Pahauni, oksennustauti vai joku muu?
kyseessä kohta 1v tyttö joka yhtääkkiä alkoi itkemään sängyssään, oli jo nukkunut ehkä vajaa 2 tuntia yöunia, kun mies meni katsomaan niin sanoi että täällä on oksennusta. No siellä oli pieni määrä oksennusta ja neiti vaan itki, välillä rauhottui mutta taas alkoi uudelleen, oli sylissäni, mielestäni ei ollut edes hereillä.
Siirryin kodinhoitohuoneeseen että olisin saanu neidin hereille mutta ei, sitten laitoin lapsen lempiohjelman pyörimään telkkarissa jolloin havahtui ja aukaisi silmät ja rauhottui. Hetken sitä katsottuaa sylissäni, alkoi painaa päätään syliini joten vein omaan sänkyyn ja nukahti sinne.
Noin puoli tuntia niin taas meinasi alkaa itkemään mutta rauhottui heti kun hyssyttelin.
Olen ihan huolesta sekaisin kun tuli tuo oksennuskin, mielestäni ei ole lyönyt päätään että olisi joku aivotärähdys ja oksennustautikin on hyvin epätodennäköinen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Pitäiskö olla huolissaan ja seurailla. En ole nyt herätellyt, mutta käynyt katosmassa että kaikki ok ja yleensä on silloin vähän venytellyt.
Mä vaan alan heti yliregoida näissä jutuissa.
Itkee kun on paha olo