoa on niin pitkä?



Ap

minä uhkasin ja monta kertaa meninkin lähimetsään pariksi tunniksi. Oma lapseni on selittänyt muuttavansa mummolaan. Ei minun lapsuudenkotonani eikä nykyisessä perheessäni ole mitään, mistä tuo olisi "oireilua", vaan se kuuluu kehitykseen. Lapsi miettii, pärjäisikö yksin. Toistaiseksi tulee vielä siihen tulokseen , ettei pärjää, kuten sinunkin tyttäresi. Hän selvästi harjoittelee myös eroamista, kun itkee kuvitteellista ikäväänsä.



Ehkä teidän pitäisikin erota oikeasti vähän useammin. 5-vuotiaan kuuluu jo vähän harjoitella äidin helmoista irtoamista. Jos olet kotiäiti etkä halua mennä töihin, 5-vuotiaalle voisi jo järjestää esim yökylän mummolaan? Kohtahan teille tulee eskari ja lapsen pitää siellä selvitä vieraiden aikuisten kanssa.



Toinen juttu on tuo tyttären omapäisyys. Teillä on vasta 5-vuotias, joka luonnostaan käyttäytyy samalla uhmalla kuin as-lapsi, jollainen meillä on. Kuvaamiisi ongelmiin tepsii se, että TEHDÄÄN YHTEINEN SUUNNITELMA YHDESSÄ - AJOISSA. Lapsi on riippuvainen rutiineista ja jollei aikuinen luo ja tee sitä selväksi lapselle (meillä tarvitaan ihan paperille kirjoitettua/piirrettyä lukujärjestystä päiväkäsi) lapsi luo sellaisen itse. Ja koska se hänelle on rutiini ja sääntö, hän ei luovu siitä, vaikka muiden mielestä se olisi jotain jääräpäistä ja itsekeskeistä kiusaamista. Rutiinin keskeyttäminen on mahdotonta, eikä lapsi siinä tilanteessa enää kuuntele perusteluita. Niinpä on yhdessä luotava hyväksyttävä suunnitelma ja perusteltava se ENNEN kuin lapsi ehtii kehittää omansa.

varsinki tuo viesti missä kerroit että kun ärsytyskynnys on ylitetty niin puhetyyli muuttuu vanhemmilla huutamiseks ja ärtyneeks.



JA tuo että lapset vain haluaa koko ajan enemmän ja enemmän. Vaikka siis toimintaa ja tekemistä on ihan riittävästi meidän mielestä, myös sitä luppo aikaa ja lepoa. Meillä lapset päiväkodissa. JA 4v ylöspäin ovat sanoneet että siellä on todella kivaa ja nauttivat siellä olosta, heillä kuitenkin lyhyet päivät.



Meillä ei vain ole lapsille nuo rutiinit niin kova paikka. siis jos päivän suunnitelmat yllättäin muuttuu niin ei se ole lapselle niin kova pala.