Pieni enkelimme...
Onnellinen ja hyvin meni odotus... Ei mitään ongelmia.
Liikkeet alkoivat tuntua jo rv 14, selvästi jo rv 16.
Oli ihanaa, kuudes pieni tulossa...
Vaan iski huoli ja pelko. Näin ihmeellisen painajaisenkin.
Ei tuntunut pienen liikkeitä vkl:na, ei kuulunut sykettä kotidopplerilla sunnuntaina, eikä maanantai aamunakaan.
Huoli ja ahdistava olo...
Soitin äippäpolille eilen aamuna. Käskivät neuvolaan kuuntelemaan ääniä. Sinne siis.
Ei löytynyt ääniä neuvolassakaan. Lähete äippäpolille ultraan.
Ultrassa ei sykettä. Näin sen itsekkin. Sikiö liikkumaton, elottoman näköinen... Jotenkin erikoisessa asennossa mytyssä.
Rv:t oli JO 19+1, enkelimme koko vastasi rv 19+0, eli pieni sydän ei ollut pitkään ollut sammuneena.
Suru on suuri ja voi vaan miettiä ja kysyä miksi, miksi näin? Näillä viikoillahan pitäisi olla jo turvallisilla vesillä.
Pieni oli ollut vilkas ja sykkeet vahvat. Miten näin nyt voi oikeasti käydä. Eihän tämä voi olla totta? Eihän... Unta tämä vain. Herään tästä kamalasta painajaisesta vielä.
Eilen sain suun kautta tabletin, jonka pitäisi kohdun suuta kypsyttää...
Pieniä kivuttomia supistuksia on välillä harvakseltaan.
Jos alkaa vuotoa tulemaan, niin piipaa kyydillä sairaalaan, koska istukka kohdun suulla.
En edes ymmärrä miksi kotiin laittoivat, koska sairaalalle on kuitenkin varattu jo kolme yksikköä punasolujakin mulle.
Huomenna sitten osastolle ja tabletteja kohdunsuulle.
Uskon, että huominen tulee olemaan rankka, elämän kamalin päivä, kun todellisuus todellakin iskee... Pieni enkeli syntyy pois kohdusta, jossa oletin pienen vauvani kasvavan vielä monta viikkoa.
Aiomme katsoa pientä, hyvästellä ja silittää... Kamera on pakattu mukaan, vaan en ole varma otetaanko kuva, ehkä.
Sikiö, meille enkelivauva menee patologille tutkittavaksi.
Kromosomit ainakin tutkitaan.
Sitä toivoo, että tälle vauvan kuolemalle löytyy jokin selitys, siis syy.
Esim, että vauvassa on jokin vika, ei olisi ollut mahdollista elää kohdun ulkopuolla tai jotain...
Vaikka ei kai se täysin auttaisi asiaa hyväksymään, mutta olisi ehkä helpompi hyväksyä, jos syy löytyisi.
Pelottaa, huominen pelottaa...
Kommentit (5)
en voi kuin itkeä ja toivottaa teille voimia. Toivotaan, että syy löytyy.
miikuli
Itsekin surusta voimattomana. Eilen minunkin kuollut pienokaiseni lähti patologin tutkittavaksi. Vaikeaa ymmärtää. Meille hän olisi ollut neljäs lapsi. Ja raskausviikkoja oli takana 16+, tosin sikiö oli pienempi. Kaikki oli mennyt hyvin ja helposti ja np-ultrassa kaikki oli loistavsti. Pikkuinen oli eloisa ja vilkutteli äidille, viimeiset tervehdykset. Minäkin näin lapsenmenettämispainajaisia ennen kuin tiesin tapahtuneesta ja myös sen jälkeen etsin öisin lastani pimeästä. Muutenkin olo oli kummallinen kuin ei olisikaan raskaana viimeisinä aikoina, siis kun lapsi oli jo kuollut kohtuuni, mutten sitä tiennyt. En vain osannut olla huolissani kun olo oli hyvä ja helppo, ei kipuja eikä vuotoja tms.
Enkeliä ikävöiden
Meille pieni enkelimme olisi ollut kuudes lapsi.
Kotona pientä sisarusta toivo myös viisi isosiskoa.
Huominen pelottaa hurjan paljon...
Ei se fyysinen kipu, se henkinen.
Miten mä jaksan...
Olen todella pahoillani vauvanne menetyksestä. Itse menetin toukokuussa kaksospojat, joten tiedän mitä käyt läpi nyt ja jatkossa. Elämä ei tule olemaan enää niinkuin ennen mutta se jatkuu kuitenkin. Suru on mukana elämässänne mutta se muuttaa ajan kanssa muotoaan niin, että sen kanssa pystyy elämään. Olen itse mieheni kanssa puhunut asiasta paljon, itkenyt esittänyt kysymyksiä mutta tiedän, että kaikkiin kysymyksiin niitä vastauksia ei koskaan tule.
Ottakaa valokuvia vauvastanne, jotta voitte muistella häntä myöhemmin. vaikka se tuntuisi oudolle niin kehoitan todella ottamaan kuvia. Jatkossa kannattaa hakeutua juttelemaan asiasta esim. psykologin luokse ja pyydä sairaalasta kätilöiltä käpy ry:n tukipaketti (jos heillä ei ole niin netistä löydät sen) se on tarkoitettu lapsensa menettäneille vanhemmille ja siinä on paljon tietoa. Yrittäkää jaksaa ja voimia!!!
Se oli huutava hiljaisuus, kun pieni enkelimme syntyi.
Jäljelle jäi suru, ikävä ja kaipaus... Tyhjä syli.
15.8 syntyi pieni, niin täydellisen näköinen poika... Voiko täydellisempää ollakkaan.
Saimme olla pienen kanssa pitkään. Suukottaa, pitää sylissä, silittää ja kertoa kuinka häntä odotimme, kuinka toivottu hän oli ja kuinka kamalan paljon häntä rakastamme...
Tänään haimme enkelillemme arkun, haimme itse hänet sairaalan kappelilta ja toimme tuonne kotikuntamme ruumishuoneelle.
25.8 pieni enkelimme siunataan haudan lepoon...
Pienestä otettiin kuvia useampi...