Lue keskustelun säännöt.
Vauvakuume, mutta ei halua saada vauvaa. Eli mitäs kun lapsiluku on jo täynnä?
02.07.2008 |
Kauhean vaikea keksiä otsikkoa ja muutenkin kun ajatukset on ihan ihmeelliset, en mä keksinyt muutamaan paikkaa purkaa ajatuksia, vaikka täällä harvemmin saa asiallisia vastauksia, mutta joskun niitäkin sentään tulee :)
Eli niin, mulla on 2 lasta, kuopus on 3,5 vuotta ja jo kuopuksen odotusaikana päätettiin yhdessä miehen kanssa, että lapsilukumme on täynnä, 1 on liian vähän, 3 on liikaa joten 2 on hyvä määrä :)
Aiemmin ei mitään vauvakuumetta ole ollutkaan, joskus on ollut rankkoja aikoja ja ollut todella vakuuttunut, ettei enää ikinä yhtäkään.
MUTTA, nyt kun katselen lapsia ne ovat jo niin isoja, esikoinen ei enää halua niin sylitellä, kuopus sentään vielä, mutta kohta tuskin hänkään. Katselen kauhean vauvakuumeen kourissa isoja vatsoja ja pieniä vauvoja joita tuntuu olevan joka paikka täynnä.
Sitten kun alan pohtimaan järjellä, ei ole enää mitään järkeä tehdä vauvaa ja kun en oikeastaan tahdokaan, kaikki on nyt niin helppoa lasten kanssa, suunnitelmissa on ensi kesäksi etelän matka lasten kanssa, jos tulisi vauva ei se onnistuisi, taloudellinen tilanne huononisi huomattavasti ja kuluja tulisi huomattavasti enemmän. Kahdesta edellisestä raskaudesta mun vartalo selviytyi hyvin ja lähinnä sektioarpi muistuttaa raskaudesta, nyt kun olen säännöllisesti treenannut olen alkanut pitää vartalostani ja ajatus taas siitä synnytyksen jälkeisestä löllömahasta kauhistuttaa.
Kolmas lapsi vaatisi uuden auton, isomman kodin enemmän aikaa ja energiaa, juuri kun on päässyt ostamasta vaippoja sitä pitäisi taas alkaa tekemään.
Olenkin aika vakuuttunut, että en tahdo kolmatta lasta ja silti vauvakuume on kauhea, siis ajatus vauvasta kauhistuttaa, mutta silti tuntuu, että syli on jotenkin tyhjä. Onko tämä ihan normaalia? Miten saa itsensä vakuutettua, että lapsiluku todellakin on täynnä?
Onko muita joiden ajatukset on ihan sekaisin? Kun mä en tiedä, mitä ajatella.
Ja niin, kolmatta lasta ei todellakaan ole tulossa ennenkuin saan ajatukset selkeytettyä itselleni :)
Kommentit (12)
Kai se on haikeutta siitä, että se pikkulapsiaika on omalta osalta
ohi. Mulla ainakin oli tommonen vaihe pari vuotta - Luojan kiitos pidin
pään kylmänä ja tajusin, että se "vauvakuume" on just jotain nostalgiaa
siihen, että yksi elämävaihe on ohi. Eikä tavallaan "oikeeta" vauvakuumetta.
En osaa oikein hyvin sanoa, mutta ehkä tajuat.
Nyt kun meidän kaksi lasta on koululaisia, elämä aivan mahtavaa. Ja sekä mulle
että miehelle ja meidän tuloille kaksi lasta on aivan ideaali. Energiaa ja aikaa
riittää lapsille ja paljoon muuhun. Kolmen lapsen perheitä kun nyt katselin,
niin eipä olis sopinut mulle se juttu.
Mulla ainakin se "vauvakuume" meni ohi pikku hiljaa, kun tajusin mistä se tulee ja suuntasin energiaa töihin ja harrastuksiin ja muuhun semmoseen. Ja nyt tosiaan aivan ihanaa, eikä todellakaan kaduta tippaakaan, ettei yritetty lisää lapsia. Eli meidän kohdalla ei ainakaan pitänyt paikkaansa, että sit kaduttaa hirveesti, jos ei joka "vauvakuumeeseen" pukkaa vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että sitä katuu sitten kun on liian myöhäistä, mutta jos sen tekee niin sitä tekoa ei taatusti kadu :)
Että älkää olko niin ehdottomia niiden lapsilukujenne kanssa...
että oikeastaan mulla ei ole vauvakuumetta, vaan tavallaan ikävä sitä aikaa, joka on nyt mun kohdalta taaksejäänyttä elämää.
ja toi, että katuu ettei kolmatta tekisi, mutta sitä ei kadu että sen tekee... noh, pitäisikö joka vauvakuumeesta sitten pukata se lapsi, kun kuitenkin TIEDÄN että sen kolmannen jälkeen alkaisi kuumeilla neljännestä jne. jne.
On tää aika haikeata, että se tosiaan on ohi, silti se vauva olisi niin ihana ja toisaalta taas ei. Ihanaa, et jollain muullakin on ollut tämmöistä pohdintaa.
ap
taistelen tunti kerrallaan erilaisten ajatusten parissa- tänä aamuna saatan kaivata vauvaa ihan järjettömällä tavalla, illalla kun päivä saatu pulkkaan ja lapset unille, ajattelenkin, että näin on hyvä, en jaksaisi enää kolmatta...
mulla on sellanen outo tyhjyydentunne koko ajan rinta-alassa, tunne, että joku vielä puuttuu meidän perheestä. ehkä siksi, että mulla on itselläni kaksi siskoa...? en tiedä. olen kaiketi kasvanut siihen ajatusmalliin, että 5 henkinen perhe on vasta perhe isolla P:llä.
mutta en tiedä tosiaan, jaksaisiko sitä enää ja miten se kolmas hankaloittaisi elämää entisestään...nyt alkaa tosiaan elämä helpottaa ja liikkuminen yms on helppoa kahden isomman kanssa.
mutta silti se outo tunne on koko ajan, että yksi vauva vielä tänne kiitos:D
olen sitäkin miettinyt, että tuleeko tämä sama tunne todella aina, kun edelliset ehtivät leikki-ikään?! eihän niitä lapsia voi joka kuumeeseen pukata!
kinkkistä, mutta tiedän, mitä ap:n päässä pyörii...
onneksi mulla on vielä aikaa, olen vasta 30v:)
noh, pitäisikö joka vauvakuumeesta sitten pukata se lapsi, kun kuitenkin TIEDÄN että sen kolmannen jälkeen alkaisi kuumeilla neljännestä jne. jne.
Ykkönen jatkaa: Meillä tilannetta mutkittaa se, että tiedän, että se kolmas olisi sitten viimeinen, ikää on kohta 36 ja se kakkonen 10 kk. Eli heti en vauvaa halua, mutta ennen neljääkymppiä pitäisi toimia ja sen jälkeen en halua yrittää riskien takia, kun vaihtoehto kerran on (tämä siis niille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat siirtämään perheen perustamista viime tippaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kohdalla se ei pitänyt paikkansa, että kolmannen jälkeen iskee taas kauhea vauvakuume ja tahtoo neljännen ja viidennen jne. Nyt on ihan ehdottoman seesteinen olo ja täysi varmuus siitä, että nämä kolme lasta on nyt tässä eikä tulisi mieleenkään neljättä yrittää. Samaten on olo, että onneksi tämä kolmonen tuli, se oli se puuttuva palapelin pala.
Itse haaveilin ja haaveilin. Kaksi lasta oli ja oltiin ihan onnellisia ja silti haaveilin. Hups vaan, sattui vahinko ja tuli kolmas. Ihana poika, nyt 1v, joka on kaikkine hymyineen kyllä elämäni pelastus, mutta silti haaveilen edelleen vauvasta.
Kehittelin itselleni sellaisen matkakuumeen, johon ei enempää perhettä mahdu. Tai ainakin tarvitsisi vähintään voittaa lotossa, että saisi koko porukan mukaan. Laskeskelen myös aina silloin tällöin päivähoitomaksuja ja katselen vyötärömakkaroitani, joita raskaudet ovat tuoneet tullessaan. Talommekin on juuri passeli nyt tälle porukalle ja aivan unelmapaikaltakin. Ei siis järjen mukaan kannata kasvattaa enää perhettä, vaikka mieli kyllä tekisi.
Joku viisas joskus sanoi, että naiselta jää aina yksi lapsi tekemättä - taitaa pitää paikkansa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ennen tuli aina kauhea hinku saada vielä yksi vauva - nyt viides on jo viisivuotias eikä ole enää ollut vauvakuumetta hänen syntymänsä jälkeen.
välttelevät luopumisen tunnetta. Mutta joskushan niistä lapsista on pakko luopua, ei se uuden vauvan pukkaaminen ole kuin hetkellinen helpotus. Siirrä mietteesi lapsenlapsiin :). Meillä on myös kaksi lasta, minusta se on ihanteellinen määrä meille. Toivottavasti en kohta kamppaile samanlaisten tuntemusten kanssa kuin sinä ap... paljon tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös kaksi lasta, 3,5v ja 5v ja syli kaipaa vauvaa. Vauva-ajat on olleet yhtä helvettiä, lasten vakavien sairastelujen vuoksi ja nyt kun helpottaa, niin ihmettelen vaan mistä tämä tyhjä tunne tulee. On helppoa, on mukavaa, ja taasko haluan valvoa ja kantaa huutavaa lasta (ja huutaa itsekin...)? Mutta näin se menee. Menee miten menee, molempi vaihtoehto on varmasti hyvä ja oikea kun sen päätöksen tekee. Tsemppiä muille saman asian kanssa painiville!
Nyt kuopus on 2 v ja ei todellakaan tee mieli enään vauvaa. ihan luopua kaikista vauva tarvikkeista.
Meidän perhe on juuri neljä lapsisena täydellinen.
muuta kuin sanomalla, että samma här. Kuopus on vuoden ja nyt jo mietityttää, että oliko se siinä. en vielä vauvaa alkaisi yrittämään, mutta se kaksi ei enää tunnukaan niin itsestäänselvältä.
Syitä "miksi ei" on monta, inhoan pikkuvauvan äitinä olemista, taapero hankaloittaa elämää jaliikkumista, rahanmeno on isompi (sitten teininä varsinkin), autoilu ahdasta jne jne. mutta silti, olisihan se kolmas...
Ymmärrän täysin tunteitasi. hankalaa. Mies ei ota ehdotonta kantaa, sanoo, että minun kannaltani se on isompi päätös, hänelle käy kumpi vaan (on kyllä loistava isä, hoitaa siinä missä minäkin).