No niin. Minähän sanoin että kun homoseksuaalisuus on saatu
ja tulee aina houkuttelemaan ihmisiä. Sydämestään uskovainen haluaa kuitenkin välttää syntiä.
Kyllä on maailma mennyt sairaaksi. Ei voi muuta sanoa.
Kommentit (15)
Ensinnäkin kannattaisi harastaa jonkin sortin lähdekritiikkiä. Lähteesi on lievästi sanottuna asenteellinen ja epäluotettava.
Toinen asia on itse tämä väite: eläimii sekaantuminen ei taatusti tule koskaan yleisesti hyväksytyksi elämäntavaksi. Tässä sitä käytetään raamatun lisäksi lyömäaseena homoseksualisuutta vastaan vaikka homoseksuaalisuus ja eläimiin sekaantuminen eivät MITENKÄÄN ole keskenään verrattavissa.
Tavallaan tällainen onnellisuusajattelu kuulostaa hyvältä, mutta onnellisuus ei ole elämän tärkein näkökulma, kuten Kameny esittää, vaan Jumalan tahdon mukainen elämä eli pyhyys.
Ihmiset voivat kyllä rikkoa Jumalan lakeja niin paljon kuin sielu sietää ja olla onnellisia tai olla olevinaan onnellisia jonkin aikaa, mutta Jumala ottaa kuitenkin lopulta kaikki elostelijat kiinni ja kysyy, miksi he elivät hänen tahtonsa vastaisesti. Silloin vastaukseksi ei riitä "Koska halusin olla onnellinen".
Ihmiset häpäisevät Jumalan luomistarkoitusta monella tapaa. On uutisia siitä, että joku mies on mennyt naimisiin vuohen kanssa Afrikassa.
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/africa/4748292.stm
Ja joku mies on mennyt naimisiin koiran kanssa Intiassa.
http://www.telegraph.co.uk/global/main.jhtml?xml=/globa l/2007/11/13/noindex/wdog113.xml
Tällaiset naimisiinmenot eläinten kanssa loukkaavat Jumalan alkuperäistä luomisajatusta suuresti. Vain Jumalan vastustaja Perkele voi saada langenneiden ihmisten mieliin näin perverssejä ajatuksia.
Mutta kaikista näistä synneistä tulee tuomio aikanaan. Ihmiset voivat nyt ylvästellä ja tehdä mitä he haluavat, mennä naimisiin vaikka madon tai kärpäsen kanssa, mutta lopulta heitä kohtaa tuomio ja perikato.
Eläimiin sekaantuminen sen sijaan on oksettavaa ja omituista.
Eläimiin sekaantuminen sen sijaan on oksettavaa ja omituista.
kuin homoseksia vastustavienkin. Miksi muuten eläinten syöminen ja tehotarhaus olisi jotenkin eettisempää kuin eläimiinsekaantuminen?
Että jokanen tekee itse omat päätöksensä, eikä rakkaus ole päätös! Ei voi vaan päättää etten enää katso yhdenkään hyvän pyllyn perään. Ai, mutta sillonhan jos katsoo niin pitää kaivaa silmät päästään? Kuka uskova niin tekee?
Raamatussa sanotaan paljon asioita, mutta pitää muistaa että viimesellä tuomiolla katuvakin saa anteeksi.. Ei tämä ole mitään mustavalkoista vaikka jokkut sitä helppona pitääkin.
Raamattukin on ajalta jolloin kirjoittajat (miehet) luultavasti piti miestä rakastajanaan vaimonsa ohessa.
Jos murhaajalle annetaan anteeksi, miksei rakkaus toiseen mieheen tai naiseen?
Eläin ei voi koskaan olla hyväksyvä osapuoli. Tai no, alistuva kylläkin mutta se on eriasia kuin hyväksyä johtajansa paneminen.
Eläimillä seksielämä tarkottaa lisääntymistä, ei seksuaalisia haluja.
Ei tälläsiä asioita kuten homous ja eläimet voida yhdistää. Homot tekee itse yhteisen päätöksen, eläimeen sekaantuja vaan sekaantuu. Ei lastakaan voi käyttää hyväkseen.
Se että ei itse ymmärrä miten joku voi rakastaa samaa sukupuolta olevaa ei taas kuulu hänelle. Jumala sen tuomitsee.
jokainen joka sanoo Herra pääsee Taivaaseen vaan se, joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon
Raamattukin on ajalta jolloin kirjoittajat (miehet) luultavasti piti miestä rakastajanaan vaimonsa ohessa.
Mihin ihmeeseen perustat tämän väitteesi? Käsittääkseni jossain Kreikkalaisessa kulttuurissa on tällaista ollut, ei Israelissa.
vain siitä että minusta eläimiin sekaantuminen on oksettavaa. Myös jotenkin säälittävää ja suunnattoman huvittavaa. Toisin kuin homoseksuaalisuus. Mutta tämä toki on VAIN minun subjektiivinen mielipiteeni, kuitenkin uskon että olen mielipiteineni enemmistössä.
Eläimiin sekaantuminen sen sijaan on oksettavaa ja omituista.
kuin homoseksia vastustavienkin. Miksi muuten eläinten syöminen ja tehotarhaus olisi jotenkin eettisempää kuin eläimiinsekaantuminen?
Entäs armo? Entäs usko Jeesukseen?
Tuolla kriteerillä ei kukaan pääse taivaaseen sillä ei ole ihmistä joka ei olisi syntiä tehnyt.
Eläimiin sekaantuminen sen sijaan on oksettavaa ja omituista.
Eläimiin sekaantuminen sen sijaan on oksettavaa ja omituista.
Ai että mitä outoa??!! Taidat itse olla homo jos et näe siinä mitään outoa!! Eihän se muuta olekaan kuin TOSI outoa ja sairasta:(
ja jos pitää sitä outona ja epänormaalina on vanhanaikainen ja tiukkapipoinen.
että rinnastetaan homous ja eläimiin sekaantuminen!
"Noinhan homoudesta monet puhuivat vielä 1990-luvulla......
Eläimiin sekaantuminen sen sijaan on oksettavaa ja omituista."
Miksikäs ei!?
Roomalaiset piti homoseksiä ihan normaalina sivupuuhana. Miksi se ei olisi ollu vallitseva käytäntö muullallakin?
Ehkä tälläsien raamatun käskyt perustuu, mutta mitä tarkottaa vaikka älä tee huorin? Huoraamista, väärin, kolmaspyörä. Se huorinteko voi olla aika moni juttu ja nykyajan ihminen aika nopeesti ajattelee sen liittyvän seksiin.
Uskontojen nimissä on myös tapettu, pakotettu vaihtamaan uskontoa. Siihenkin on varmasti ollut kirkolla "oikeus". Näkemysero ei voi olla kuitenkaan niin ehdoton että se estää toista ihmistä olemasta onnellinen toisen aikuisen ihmisen kanssa onnellinen.
8
Itselleni riittää mieheni, mutta jos lapseni päättääkin elää toisen miehen kanssa niin se on hänen valintansa. Mikä minä olen sitä kivittämään? Tai vieraitten ihmisten tekoja?
Ihmiselle annettiin lupa valita myös väärin! Mutta mikä sitten oikeesti on väärin, on tuomitseminenkin väärin.
hyväksytyksi niin eläimiin sekaantuminen aletaan saada mys normaaliksi
1. Ajankohtaista-osioon WND:n uutinen homoaktivistin uudesta kampanjasta eläimiin sekaantumisen hyväksymiseksi
WorldNetDaily kertoo, että USAssa tunnettu homoaktivisti Frank Kameny, jonka johtamat protestit saivat lopulta Amerikan Psykiatrisen Liiton luopumaan homoseksuaalisuuden sairausluokituksesta v. 1973, on nyt alkanut puhua ihmisten ja eläinten välisen seksin puolesta sanoen, että eläimiin sekaantuminen on OK (fine), jos eläimellä ei ole mitään sitä vastaan (as long as the animal doesn't mind).
Meillä ei ole vain mitään mahdollisuutta tietää, mitä eläimet ajattelevat tai tuntevat heihin sekaantuvista ihmisistä.
Eläimiin sekaantuminen on selkeästi kielletty Raamatussa. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja heidän välinen seksuaalinen yhteys on Jumalan tahto ja suunnitelma. Kaikki muut muunnelmat, kuten ihmisten ja enkelien välinen seksi, josta 1. Mooseksen kirjan 6. luku tuomiten puhuu, ihmisten ja eläinten välinen seksi, liian läheisten sukulaisten välinen seksi eli insesti sekä samaa sukupuolta olevien henkilöiden välinen sukupuolielämä eli homoseksuaalisuus tuomitaan Raamatussa luonnonvastaisena, mikä tarkoittaa Jumalan alkuperäisen luomisajatuksen vastaisuutta.
Frank Kameny ja hänen kaltaisensa eivät pohjaa kuitenkaan ajatuksiaan Raamattuun tai luonnonmukaisuuteen vaan onnellisuuteen. Kamenyn mielestä kaikki käy, jos osapuolet ovat onnellisia.
(Jouko Pihon sivulta)