G: Onko alkio mielestäsi IHMINEN heti raskauden alussa?`
Kommentit (19)
Lapseni on hirveän kiinnostunut siitä, kun hän oli äidin mahassa ja kuinka hän sinne tuli. Eipä tulisi mieleenkään kertoa hänelle, että ensin siellä mahassa oli vain solumöykky, joka sitten muuttui sinuksi. Totta kai hän on ollut ihmisenä olemassa alusta asti.
Kahden ihmisen jälkeläinen ei minusta voi olla mikään muu kuin ihminen, oli hän missä tahansa kehitysvaiheessa.
Miten sitä/häntä kohdellaan, miten se/hänet mielletään? 4:n esimerkki oli hyvä: miten omille lapsille kerrotaan heidän alkuvaiheistaan?
ap
niin kauan odotettu alkio.
Kuka nyt solymoykystä niiin paljon iloitsisi?
en ajattele, että mulla olisi vauvoja pakastettuna. Meidän alkiot pitää tuhota vuoden vaihteessa, enkä ajattele, että tapetaan lapsia, vaikkakin olen eri mieltä homman mielekkyydestä, mutta laki on laki
Sikiö on ihminen.
Vaikeasti vammaisen sikiön saa abortoida. VAikeasti vammaista ihmistä ei saa tappaa.
Ihmisen taposta joutuu vankilaan, mutta esim. mies, joka pahoinpitelee raskaana olevan vaimonsa niin että sikiö kuolee, saa syytteen vain vaimonsa pahoinpitelystä, ei murhasta sen lisäksi.
toivotusta raskaudesta iloitsenkin jo siinä vaiheessa.
Ihmisen taposta joutuu vankilaan, mutta esim. mies, joka pahoinpitelee raskaana olevan vaimonsa niin että sikiö kuolee, saa syytteen vain vaimonsa pahoinpitelystä, ei murhasta sen lisäksi.
ja tappaisi siinä hötäkässä myös oman jo syntyneen lapsensa, ei hänkään saisi syytettä murhasta vaan kuolemantuottamuksesta tai korkeintaan taposta.
Ihan näin tiedoksenne, miten ihmisiä nistitiään oikeaoppisesti
Jos hyvin käy niin se on tuleva ihminen.
koska hän ei muka ole ihminen.
Onko tämä sivistysvaltion touhua?
Joten aika pitkälle se pienellä olemuksellaan siunauksia toi
kermakakkua, puheita ja sen sellaista
Alkio on potentiaalinen ihminen, eli voi kehittyä sellaiseksi. Mutta en osaa "romantisoida" solumöykkyä. Silloin kun on vain erikoistumaton pallo soluja, on todellakin vielä vain sitä. Ja ei vielä kovin pian sen jälkeenkään ole mielestäni vielä ihminen. Itse koen, että sikiöllä pitäisi olla jokseenkin ihmisen elimet ennen kuin alan kokemaan sen ihmiseksi. Jos puuttuu vielä huomattava osa asioista, jotka tekevät ihmisestä yleensä ihmisen ja elinkelpoisen, en oikein osaa ajatella ihmisenä. En tosin osaa sanoa ihan tarkkaan mihin rajan vetäisin.
Eihän se alkio siinä mielessä ihminen ole, että se vielä mitään tietäisi tai tuntisi. Mutta kyllä vaan varmasti jokaisella naisella / äidillä on heti positiivisen raskaustestin tehtyään mielessään kuva siitä pienestä ihmisestä, joka siellä mahassa on alkanut kasvaa.
Jos pitäisi valita oma kanta "kyllä" ja "ei" -vastausten väliltä, sanoisin, että _ei ole alkio vielä ihminen_. Näin ehkä siksi, että syystä tai toisesta raskaudet saattavan keskeytyä heti alkuunsa; joko spontaanisti tai abortoimalla. On helpompi varmasti elää keskenmenon / raskauden keskeytyksen kanssa, kun ei ajattele alkiota vielä ihmiseksi.
Toisaalta taas mitä tulee hedelmöityshoitoihin, kun ihmiset leikkivät jumalaa tehtailemalla "vauvoja" koeputkissa ja sitten tuhoamalla noita alkioita... Se tuntuu toisaalta jotenkin sairaalta. Vaikeita asioita ovat. Enkä tällä tarkoita syyllistää ketään hedelmöityshoitoja tarvitsevia, kyllä itse ainakin soisin monille lapsettomille lapsen, ystäväpiirissäkin on lapsettomia hedelmöityshoitoja tarvitsevia enkä myöskään ole varma uskonko edes jumalaan, joten ilman tuota uskoa koeputkihedelmöitykset ynnä muut ovatkin vain kehittynyttä tiedettä ja näin ollen ei voida ajatella kenenkään leikkivän jumalaa.
Kolmas asia onkin sitten se, mikä tekee ihmisestä ihmisen...?
Kuten otsikossa jo totesin, tosi vaikea kysymys.
6-vuotias poikani tuossa pari viikkoa sitten kyseli, mikä tekee ihmisestä ihmisen :o) Seurasi mielenkiintoinen pohdinta...
Omaa pohdintaani (ei siis tarkoitettu 6-vuotiaan korville): Onko esim. aivokuollut ihminen? Siis sellainen, jolla keho pysyy laitteilla fysiologisesti elossa, mutta mitään psyykkis-henkistä-sielullista ??? liikehdintää hänessä ei enää ole?
Eikö ihmiseksi tee juuri tämä "henkinen" (tai miksi sitä nyt haluaa kutsua) ulottuvuus; jonkinlainen tietoisuus, joka suuntautuu aina johonkin. Koomassakin oleva ihminen on ihminen, vaikka tietoisuus voikin olla silloin uinuvassa olotilassa. Tämähän pystytään toteamaan sillä, onko pääkopassa sähköistä toimintaa. Ilmeisesti?
Entä alkio? Entä sikiö? Missä vaiheessa solut ovat erikoistuneet jo niin pitkälle, että ne muodostavat jo jonkinlaiset aivot, joissa voi erilaiset solut erikoistua hermosoluiksi, synapseiksi yms, jolloin hermotusten välissä alkaa kemiat ja sähköt virrata (en ole mikään asiantuntija näissä asioissa ;o) ja mahdollistaa (tätä ei tiedä filosofit tänäkään päivänä) jonkinlaisen tietoisuuden olemassaolon.
Eli summa summarum: Alkio on ihmisen alkio - nimensä mukaisesti - se sisältää POTENTIAALIN kasvaa ja kehittyä ihmiseksi. Mutta silloin, kun eriytymättömät solut jakautuilevat vielä ties miten moneen osaan, ei siellä sitä tietoisuutta vielä ole - eikä "ihmistäkään". Vähän niinkuin papu - siinä on kaikki, mitä tarvitaan pavuksi kasvamiseen, mutta se ei ole vielä silloin papu- kasvi, vaan siis se yksinkertainen papu. (no, myönnetään, ei ollut mikään hyvä esimerkki)
Pitäisi koettaa löytää muita ratkaisuja, suunnitella, ottaa vastuuta, oola kaukaa viisas, mutta eihän sekään aina onnistu oikeassa elämässä.
DNA:ltaan tietysti on.
Onko siinä mielessä, että sille DNA:lle on annettava samat ihmisoikeudet kuin syntyneillekin on sitten ihan eri juttu.