Miten houkutella taapero puistosta kotiin?

lähdemme kotiin laittamaan ruokaa (tai mitä nyt sitten menemmekin tekemään), että voit vielä leikkiä hetken ja sitten mennään. Kun lapsi tietää jo vähän aikaisemmin, että lähtö on tulossa ei vastarintaa ole pahemmin ollut. Sama illalla, että leikit vielä vähän aikaa ja sitten iltapalat, pesu ja nukkumaan. Sitten jos lapsi alkaa känkkäilemään niin lähdetään joka tapauksessa kantamalla tai itse kävellen. Samoin on iltatoimien laita, ne tehdään suurin piirtein samaan aikaan, sillä se luo lapselle turvallisuutta.

Sen sijaan lapsen palkitseminen sanallisesti siitä, että hän lähtee mukana ei ole mikään "mukavuuskysymys" vaan minusta lapsen positiivista kannustamista oikeaan suuntaan. Lapsi ei voi mitenkään tietää milloin toimii toivotusti jollei saa positiivista palautetta.

.

Joo, kannustaa toki pitää. Mutta mua hiertää tuossa muotoilussa jokin. Olipa mukavaa kun tulit. Koetin miettiä mikä se on, ja tuli vaan mieleen että sanoisinko samoilla sanoilla työkaverille vaikka jostain välttämättömästä työrutiinista joka pitää tehdä. Olipa mukavaa, että teit tässä kuussa palkanlaskun. Jotenkin se ei vaan toimi. Kyllä minäkin kehun, mutta kun lapsi tulee, saatan sanoa vaikka no niin, sit mennään! Hyväksyvästi ja iloisesti. Ah. Vaikea selittää. Jotenkin se että kehuu lasta tämmöisestä asiasta kovin perustellisesti tekee siitä samalla aseen.

Mä en ole kehunut lasta mistään perusrutiinista niin, että liitän sen lapsen persoonaan. Pottaillessa olen vaikka sanonut hyväksyvästi että hyvä juttu kakan tulemisesta. Mutta olen tehnyt siitä mahdollisimman pienen numeron. Samoin syöminen, sen sujumisesta en ole kehunut kertakaan. Juuri näistä jutuista ollaan kuitenkin saatu kiitosta tarhasta. Sen sijaan sanon lapselle usein että rakastan ja kehun sellaisista asioista jotka on lapselle tärkeitä. Jonkun tempun onnistumisesta, vaikka.

Sanotaan, että nyt mennään ja sitten mennään. Pienet huudot ei mitään haittaa, eikä ne suuretkaan, kainaloon vaan. Ei lasten kanssa tavallisista asioista tarvitse neuvotella. Kyllä katson kummeksuen tuttujakin, kun lapselta kysellään aina joka asiaa, joko lähdetään kauppaan vai eikö lähdetä, tuletko kyytiin vai etkö tule.

Näin hän ehtii orientoitua siihen, eikä se tule niin isona pettymyksenä.

Sanot vaikka lapselle: "10 min kuluttua lähdetään". Sitten vähän ajan päästä "5 min. kuluttua lähdetään". Tietysti ei ymmärrä aikaa, mutta ymmärtää, että kohta lähdetään.

Minäkään en sanoisi, että "mukavaa" kun tulit mukaan: lapsi tulee mukaan halusi tai ei. Mutta voisin sanoa, että "mukavaa kun tänään lähtö sujui niin hienosti, sinusta on tulossa iso tyttö" tms.



Arkisista asioista kehun, jos menee tavallista paremmin - siis oikeaan suuntaan.

Mä sanon yleensä, että "kohta lähdetään kotiin" ja sitten "vielä kerran saat laskea mäkeä" ja sitten vaan mennään. Huuto tulee aina, mutta minkäs teet. Kyllä se huuto loppuu, kun portilta vähän matkaa eteenpäin päästään. Meillä tulee huuto nykyään melko monesta asiasta, just kun pitäisi mennä pihalta sisälle, mennäänkin autoon istumaan eikä ulos leikkimään, jostain lähdetään pois jne.

parhaiten. "Nyt lasket vielä kaksi kertaa ja sitten sanot liukumäelle ja kavereille heihei ja mennään kotiin." Ja lähes aina toimii. Tai sit laitan lapsen vaunuihin ja turvavyöt kiinni ja mennään vaikka huutaen. Yleensä, jos jutellaan jotain kivaa, huuto loppuu hetkessä.

ei elämä ole aina kivaa!! jos opetat lapselle että kaikki kivaa niin viimeistään kouluiässä tulee ongelmia kun tajuaa asian. Mm. masennuksen kouluikäisellä on sanottu osittain johtuvan tästä.. ei osaa käsitellä pettymyksen tunteita, koska niitä ei ole aiemmin ollut..

Puistosta kotiin seuraavasti:

-laske vielä yksi lasku, sitten lähdetään. Jos ei lähde, nappaat tytön kainaloon ja menette.. :) lupaan että mahdollinen huuto loppuu kun puisto häviää näkyvistä..

että kerrotaan, että kohta lähdetään ja samalla kerrotaan, mihin ja mitä tekemään ollaan seuraavaksi menossa. Ja tietysti se seuraava tekeminen esitetään myönteisessä valossa. Ei siis mitään lahjontaa (saat jälkkäriä, jos lähdet nätisti) vaan sen ihan normaalin asian kertominen myönteisesti (lähdetään kotiin laittamaan ruokaa, sinä saat pestä perunat / voit jatkaa sitä aamulla kesken jäänyttä pikkuautoleikkiä.) Ennemmin tai myöhemmin lapsi oppii, että on aika turhaa nostaa meteliä lähtemisestä, kun ei se mihinkään vaikuta, vaan lähdettävä on. Toki senkin jälkeen pitää aina välillä kokeilla, jos sittenkin.



Mutta minusta joka tapauksessa tuntuu siltä, että siirtymät ovat lapselle helpompia, kun hän saa ennakkovaroituksen ja kun hän tietää, mihin on siirtymässä. Ja voihan sitä ajatella itsenkin kannalta. Miltä tuntuisi, jos säännöllisin väliajoin joku vain nappaisi kädestä ja ilmoittaisi, että nyt mennään kertomatta mihin mennään. Näinhän yllättävän monet tekevät lasten kanssa. Luulen, että lapsestakin maailma tuntuu hallittavammalta ja on helpompaa, jos hänellä on selvä kuva siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mihin ollaan menossa. Siksikin siis nuo "markkinointipuheet" seuraavasta tekemisestä.

mutta kylla ma teen sen toissakin, hyvia tuloksia olen saanut (siis ihan vaikka palkanlaskijalle siita kuinka mukavaa etta han hoitaa palkat joka kuukausi ajoissa). Ihmiset pitavat kehuista, kokeilkaa vaikka :)



Ma yritan varoittaa lahenevasta lahdosta ajoissa ja uskon kylla etta noin pienelle kannataakin viela "lahjoa" mukavilla asiolla kotona tai huomion pois kaantaminen mihin vaan niin valttyy monelta turhalta raivarilta.

Onhan se nyt ihan eri asia jonkin alle 2v. kanssa kun 7 v.....haloo! Koululainen ymmartaa perustelut ja syy-seurauksen kun taas taaperolla ei ole valmiksia siihen.



Ma en oikein ymmarra tata "ma paatan kaikesta ja aina koska olen aiti"-mentaliteettia, vaikuttaa ihmeellista valtapelilta. Kylla ma ainakin yritan kysya lapseltani etta haluatko kavella tai menna rattailla, otetaanko punainen vai sininen ampari puistoon tai vaikka puistosta lahdettaessa etta kun paastaan kotiin niin luetaanko kirjaa vai tehdaanko palapeli? Eika alle 2v tarvitse olla tahdoton riepu? On niita muitakin konsteja saada lapsi tekemaan toivotulla tavalla kun pelkka kaskyttaminen. Minusta lapsellakin on oikeus tuntea olevansa tarkea ja hanella on mahdollisuus vaikuttaa omiin asiohinsa.



Ei ihme etta tyoelamassa on niin monen vaikea itse tarttua hommiin kun odotetaan aina etta "joku kertoo mita tehdaan" :)

koska ethän sä kuitenkaan vois oikeesti lähtä ja jättää lasta sinne. " Uhkailkaa " ainoastaan sellaisilla asioilla,jotka voi oikeesti toteuttaa, esim. kotioloissa isommilla lapsilla kivan lelun poistaminen pariksi päiväksi tmv. Lapsi kasvaa kehuilla ! Siis häntä itseään tulee kehua kuinka ihana ihminen hän on ja tietenkin tekojakin voi kehua sopivassa määrin.

ethän kuitenkaan lähtisi ja jättäisi lasta puistoon. Entä jos hän ei lähde siitä huolimatta että sanot noin. Pian hän huomaa että äiti ei ole tosissaan, sanoo vaan ja äidin juttuja ei tarvitse totella. Käytetäänv ain sellaisia uhkauksia jotka ollaan valmiita toteuttamaan, JA toteutetaan ne sitten kanssa jos tarve vaatii.

Ei pidä uhkailla sellaisella, mitä et voi toteuttaa. Ja mikä vielä tärkeämpää, lapsi ei pysty aluksi erottamaan, koska vanhempi on tosissaan ja koska ei. Lapsella on jälellä tiettyjä hengissä selviämiselle välttämättömiä vaistoja. Yksi niistä on hyvin selvä käsitys siitä, että henkiinjääminen on riippuvainen vanhemmista. Kun uhkailee lapsen jättämisellä, uhkailee samalla lapsen henkeä. Pieni lapsi ei tiedä, että jos hänet oikeasti jätettäisiin puistoon, niin joku soittaisi vartin sisällä poliisit ja hänet otettaisiin huostaan ja yhteiskunta pitäisi hänestä huolta. Hän tietää ainoastaan sen, minkä vaisto sanoo, eli että on pakko pysyä vanhempien lähellä ja suojissa ja pitää heidät tyytyväisinä keinolla millä hyvänsä.

Koska suurinta osaa lapsista kohdellaan suhteellisen hyvin ja rakastavasti, he oppivat luottamaan vanhempiinsa ja uskaltavat vähän uhmatakin heitä, mutta ei se silti oikeuta vanhempia pelaamaan niin vakavilla asioilla kuin lasten turvallisuuden tunne.

ethän kuitenkaan lähtisi ja jättäisi lasta puistoon. Entä jos hän ei lähde siitä huolimatta että sanot noin. Pian hän huomaa että äiti ei ole tosissaan, sanoo vaan ja äidin juttuja ei tarvitse totella. Käytetäänv ain sellaisia uhkauksia jotka ollaan valmiita toteuttamaan, JA toteutetaan ne sitten kanssa jos tarve vaatii.

Kohta lähdetään kotiin syömään!



Anna leikkiä rauhassa. Muistuta hetken päästä että pian mennään. Keinutaanko viälä?

Viimesenä: Tiina, nyt mennään. Laske vielä kerran mäkeä!



Sitten LÄHDETTE.



Jos itku tulee, jatkakaa matkaa ja rauhottele lasta. Muistuta että ootte menossa syömään ja sitten leikitte nukella.



Joskus voi lasta lahjoa, mutta en tekisi siitä mitään päivittäistä kaavaa! Lapsen tarttee oppia tekeen vaihtoja ilman että siihen kuuluu joku kiva lisäyllätys..

älä totuta siihen, että sanot etkä kuitenkaan ole itsekään valmis lähtemään, koska sitten lapsi oppii vitkuttelun ja sen ettei tarvitse heti uskoa.

Tota noin, kylla kuulkaa ma joskun joudun sanomaan lapselle etta "aiti menee nyt, kymmenen kertaa olen pyytanyt ja nyt menen, tule mukaan" ja lahden kavelemaan puistosta poistpain. Lapsi voi silloin seurata vapaasti eika tarvitse repia kainaloon mukaan potkivaa lasta, jos lapsi ei tule heti niin jatkan kavelya turvallisella tiella ja jaan odottamaan niin etta viela naen lapsen. Musta on aika yliammuttua sanoa etta lapsi "taistelee hengestaan" jos aiti sanoo lahtevansa tilanteessa jossa lapsi voi seurata mukana. Eri asia on tylysti sanoa etta "koska et ollut kiltisti niin aiti jattaa sut nyt tanne puistoon" ja sitten lahtee niin ettei lapsi voi tulla mukaan.



Mutta jos siita etta "aiti lahtee nyt puistosta ja sa voit seurata mukana" aiheuttaa ankaria ahdistuksia niin taitaa kaikki 70-luvulla perhepaivahoidossa olleet olla ihan mega ahdistuneita :)

Mutta meillä on käytössä se että sanon vain että lähdetään kotiin syömään ja jos ei mitään tapahdu niin otan kädestä kiinni/ kannan lapsen rattaisiin ja sitten mennään.

niin sanon että nyt lähdetään kotiin. ainahan se itku tulee ku puistosta lähdetään. Yleensä kysyin et käveletkö vai istutko rattaassa, jos alkoi metelöinti niin otin tytön syliin ja laitoin rattaaseen ja mentiin. Itku lakkaa pian.

Ei tietenkään lapsi halua lopettaa asiaa, josta pitää. Toki voit koettaa saada hänen huomionsa muualle.



"Laske vielä kerran ja tule sitten katsomaan, miten jännä puu täällä kotipolun varrella kasvaa! Voisikohan tuossa kiipeillä?"



*Hei tule pian katsomaan, täällä taisi mennä joku lintu! Olipa se nätti!"



*Saat valkata satukirjan, kun päästään kotiin"



*Tahdotko kokeilla, saatko itse pestyä hiekkalelut puhtaaksi?"



jne...

Se on aikuisen tehtävä sanoa että nyt lähdetään kotiin ja sitten kanssa lähdetään. Miten luulet pärjääväsi myöhemmin lapsen kanssa jos olet noin löperö? Voi tietty sanoa että lähdetään kun olet laskenut yhden kerran ja sitten pitää siitä kiinni. Lapsi kainaloon ja menoksi. Eihän lapselle tule mitään uhmaa jos annat kaikki periksi. Se uhmavaihe on kehitykselle tärkeä kuitenkin. Että saa uhmata turvallista aikuista. Jos lapsella ei ole rajoja niin hän kokee turvattomuutta. Suosittelen tutustumaan alan kirjallisuuteen tai sitten ihan käyttämään maalaisjärkeä!



t: Neljän lapsen äiti