Miten pystytte katkasemaan kurjuuksien jatkumon?
Täällä on viestiketju, johon on kirjattu asioita, joita on itse kokenut, mutta ei halua lastensa kokevan. Miten olette pystyneet estämään jatkumon.
Minä esim. ajattelin, että ikinä en lyö tai tukista lastani. Se tuntui aivan selvältä. Tiesinhän kuinka kurjalta ja kamalalta se tuntui. Ja niin vain kuitenkin olen läimäyttänyt lastani (esikoistani).
Kommentit (5)
päätin jo hyvin nuorena, että sitten kun minulla on oma koti, minä pidän huolta ettei sinne pelota mennä, so. en ole sortunut pitempiin suhteisiin väkivaltaisten ihmisten kanssa.
Päätin myös varhain että olen jo kantanut korteni kekoon päihdeongelmaisista ja vaikeasti mielenterveysongelmaisista huolehtimisessa ona lapsuudenperheeni puitteissa.. joten sellaiseenkaan suhteeseen en ole ajautunut, vaikka periaatteessa riski on suuri.
jatkumoa ei voi katkaista, ellei asiaa ole pohtinut loppuun asti. Eli jos on lapsena saanut aliarviointia osakseen, niin mikäli siihen ei tietoisesti kiinnitä huomioita, niin sitä itsekin aliarvioi omaa lastaan.
Eli tietoisuus on tärkeää ja päätös katkaista jatkumo. Sitten kun itseään tarkkailee etenkin stressitilanteessa, niin pohtii jälkikäteen omaa käyttäytymistään. Vaikka sitä lasta nyt tulisikin läimäytettyä, niin se, että pohtii tilannetta jälkikäteen auttaa siinä, ettei niitä läimäytyksiä tule niin paljoa kuin muuten tulisi.
että elin hyvin onnellisen ja turvallisen, suojatun lapsuuden enkä ollut valmistautunut tämän maailman ongelmapuoliin. Niinpä olenkin nyt naimisissa juopon kanssa, en nimittäin osannut lukea merkkejä tarpeeksi ajoissa... Jos olisi ollut kokemusta lapsuudesta, en varmaan olisi mennyt lankaan.
myös minua kiinnostaisi tietää, miten olette katkaisseet kierteen