Voe kun surettaa ja masentaa!
Pistetään tännekin foorumille tämä empatianhakuviesti.
Eli hain yliopistoon opiskelijaksi. Tänään oli monille hakijoille tullut valintatuloskirje. Netistä olen lueskellut, ja kukaan kirjeen saaneista ei ollut saanut hylsyä. Minä soitinkin tänään yliopistolle, mutta puhuivat vaan ympäripyöreitä, että kaikkia tietoja ei olla vielä lähetetty.
Nyt masentaa jo valmiiksi. :( Tosi reilusti tehty, että lähettää osalle kirje täksi päiväksi ja osa jää roikkumaan maanantaiksi, ehkä jopa tiistaiksi. Puhelimessa eivät tietenkään sano tietoja.
Järki kertoo mulle, että tänään lähettivät valittujen ja loput saa myöhemmin. Tietysti on vielä toivoa, että eivät ole kaikkien hyväksyttyjenkään kirjeitä saaneet lähetettyä eilen, mutta enpäs tiedä.. Äsh.. :'(
nimen omaan puhelimessa.