Lue keskustelun säännöt.
Voimat lopussa....
22.10.2006 |
Olen kahden lapsen äiti enkä oikein enää tiedä mitä tekisin...
Tuntuu kuin eläisin jonkinmoisessa sumussa kaiket päivät eikä mikään tunnu enää miltään, ruokaa en jaksaisi lapsille laittaa enkä siivota puhumattakaan että jaksaisin ulkoilla lasteni kanssa.
Joinakin päivinä onnistun nappaamaan itseäni niskasta kiinni ja elämään suht normaalia elämää mutta se taitaa olla vain esittämistä, jotenkin vain tuntuu että elämän ilo ja halu on paennut minusta kokonaan.
No nyt kuitenkin toissailtana havahduin tilanteeseeni kun olin laittamassa lapsiani nukkumaan ja tilanne karkasi kokonaan käsistäni huusin ja raivosin lapsilleni ja kun olin saanut heidät sänkyihinsä niin olin aivan hiestä märkänä ja tärisin raivosta ja mikä pahinta niin minusta tuntuu ettei ollut kovin kaukana ettenkö olisi tehnyt heille jotakin, nyt pelkäänkin että jos olen itse vaaraksi omille lapsilleni minä jonka täytyisi yrittää suojella heitä kaikelta pahalta maailmassa!!!
Olen henkisesti aivan rikki ja kaipaan epätoivoisesti apua mutta en jaksa hakea sitä mistään, sukulaisia ei ole apuna ja kavereilleni en ole edes pystynyt kertomaan missä jamassa olen.
Apuakin pelottaa hakea kun pelkään että ilmoittavat minusta lastensuojeluun ja minulta viedään lapset, en tiedä enää mitä tekisin olen aivan loppu...
Kommentit (5)
Entä isovanhemmat? Jonkun kanssahan tuota tilannetta on pakko alkaa purkaa. Jos ei ole ketään läheistä kuuntelemassa ja tukemassa jaksamistasi, niin silloin on kertakaikkiaan haettava ulkopuolista apua. Jos ei pää jaksa, masentaa jne niin turha tehdä elämästä ja etenkin lasten elämästä vielä vaikeampaa. Avun saa neuvolasta, mielenterveyspolilta tai ihan vaan kävelet vaikka päivystävälle lääkärille ja puhut tilanteesi. Ei ne tapa eikä tuhoa sua, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olet masentunut! Voin sanoa, että itselläni on asiasta kokemusta. Masennuin varmaankin eri syystä, mutta oireet ja tunteet olivat juuri kuvailemasi kaltaisia. Minä sain apua omalta tk-lääkäriltäni. Hänen avullaan selvisin taas eteenpäin. Sain lääkityksen, jolla mielialani koheni reilussa kuukaudessa huomattavasti paremmaksi. Olin aiemmin hävennyt sellaista vaihtoehtoa, mutta lääkärin suosituksesta sitä kuitenkin aloin käyttämään. Hän sanoi, että tietyissä elämäntilanteissa elimistön kemiallinen tasapaino voi heiketä ja sitä voi korjata lääkityksellä. Näin todella kävi. Haittapuoli lääkityksessä oli alun pahoinvointi ja libidon heikkeneminen. Lisäksi sain keskusteluterapiaa niin kauan kuin se tuntui tarpeelliselta.
Hoitoni kesti yhteensä noin puoli vuotta ja sen jälkeen elämä oli taas henkisesti sellaisessa järjestyksessä, että koin iloa ja jaksoin touhuta entiseen malliin.
Hae itsellesi apua ja älä pelkää, sinun murheesi ja itkusi on aiheellista ja todella tavallista ammattiauttajille! Saat varmasti paremman elämän, kun hoidat itsesti kuntoon. Se ei vaadi paljon. Ehkä yhden puhelun lääkärille tai neuvolaan, joka sitten saa pyörät rullaamaan!
Voimia sinulle!!!
Ei ne sulta lapsia vie jos haet apua tarpeeksi ajoissa etkä päästä tilannetta ihan loppuun. Eikä ne kai sittenkään lapsia ota huostaan, korkeintaan hommaavat sulle sinne lastenhoito apua, siksi aikaa että pääset jaloillesi.
Ole itsellesi lempeä! Elä jää yksin. Ala puhumaan asioistasi jollekin, suosittelen ulkopuolista apua!
Missä lasten isä on? Entä isovanhemmat? Minä pyysin kodinhoitajaa kotiin juttukavereiksi, kun voimat alkoivat huvata kovan univelan takia ja pinna oli kireällä.
oot siinä tilassa ettet jaksa enää nousta vuoteesta ylös
kuulostaa aika pahalta masennukselta