Ihanaa :) Nyt on joululahjat mietittyinä, osa jo ostettu ja paketoitukin.
Ihanan rento olo, kun tiedän ettei tänäkään jouluna tule paniikkia.
Kommentit (7)
Ei tule paniikkia ei kun tekee kaiken hyvissä ajoin valmiiksi.
ps. huomenna teen rosollin
Edellisvuoden kirja-alesta ostettu lahja on yhtä tuore kuin homeinen leipä.
että ajattelen lahjat jo hyvissä ajoin valmiiks ja aina kun sopiva löytyy vuoden ajasta riippumatta ostan sen. Joulun aika on niin kiireistä muutenkin kun olen itse kaupassa töissä ettei pahemmin innosta vapaalla ruuhkaan kiertämään. Ja vaari kuitenkin lykkää viikkoa ennen joulua rahaa käteen että käy hakemassa lapsille jotain niin siinähän sit taas ollaan. Onneksi olkoon sinulle ap!!
parempia aikoja.
joulupukinkin tilasin. Lupasi tulla klo 18.00
Olen niitä, jotka aina joulukuussa paniikissa rynnii hiki päässä kaupassa etsien JOTAIN. Haluaisin osata ostaa ihania lahjoja hyvissä ajoin, mutta ei vain onnistu. En ikinä keksi mitään ja sit paniikissa kun on deadline ihan vieressä tulee sitten ihan siedettäviä asioita mieleen.
Miten, oi miten oppisin ap:n kaltaiseksi???
ja pääsiäiskoristeet ripustelin jo viime viikolla
Osa on edellisestä kirja-alennusmyynnistä jo, osa tammialeista, osa nyt kesäaleista ostettuja.
ap