Anna lastesi katsoa Poliisi-TV:tä, se on halpa henkivakuutus!

itse en katso poliisi-teeveetä mutta nyt tuli koulusta ohjeita, että ohjelma ei ole sopiva lapsille, onko ohjelmassa joku ikäraja ja miten muissa perheissä, saako teillä lapset katsoa ko ohjelmaa, minkä ikäiset.

mutta kyllä se Poliisi-TV aiheuttaa joillekin aivan hirveästi ahdistusta ja suhteetonta pelkoa. Ohjelma antaa sellaisen kuvan, että rikosten tekeminen ja rikoksen uhriksi joutuminen olisi paljon paljon yleisempää kuin se todellisuudessa on. Hetkittäin livahtaa sosiaalipornon puolelle...

Siinä lietsotaan ihmisten pelkoja. Vaikka rikokset on vähentynyt pelätään entistä enemmän ja jäädään neljän seinän sisälle panttivangiksi. Mummot ei uskalla käydä iltakävelyllä tai teatterissa, kun ei siellä ulkona uskalla liikkua. Jokainen vastaantulija on mahdollinen rikollinen.



En itse katso poliisi-tv:tä, enkä missään tapauksessa pakota lapsiani semmoista katsomaan. Vanhemmuus kuuluu vanhemmille ei televisiolle.

mutta kyse onkin siitä, että kuinka suuri todennäköisyys sellaisella lapsella, joka ei yötä myöten pyöri kaupungilla, on joutua rikoksen uhriksi.

Vierailija:

Pieni lapsi ei ymmärrä asiaa jos hän ei sitä itse " koe" . Sen takia olisikin hyvä että esim. nuori tyttö näkisi televisiosta mitä voi tapahtua jos kävelee yksin pimeällä kadulla. Ei lapsi luonnostaan osaa pelätä että hullu raiskaaja tulee ja raiskaa mutta kun hän on nähnyt mitä voi tapahtua hänelle tulee luonteva pelko ja varovaisuus asiaa kohtaan!

Todella tervettä kasvattaa lapsesi pelkäämään toisia ihmisiä. Itse olen joutunut elämässäni ensimmäisen kerran 10 vuotiaana seksuaalisen ahdistelun uhriksi. Tämä pelko sotki elämääni ainakin seuraavat 10 vuotta. En luottanut kehenkään aikuiseen mieheen, koska oletin heidän haluavan käyttää minua hyväkseen. Pelkäsin mm. isääni, sukulaismiehiä, vaaria yms. Ja kukaan ei heistä koskaan ole minulle mitään tehnyt vain auttanut. Hyökkääjä oli joku ulkopuolinen hullu.

Olisin pelon sijasta tarvinnut ammattiapua, jossa käsitellä traumaattista kokemusta. Lisä pelottelu olisi tehnyt minusta varmaan identitteetiltäni todella sairaan. Onneksi lähipiirini on aina yrittänyt parhaansa: tukea ja ymmärtää.

Nyt reipas 15 vuotta myöhemmin alan vihdoinkin löytämään tasapainoa pelon ja luottamuksen kanssa. Edelleenkin luottamuksen opetteleminen on vaikeaa. Tämä on vaikuttanut mm. miessuhteisiini. Että kasvata sä vaan lapsesi pelkäämään.

Ei siihen olisi kukaan voinut mitenkään ennakoida. Elämää kun on vaikea etukäteen arvailla. Arpien parantelua kannattaa mieluummin sitten yrittää tukea enempi, kuin mitä nykyään tehdään. Ei ole uhrin vika, jos joutuu uhriksi ja noilla " kannattaa välttää jotakin paikkaa johonkin aikaan" puheilla leimataan uhri huonoksi ihmiseksi, eikä hän silloin saa tarvitsemaansa apua. Uhri kun ei koskaan ole päättänyt itsestään uhria tehdä, kyllä se hyökkääjä on siihen aina syyllinen ja vastuussa.



t:6

teinityttö juotetaan känniin kotibileissä ja väkisinmaataan siellä.

Nuoret tytöt kun ovat helposti otettuja kun vanhemmat pojat kutsuvat ' juhliinsa' . Tai kuinka moni teini aloittaa seksielämän, kun vanhempi poikaystävä kiristää jättämisellä.



Nuoret tarvitsevat vanhempia, ei poliisi-tvtä.

Parempi vaihtoehto olisi mielestäni se, että näistä asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä perheen sisällä. Että maailmassa on erilaisia hulluja ja mitä sitten kannattaa tehdä, jos tällaiseen törmää jossakin. Miten voi puolustautua, keneltä lähellä olevalta voi saada apua, kenelle kannattaa heti kertoa jne.



Pelkkä pelottelu tuo vain irrationaalisia pelkotiloja, jotka lisäävät ahdistusta. Asiallinen keskustelu sen sijaan antaa keinoja käsitellä tilanteita.



Me esim. puhumme mieheni kanssa jo meidän 2,5-vuotiaalle, että pippeli on yksityinen paikka ja sinne ei kuulu muiden koskea, paitsi ehkä pesutilanteessa. Yritämme opettaa selviä rajoja jo hyvin nuorena. Silti voi tapahtua jotakin ikävää, mutta ainakin yritämme parhaamme. Emmekä silti pelottele.