Kasvatus ongelmaa 4v kanssa.
Eli tilanne se, että perheessämme on TODELLA tempperamenttinen 4v sekä vanhempi ja nuorempia lapsia. Minun ja lapsen välit suht ok mutta isällänsä on vaikeaa. Minä pidän tiukasti rajoista kiinni vaikka karjuisi tai tekisi mitä. Isänsä antaa kaiken periksi ja sitäkös hän osaa käyttää hyväkseen oikein kunnolla... Olen yrittänyt puhua tästä ongelmasta mieheni kanssa mutta mieheni suuttuu ja haistattelee minulle (tosin myöntää myöhemmin minun olleen oikeassa.) Lapsi tarvitsisi todella johdon mukaista kasvatusta jotta saataisiin hänet aisoihin mutta tällä hetkellä tuntuu, että hän on sekaisin kuin seinäkello koska isällä on tosi paha auktoriteetti ongelma. Ja tuntuu muutenkin, että koko perhe kärsii lapsen kova äänisestä mielen osoituksesta. Mitä ihmettä minä teen? Voinko minä elää tällaisen ihmisen kanssa jos hintana on, että lapsesta tulee ties mitä?
Kommentit (2)
jos otat eron, on se lapsi kuitenkin joskus isänsä kanssa eli saa tahtonsa periksi.
Voitko hankkia jostain auktoriteetin, joka kertoo, miten pitää kasvattaa? Perheneuvolaan tms menisitte yhdessä. Mies varmaan kuuntelisi jotain toista enemmän kuin sinua.
En tiedä sitten et olenko väärin ymmärtänyt, että vanhemmat YLEENSÄ puhuu lastansa kasvatuksesta ym. Tosi tylsää jos tällaisen asian takia tarvitsee miettiä et voiko toisen kanssa enää elää. Mutta ihan hukassa olen asian kanssa. Ja lasteni kasvatusta ja sitä kautta myös heidän tulevaisuutta en halua riskeerata minkään takia.