Kysymys jo synnyttäneille: Millaisessa asennossa ponnistit vauvan ulos?

Esikoisen työnsin ulos jakkaralla, ja se tuntui hyvin luonnolliselta ja tehokkaalta asennolta. Suosittelen sitä varauksetta ja sen haluaisin seuraavallakin kerralla. Siinä lantio tuntuu olevan enemmän auki ja maan vetovoima hienona apuna. Huom. olin sitä ennen yrittänyt puskea yli puoli tuntia perinteisessä sukka-asennossa, missä en kokenut, että vauva olisi päässyt eteenpäin ollenkaan. Jakkaralla ei sitten kestänytkään kuin ehkä 5 min korkeintaan, kunnes tyttö tuli ulos :)



Tuota sänkyä yritän ensi kerrallakin välttää viimeiseen asti, se ei vaan tunnu muulta kuin hidasteela. Paitsi jos napanuora asettaa rajoituksia (rv 26 4D-utrassa nuora oli kaulan ympärillä).



Mistä tiesitte, miten napanuora oli sijoittunut? Kävitkö itse ultrauttamassa yksityisellä loppuvaiheessa, vai tehtiinkö se jostain syystä synnärillä?

Ykkönen syntyi jakkaralla(kätilö vastusti sitä syyttä, piti vaan vaatia), ponnistusvaihe 5min. Napanuora oli kaulan ympäri, mutta kätilö sai sen siitä otettua pois. Kakkonen syntyi niin että seisoin ja nojasin käsillä sänkyyn, ponnistusvaihe 3min. Mulla molemmat on tullut ihan ponnistamatta, olen suorastaan yrittänyt jarrutella kun meno on ollut niin kamalan vauhdikasta että pelottaa mitä alapään käy. No kummastakaan ei ole tullut tikkejä, loppu hyvin kaikki hyvin.

Ekaa ponnistin piiitkään ja hartaasti sängyllä puoli-istuvassa. Koin silloin, että pystyasento olisi ollut parempi, mutta lopulta ponnistaminen sitten alkoi kätilön vaatimuksesta siinä sängyllä. Ei meinannut tulla mitään. Imukupilla autto alkoi näyttää todennäköiseltä, mutta lopulta vauva ihmeen kaupalla pusertui ulos. Lapsi oli aika iso, reilusti nelikiloinen, mutta epparia ei tarvittu eikä repeämiäkään juuri tullut.



Nyt toista kokeilin ponnistaa vesialtaassa, jossa kummankin synnytyksessä olen ollut mahdollisimman paljon. En saanut ponnistuksiin voimaa ja ehdotin kätilölle, että kokeiltaisiin jakkaralla. Koskaan en jakkaralle kuitenkaan päässyt, kun heti altaasta noustuani ponnistaminen alkoi sujua. Ekan ponnistuksen ponnistin seisten, mutta jännitin aika paljon. Koska jakkara oli parin metrin päässä, päätin mennä kyykkyyn seuraavalla supistuksella, koska se oli aiemminkin tuntunut hyvältä asennolta. Siinä lattialla polvet levällään kyykkiessä luonto kyllä rytisi kunnolla. Näin oikein, kuinka mahani aaltoili. Ponnistamisen tarve oli valtaisa ja hyvin iso vauva (yli 4700g) syntyi siihen lattialle melko sujuvasti. Kätilöt olivat lattialla liki makaamassa ja auttoivat hartioistaan tosi tiukassa olleet lapsemme ulos. Kovasti teimme kaikki töitä, mutta itse koin kyykyssä synnyttäminen hyvin tarkoituksenmukaisena asentona. Repeämiä ei tullut nyt ollenkaan.



Myöhemmin, kun synnytystä käytiin läpi, selvisi, että jos etukäteen olisi tiedetty lapsen olevan näin iso, olisi synnytystä joko yritetty käynnistää aiemmin tai sitten olisi mietitty leikkausvaihtoehtoa. Jos alatiesynnytykseen olisi päädytty, olisin luultavasti joutunut ponnistamaan sinne sängylle, koska se on paras asento auttaa hartioistaan kiinni jäänyttä vauvaa ulos. Sekä kätilöt että me olimme hyvin onnellisia, että kaikki meni nyt hyvin. Kokemus oli rajuudessaankin upea. Oli ihana tuntea se suunnaton ponnistamisen tarve ja se, että maan vetovoima tuntui osaltaan auttavan lapsen ulostulossa hirmuisesti.



Koskaanhan ei voi tietää, miten synnytys etenee, mutta jos itse saisin vielä kerran synnyttää, haluaisin ilman muuta synnyttää seisten, kyykyssä tai jakkaralla, jos se vain olisi lapsen terveydentilan kannalta mahdollista.



Tituliini

Mistä tiesitte, miten napanuora oli sijoittunut? Kävitkö itse ultrauttamassa yksityisellä loppuvaiheessa, vai tehtiinkö se jostain syystä synnärillä?

[/quote]

Meillä oli " kaiken nähnyt ja kokenut" kolmisenkymmentä vuotta työtään tehnyt kätilö. Hän sanoi vauvan sydänäänistä tai niiden heittelyistä supistusten aikaan olevansa melkein 100% varma, että napanuora on hankalasti. Hän käytti tuota termiä " henkseleinä" . Näinhän se olikin. Kun vauvan pää tuli ulos niin ensimmäisenä olikin kiire saada napanuora löysemmälle. Jakkaralla ponnistaessa vauva olisi saattanut kaiketi kuristua (?).



En käynyt siis missään ultrassa eikä minua synnytyksen aikana ultrattu.

myöskin kaulan ympärillä (ja vielä toisen kerran hartioiden ympäri) jokaisella supistuksella vauvan sydänäänet laskivat sataan. Kätilö tiesi, että ahdinkoa saattaa olla. Sain silti luvan ponnistaa jakkaralla, sillä ehdolla, että heti mennään sängylle, jos kätilö näkee sen tarpeelliseksi. Vauva oli vielä tulossa avotarjonnassa (asento oli tarkistettu käynnistysarviossa ultralla ja ennen ponnistusvaiheen alkua kätilö tarkisti asennon käsikopelolla mun pyynnöstä).



Jakkaralla vauva tuli puolella ponnistuksella lapoihin asti ulos (kätilö käski lopettaa ponnistamisen) tässä vaiheessa napanuora otettiin pois hartioiden ja kaulan ympäriltä ja sitten ponnistettiin loppukin vauva ulos...



Mulla kätilö ehdotti, just noitten em. ongelmien takia sängyllä istuvassa asennossa ponnistamista, kokeilin kerran. Seurauksena ei ollut muuta kuin hirveät tuskat, mutta kaikki tehot puuttui. (Tämä oli toinen synnytys, ekankin olen synnyttänyt jakkaralla ja jakkara on toiveissa tämän kolmannenkin kohdalla.)

seisaaltaan... Eli miten ihmeessä siinä asennossa saa lantion tarpeeksi " auki" ? Itse ponnistin esikoisen perinteisesti puoli-istuvassa asennossa sängyllä ja se oli aika kauhea asento ja haluaisinkin nyt kakkosen kohdalla ponnistaa seisaaltaan, kontiltaan tai jakkaralla. Eniten vaan mietityttää, että kun puoli-istuvassa asennossa kätilöt hokivat koko ajan, että pidä lonkat auki, niin miten seisaallaan ponnistaessa se onnistuu?

En ole lukenut mitään faktaa aiheesta, mutta kun koko avautumisvaiheen(1-1,5t)olin seisten etukumarassa asennossa, kätilö ehdotti että haluatko ollenkaan jakkaralle(kun olin sen pyytänyt heti saliin päästyämme valmiiksi)ja niin vauva syntyi siinä seistessä. En sen kummemmin miettinyt koko asentoa tai ponnistamista, eikä kätilö sitä ohjeistanut. Kätilö nosti sängyn korkealle, jotta mun oli hyvä nojata siihen käsivarsilla, samalle korkeudelle kuin salin vesialtaan reunan(johon nojailin siihen saakka, mutta vauva tuli niin vauhdilla ettei altaaseen ehditty laittaa vettä).



Mulla supistukset oli varsinkin tässä toisessa synnytyksessä niin rajuja, että yritin vaan kestää ja odottaa että vauva putkahtaa maailmaan. Itse en ole päässyt oikeastaan ponnistamaan ollenkaan. Mustakin kyykky kuulostaa hyvältä asennolta, mutta mulla supistukset tuntui lievimmin seistessä. Jossain vaiheessa yritin mennä kontalleen kun ajattelin että supistusten välissä voisin lepuuttaa sitten jalkoja, mutta en pystynyt kun teki niin kipeää. Luultavasti kroppa neuvoo hyvät asennot ja jos se ponnistaminen kestää niin ainahan voi vaihtaa asentoa eikä siihen ekaan tartte jumiutua jos ei tunnu hyvältä.

kokeilin välillä kontillaan, mutta niin päin en osannut tehdä yhtään mitään... lopuksi kellahdin selälleen jalat telineissä ja poika syntyi toisella ponnistuksella. Toisen ponnistin kyljellään.



Periaatteessa kaikki asennot joissa synnytyskanava on ns. suorassa (seisten, jakkaralla/kyykyssä, kontillaan, kyljellään tai ihan suorana selällään) ovat ok. Selkäasennossa on se huono puoli että kohtu painaa suuria verisuonia ja istukan verenkierto voi häiriintyä. Puoli-istuvassa asennossa synnytyskanavan loppupäähän tulee ikään kuin ylämäki koska lantio on taittuneena. Jakkaralla istuessa äiti yleensä vaistomaisesti oikaisee lantionsa oikeaan asentoon, ja tätä ongelmaa ei ole. Jos ei voi nousta vuoteesta niin kylkiasento on myös hyvä.