Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena ja nuorena kamalan näköinen. En ole vieläkään päässyt yli sen aiheuttamista traumoista.
22.08.2008 |
Lapsena minulla oli rumat epäsopivat silmälasit ja mahdollisimman halvat vaatteet. Äitini mielestä meikkaaminen ja hiusten värjääminen oli turhaa, samoin vaatteisiin panostaminen. Hän itse pukeutuu vieläkin samoin kuin 20 vuotta sitten ja hänestä on kehuskelun aihe, jos menee vähän rahaa meikkeihin tai muihin ulkonäköön liittyviin juttuihin. Sain aina kuulla kuinka kamalan näköinen olin ja koulussa vaatteilleni ja hiustyylilleni (jos nyt tyylistä voi puhua) naurettiin. Jopa äitini joskus saattoi mainita ulkonäöstäni ivallisesti, vaikka itse ei antanut minun esimerkiksi tehdä mitään hiuksilleni, tai ostaa sellaisia vaatteita kuin muilla oli.
Teini-iässä aloin tietoisesti tehdä suurremonttia ulkonäölleni ja tyylilleni niissä puitteissa mitä sain rahaa. Äitini piti minua "hankalana" ja kritisoi meikkejäni, vaatteitani ja kampauksiani.
Nykyisin minua pidetään jopa kauniina, mutta en osaa itse ajatella niin. Jos joku, esimerkiksi mieheni, kehuu ulkonäköäni, saatan ajatella että se on liioittelua tai valetta. Tunnen muutenkin usein syvää alemmuudentunnetta ja välttelen kauniiden ihmisten seuraa. En edelleenkään mielelläni halua tulla valokuvatuksi. Inhoan sitä että äitini pitää esillä lapsuudenaikaisia kuvia, joissa olen äärettömän kamalan näköinen.
Kommentit (3)
mutta se ei johtunut siitä, ettei minun olisi annettu olla muuta, meillä vain ei ollut rahaa vaatteisiin eikä kosmetiikkaan eikä kampaajiin. Ihan oikeasti.
Mulla ei kyllä ole mitään alemmuuden tunnetta. Ja kun kerran sen opin, en vieläkään en perusta itsetuntoani enkä olemisen oikeuttani ulkonäölleni. Kas, se kun haipuu joskus joka tapauksessa, niin on parempi kun perustan olemiseni ja minuuteni vaikka henkisille arvoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taas oli lapsena ja nuorena kaunis ja solakka. Nyt olen keski-ikäinen ja pönäkkä..ja välillä kyllä masentaa. No painoon voi toki itse vaikuttaa, mutta rypyt ja iän merkit eivät enää pois lähde.
Nyt sitten aikuisena ei viitsi, ei edes kiinnosta.
Olen ajatellut omalta kohdalta asian niin, että toiset pätevät ulkonäöllään ja ne jotka eivät ole yhtä kauniita pätevät jollain muulla.
Onhan niitä monia töitä sun muita, joissa ulkonäöllä ei oikeasti ole mitään väliä.
Ulkonäön korostaminen on tämän hetken koohotusta, josta tullaan varmasti takaisinpäin.
Oikeasti ratkaisee, millainen ihminen on sydämeltään, moraaliltaan, miten kohtelee toisia.
Harva valitsee esim. ystäviään ulkonäön perusteella.
Nokka pystyyn ap. Olet varmaan ihan mukavan näköinen. Vuodet äitisi helmoissa ovat ohi, etsi oma tasapainosi ja vähimmällä pääset, jos yrität antaa äidillesi anteeksi. Hänellä oli varmaan lopulta ymmärrettävät syyt kantaansa ja käytökseensä. Haastattele mamma, niin asia selviää.