3. odottajat, eli KOTILOT :)

Hei kaikki!

Pistänpä pinon, aiempaa ei näkynyt. Ei ole tainnut kukaan pinoa pitää pystyssä aikoihin. Täällä imettelen kaksi viikkoista tytärtäni tässä tietsikan edessä. Ihanaa on! Miten tämä vauvaan rakastuminen tuntuukaan kerta kerralta suuremmalta. Olemme mieheni ja isompien lasten kanssa aivan ihastuksissamme tästä uudesta perheenjäsenestä.



Tosiaan, viimeksi kirjoittelin joskus raskausviikolla 38 tai juuri kun rv 39 oli täyttynyt. Olo oli silloin kurja ja syykin selvisi rv:llä 39+2, raskausmyrkytys. Neuvolan kautta sairaalaan vaan makaamaan ja parin päivän päästä aloitettiin jo verenpainelääke. Joka päivä paineet nousivat ja turvotukset pahenivat. Kohdunsuuta alettiin kypsytellä rv 39+5, hissukseen aluksi. Seuraava päivä oli esimerkiksi täysin välipäivä.



Raskausviikolla 40+1 kuitenkin paukkui iltakäyrillä kalvot puhki ja siitä sitten syöksysynnytyksellä ja yllätyksekseni luomuna (vain aquarakkulat ehdittiin antaa) vauva pikapikaa maailmaan. Vaikka olin sairaalassa, saliin ehtiminen oli tiukkaa. Osastolla oli 3 cm auki, alhaalla tarkkailuhuoneessa 5 cm (välissä vaan hissimatka!). Tarkkailuhuoneessa käytettiin ktg:n vauvan syke anturia massunpäällä, kun seisoin, että vauvalla kaikki ok ja sit heti saliin. Salissa ehdin olla vain ehkä 3 supistuksen ajan, ennen ponnistamista... sekin parilla supistuksella ohi. Supistukset olivat hyvin lyhyillä väleillä ja aika hurjia. Aiemmat lapset kun ovat epiduraalipuudutuksella tehtyjä. Osaston kätilö, joka saattoi minut alas, oli kyllä niin ihana, että osasi pitää minut järjissäni ja tarpeeksi rauhallisena. Hidastahan se lyhyidenkin matkojen kävely oli, kun myötäänsä supisti. Varsinaiset salikätilöt ehtivät paikalle vasta ihan siihen ponnistuksen kynnykselle, juuri ennen kuin nousin sängylle. Vauvaa piti vähän elvyttää syntymän jälkeen. Oli napanuora kaulan ympärillä syntyessä. Kaikki kuitenkin ihan ok.



Ei jäänyt kammoa luomusynnytykseen. Kipu oli kova, mutta tuntemuksista tiesi, että nopeasti etenee. Seisoinkin siihen ponnistukseen saakka. Sen kävin selälläni, kun tarkastettiin avautumista. En suostunut selälleni, kun kipu oli niin kova, eikä sitä lievitystä ollut juuri tarjolla (esim. osastolla). Karjumalla meni tämä synnytys, mutta karjuminen oli kyllä tosi hyvä juttu! Oma hyötynsä oli siitä äänen käytöstäkin, arvelen. Kyllä tuosta puudutteettomuudesta oli paljon hyötyäkin. Heti oli kuin ei mitään synnytyksen jälkeen. Ei tärinää, ei jalkojen heikotusta. Seisaallaan kun oli synnytyksen ajan, vauva laskeutui tosi nätisti ja sen tunsi aika tarkasti itse. Ei tullut turvotuksia ei repeämiä ei mitään vaivaa alapäähän. Aiemmissa olen sen lopun ollut tietysti pedissä puudutuksen vuoksi ja jotenkin se on vähän hankalammin se vauva tietään tehnyt. Ei kyllä aiemminkaan mitään tikattaaa ole ollut.



Onnittelut muillekin vauvansa saaneille! Huhtikuisille hippusille onnitteluja myös, jotka tämän sattuvat näkemään. Siellä pinossa ei ole tullut kirjoiteltua, kun aina niin rajallinen on tämä nettiaika ja aika muutenkin... Kaikkea hyvää odottaville ja jaksamista etenkin, jos joudutte sairaalaan odottamaan. On se kova ikävä vanhempia lapsia siellä! Itse olin yhteensä 10 päivää sairaalassa! Ihana tyttönen toki tuli perheen jatkoksi. Kiitollinen sitä on, että kaikki meni hyvin raskausmyrkytyksestä ja pikasyntymästä huolimatta. Kiitos juttuseurasta odottajat!

t: Elina75