eräs synnytyskokemus

hei vaan!



en malta olla kirjoittamatta omaa synnytyskokemustani. piipahdin tuolla " luomusyynytspalstalla" ja vastaan tuli semmoisia ajatuksia että haluan tässä kertoa miten se voi myös käydä. synnytyksestä on nyt 11 viikkoa aikaa ja se oli esikoiseni synnytys. en olllut koko raskausaikana juurikaan uskaltanut miettiä koko synnytystä, pelko keskenmenosta oli niin voimakas loppuun asti. viikolla 38+2 heräsin yöllä lihasjöännityksen tunteeseen nivusissa. olo paheni aina kun menin maate joten kekkuloin pystyssä yön ja manasin että miksi piti kyykkiä kukkkapenkeillä niin kauan edellispäivänä...ajattelin että heikot reisilihakset ne siellä valittelee...viideltä aamuyöstä huomasin että tasaisin välein tuntuu vähän pahemmalta ja sitten taas helpottaa. puoli seitsemältä soitin synnärille ja kysyin että olisiko tämä nyt sitä synnytystä. sanoivat että on varmaan harjoitussupistuksia koska niin asiallisesti ja rauhallisesti tilanteen selvitin puhelimessa. olisin saanut mennä näytille sinne mutta sovittiin kuitenkin että menen neuvolaan käymään, se oli helpomman matkan päässä. olin neuvolassa kymmenen aikana ja terveydenhoitaja sanoi sisätutkimuksen tehtyään että on kaksi vaihtoehtoa, joko menemme sairaalaan tai hän alkaa valmistautua kiinniottoon... totesin terkkarille että jos tämä ei tämän kummempaa ole niin näitähän tekee vaikka kuinka monta...ajoimme sieltä suoraan sairaalaan. kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi että on yhdelle sormelle auki. minä hieman petyin kun ajattelin että menee vielä vaikka kuinka kauan ja harmittelin että olisi sittenkin pitänyt mennä kotiin. kello oli tällöin hieman yli kymmenen. puoli yhdeltätoista kun juuri meitimme kätilöopiskelijan kanssa että pitäisikö ehkä ottaa jotain kivunlievitystä, ilokaasua, aqua-rakkuloita tai jotain, niin vedet meni ja alkoi työnnättää niin hurjasti. opiskelija soitti kätilön paikalle ja hän totesi tutkimuksen tehtyään että on täysin auki, saa ponnistaa...silloin kysyin mieheltä että mitä mun NYT pitää tehdä...en tosiaan missään vaiheessa ajatellut että saan synnyttää.että kaikki mene hyvin siihen asti. no siinä vaiheessa tietysti sydänäänet katosivat. ne hetket jotka menivät kun kätilö yritti löytää sydänääniä vatsan päältä ja kun saatiin pinnni paikalleen olivat elämäni pisimmät, vaikka se ei varmaan aikaa vienyt kuin minuutin tai kaksi. ja minua ainakin rauhoitti se kun sain monitorista seurata lapseni sydämen tasaista sykettä. sitten supistukset alkoivat hyytyäja katosivat täysin. aluksi yritettiin nenäsuihkeen avulla ja viimein tipan kautta tehostavaa lääkettä . ja niin syntyi terve tyttö, napanuora kaulan ympärillä, pää suippona ja veripahkalla koska oli synnytyskanavassa yli 1,5 tuntia. eli se siitä parin minuutin ponnistuksesta...avautumisvaihe kirjattiin puoli tuntia, ponnistusvaihe 1,5. happikaappia tarvittiin mutta siitä se elämä alkoi.



vaikka synnytys oli niin vauhdikas ja hiukan oli niitä vaarallisiakin tilanteita niin itse en mitenkään koe onnistuneeni tai epäonnistuneeni. menin, ponnistin, synnytin...luomuna kyllä kipulääkityksen puolesta mutta tiukasti lääketieteellisesti avustettuna. ja kiitos siitä. episiotomiasta huolimatta minua kursittiin kokoon kaksi tuntia. kätilö sanoi että ei kukaan ole ennen kiittänyt kun väliliha leikataan...mutta vertaisin sitä siihen että kun on syönyt mahan täpötäyteen ja avaa housunnapin niin tunnehan on niin helpottava!



tämän sepustuksen pääsanoma on se että elämässä ei koskaan tiedä. on hyvä käydä läpi asioita ja miettiä miten toimia missäkin tilanteessa ja kuinka haluaisi asioiden etenevän. mutta onnistunut synnytys ei vaadi sitä. sinne voi myös mennä avoimin mielin ja toimia tilanteen mukaan. omalla kohdallani tietysti helpottavaa oli se että minulla on hoitoalan koulutusta joten perustoimenpiteet oli tuttuja, niitä ei tarvinnut jännittää. mutta ymmärrän hyvin senkin kannan että haluaa käydä läpi eri vaihtoehtoja, se rauhoittaa mieltä kun tietää miten voidaan edetään milloinkin. mutta kannattaa todella hyödyntää tutustumiskäynti synnnärille jos sairaalamaailma on ennestään outo paikka. siinä kannattaa kysyä kaiki mahdollinen.



toivotankin teille kaikille muistorikasta synnytystä ja ihanaa synnytyksen jälkeistä elämää! meillä ainakin ihmetellään että kuinka on ennen osattu ollakaan kun ei ollut Sohvia...voimia ja pirteää mieltä loppuraskauteen!