Kuinka pian uudelleen raskaaksi, kun sektio takana
Millaisella ikäerolla lapset, kun on tehty sektio? Olen lukenut jostain, että suositus olisi 1-2v, mutta me emme haluaisi odottaa niin kauaa. Kätilö jolle itselle oli tehty sektio sanoi, että ainakin 6kk, että he olivat odottaneet sen 1v.
t. joalin
Kommentit (2)
Omien kokemustei perusteella yleisin lääkäreiden ja kätilöiden antama suositus taitaa olla vähintään 12 kk - mitä kauemmin, sen parempi. Usein mm. käynnistystä vältetään jos kohdussa on vanha sectioarpi. Tsirppanan tahti on kyllä vaarallisen nopea, onneksi ei käynyt huonosti!
Meidän sectiolla syntyneillä lapsilla on ikäeroa 1v 7kk, eli esikoinen oli 10kk kun aloin odottamaan kuopusta. Suositus oli vuoden, ihan niin kauan ei pystytty odottamaan ja tulin raskaaksi ensi yrittämällä. Vanha arpi ei aiheuttanut ongelmia uudessa raskaudessa.
Ennen kolmatta aion odottaa reilusti pitempään, mm. siksi että kohtu saisi levätä. Malttakaa tekin, ja suunnitelkaa mitä teette jos sinulle tuleekin ongelmia raskaudessa vanhan arven takia ja kotona on alle puolitoistavuotias hoidettavana! En halua maalata piruja seinille, sillä useimmiten kaikki menee hyvin, mutta kannattaa miettiä mihin on valmis ryhtymään.
Tästä samasta aiheesta on hieman alempanakin keskustelu.
Mutta siis mulla on esikoinen syntynyt hätä sektiolla rv 34+2 ja seuraava syntyi alakautta tasan 11kk myöhemmin.
Meille ei kukaan sanonut mitään aika rajaa jolloin saa yrittää. Tosin raskaus tuli hieman aikaisemmin kuin osasimme kuvitellakkaan. =)
Tsirppana rv 34+2