perätilasynnytys

Makuulle ja jalat telineisiin minuakin yritettiin vääntää, vaan enpä suostunut. Kamalin asento jota olisin voinut siinä vaiheessa ajatella (ehkä päällä seisomista lukuunottamatta ;)).

Sikäli tosin ihan erilainen tilanne, että mulla tuli kaksoset, A-vauva raivasi tilaa pää edellä ja B oli jököttänyt jo viikkoja pepullaan ja edelleen tulossa peppu edellä. Pysyttelin pystyssä siinä sairaalasängyllä, välillä etukenossa nojaillen, ja kun ponnistustarve tuli uudestaan A:n synnyttyä asetuin kyykkyyn, selkä pystyyn nostettua sängyn päätyä vasten. Eppariakaan ei tehty, pienet pinnalliset repeämät vain tuli, toissynnyttäjä olin. Vauvat oli reilu kaksikiloisia vain.



Etukäteen olin etsinyt infoa synnytysasennoista ja kyllähän netistä löytyi jos jonkinlaista asentoa, mm. seisten tai kontillaan. Oleellista on se, ettei lapseen kosketa, ennen kuin on syntynyt päätä myöten, kun kosketus voi aiheuttaa moro-refleksin jolloin vauva heittää kädet pään vierelle. Synnyttäjän ollessa selällään tai loivassa takakenossa jalat ylhäällä lääkärillä on hyvät työskentelyasemat pään ulos auttamista varten, mikä lienee suurin syy tämän asennon suosimiseen.

Minulla saman lailla, mutta odotan ensimmäistä. kääntämistä on yritetty mutta ei suostunut kääntymään. haluaisin myös kommentteja perätilasynnytyksestä kun pian pitäisi päättää synnytystavasta. minulta otettiin kuvat lantiosta ja vauva todennäköisesti mahtuu tulemaan. kaikista suurin vaikeus tässä on se että en osaa päättää miten haluan synnytyksen kun pelkään kumpaakin tapaa tai siis kummassakin on huonoja puolia, sekä tietty myös hyviä.



joten siis kokemuksia ja tsemppejä tarvitaan tännekin että miten te olette toimineet tässä asiassa..

Minusta tuntui koko ajan varsinkin raskauden loppuaikana, että vauva ei ole oikeinpäin eli raivotarjonnassa. Noh, kävin normaalia useammin lääkärissä ( supistusten takia. ) ja aina sanottiin, että ihan oikein päin tulossa syntymään. Vain eräs nuori lääkäri arvuutteli, että oisko perätilassa. Noh, muut kuittasi sen sillä, että ei sillä nuorella lääkärillä oo paljo kokemusta... Joten se siitä!

Yritin päästä tarkempiin tutkimuksiin, että ois katottu, että miten päin lapsi on ja mahtuuko tuleen, mutta en päässyt.

Lopulta samana päivänä, ku synnytys sitten käynnisty niin kuulemma huipppu hyvä ( joopa joo ) lääkäri tutki mut ja sanoi, että lapsi on ihan oikein päin tulossa. Ja jotain höpötti latinankielisillä termeillä sekä laittoi lähetteen seuraavalle viikolle ultraan.

Noh, sinne ultraan en kerennyt, koska lääkäri oli sen verran kovakouranen ku tutki mua, että synnytys käynnistyi illalla. Yöllä mentiin sitte sairaalaan, missä kaikki meni ihan normaalisti. Ammeessa olin, sain kivunlievitystä, luulin että normaalisynnytys on tulossa.

Kunnes sitten aamulla vuoronvaihteessa seuraava kätilö huomasi lapsen olevan täydellisessä perätilassa, kun oli laittamassa " pinniä" lapsen päähän, niin ei siellä ollutkaan kun peppu.

Noh, siinä ne sitte vielä ultras ja käviköhän siinä lääkärikin. Eli yllätysperätila! Niin, kun eivät uskoneet minua! Minusta tuntui, että kaikki ei ole kunnossa, oli vaan semmonen tunne, vaikka ekaa lasta vasta odotinkin.

Noh, sitte meille, minulle ja miehelle, kerrottiiin, että meidän pitää nyt sitte päättää synnytystapa. Sitä sitte miehen kans pähkäiltiin ja soitin äitillekki ja päädyimme sektioon, koska en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että en olisi saanut lapsen päätä ponnistetttua nopeasti ulos, ja hänelle olisi voinut tulla hapenpuute ja ehkä aivovaurio ja enkä halunnut ottaa sitä riskiä, että jouduttaisiinkin sitte kuitenki hätäsektioon. En siis halunnut vaarantaa vauvaamme.

Noh, sektio sitten tehtiin aika pian siitä kun perätila todettiin. Olin siinä vaiheessa auki 4- 5 cm.

Lapsi sitten leikattiin ja kaikki meni hyvin. Olin itse hereillä leikkauksessa ja mies oli myös mukana, piti koko ajan kädestä kiinni.

Myöhemmin kuulin omalta terveydenhoitajaltani, että oli hyvä päätös leikata, koska se miksi minulle oli laitettu lähete ultraan, mihin en kylläkään kerennyt, oli se, että minulla oli ahtautta lantiossa. Olen aika pienikokoinen muutenkin, 150 cm ja 42 kg, siis normaalitilassa, en raskaana;). Vaikka olisihan lantio varmaan ensin katottu röngtenilla, ennenkuin olisin edes saanut lupaa yrittää alatiesynnytystä, enkä sitten varmaan ois saanutkaan.

Myös kätilö, joka huomasi perätilan, vanhempi nainen, sanoi jälkeenpäiln että hyvä päätös, hän olisi kuulemma omaa tytärtään neuvonut tekemään samoin.

Itse olisin halunnut alatiesynnytystä ( siis silloin raskausaikana. ) ja pelkäsin hulluna leikkausta, enkä halunnut sitä siksikään, kun en olisi halunnut olla kauaa sairaalassa ja tiesin sektioäitien joutuvan olevan kauemmin.

Nyt jälkeenpäin olen tyytyväinen, että leikattiin, ei se ollut kamalaa. Vain sairaalassa en tykännyt olla, onneksi saatiin kuitenkin perhehuone.

Leikkauksestahan kuulemma toipuu hitaammin kuin alatiesynnytyksestä. Noh, en osaa vertailla, kun on vaan tämä kokemus, mutta kyllähän sitä oli kipeä leikkauksen jälkeen ja meni monta päivää ennenku pääsi liikkeelle, mutta sitten kun pääsin kotiin ( oltiin sairaalassa 1 +5 päivää ), niin toivuin hyvin nopeasti. varmaan kotioloilla oli vaikutusta, kun en tykännyt olla sairaalassa, niin kotona hyvä mielialakin edesauttoi toipumista.

Että tämmöstä. Ei minulle siis jäänyt tuosta mitään kammoa ja olen tyytyväinen että leikkauksella saatiin terve vauva.

Poika on nyt n. 7 kk.

tuosta napanuorasta. Meidän pojalla se oli kiertynyt pari kertaa jalkojen ympäri.

Ja alakautta lopulta synnytin. Neuvolassa koko ajan olivat sitä mieltä, että raivotarjonnassa on. Raskaus meni yliaikaiseksi ja yliaikaiskontrollissa lääkäri ultrassa vasta huomasi, että perätilassahan siellä ollaan. Minulla oli jo synnytys käynnistynyt tuona aamuna, joten röntgenin kautta pääsin osastolle odottamaan homman etenemistä. Vauva arvioitiin pieneksi ja lantioni riittävän kokoiseksi, joten lääkäri suositteli alakautta synnytystä, koska kyseessä toinen synnytys ja esikoisen kanssa kaikki meni hyvin.



Puudutuksia en ehtinyt saamaan, koska kaikki meni lopulta sitten niin nopeasti, mutta kokoarvio meni vaatimattomasti 1,5 kg pieleen ultran mitoista ja lääkärin mahan päältä arviosta heittoa oli 1 kg. Eli vauva ei siis ollut pieni vaan 4,3 kg! No onneksi kaikki meni hyvin, vauva sai 9 pistettä heti synnyttyään, vaikka perätilavauvat saavat yleensä jopa alle 5. Napanuorahan on puristuksissa pidempään kuin rt-vauvoilla.



Lääkäriystävieni mielestä liian harvoin synnytetään alakautta, varsinkin Etelä-Suomessa. Itse olen nyt kokenut sekä rt- että perätilasynnytyksen, eikä niissä eroa ollut, paitsi vauvojen koko. Kova homma se on joka tapauksessa;)



Itse en siis edes miettinyt sektiota. Tosin jos vauvan koko olisi tiedetty oikein, ei olisi edes ollut mietittävää, lääkäri olisi passittanut suoraan sektioon.

Itse synnytin esikoiseni 6 vuotta sitten. Korkean kipukynnyksen omaavana menin sairaalaan sitten vasta, kun en kotona pystynyt olemaan. Laskettuun aikaan oli silloin aikaa vielä 3 vkoa (rv 36+4).



Neuvolalääkäri arvioi rv 32+4 lapsen olevan pää alaspäin. Nuori naislääkäri tunnusteli lapsen peppua luullen sitä lapsen pääksi!



Sairaalaan päästyäni keskellä yötä kätilö tutki ensin käsin ja tarkisti vielä ultralla, että kyllä tämä lapsi istuu, siis perätilassa. Olin täysin auki ja kätilö kiirehti soittamaan ylilääkäriä avuksi. Ylilääkäri herätettiin uniltaan ja saavuttuaan hän totesi, että lapsi on suorassa asennossa, että rouva on hyvä vaan ja ponnistaa.

Siinä ei paljon vaihtoehtoja annettu, puhumattakaan kipulääkityksestä ja niinpä tyttö syntyi reilun tunnin ponnistusvaiheen jälkeen klo 02.08. Pisteitä saatiin 9, vähennyksiä tuli oikean lonkan valtavasta mustelmasta sekä keltaisuudesta, syntyihän tyttö 3 vkoa etuajassa ja oli tod.näköisesti istunut loppuraskauden ajan. Muuten kaikki oli hyvin. Tyttö painoi hieman alle 3 kg ja oli 50 senttiä pitkä.



Nyt kun odotan toista lasta, niin olen asennoitunut käymään loppuvaiheessa ultrassa, jotta varmistetaan lapsen tarjonta ennen synnytystä. Mitään kammoa ei synnytyksestä jäänyt, mutta arveluttaa vain tulevan lapsen tarjonta. Sillä kun on kokenut perätilasynnytyksen niin arveluttaa kuinka helposti raivotarjonnassa oleva lapsi syntyy. Perätilasynnytys ei mielestäni ollut kipurajojeni yläpuolella.



Äityli & vauveli 24+2

Eli hän oli 3100 g ja 47 cm.

Suunnilleen samankokosia kuin me jotka äitini on synnyttänyt ja kaikki alaiteitse ja on sanonut, että vaikka pienikokoisia olimme, niin kyllä meissäkin kuulemma oli synnyttämistä pienikokoiselle naiselle.

omalta kohdaltani. Kääntyi noin kk:tta ennen la:ta istumaan, yritettiin käännöstä, tuloksetta. Lantio kuvattiin ja mitattiin; oli hyvän kokoinen ja vauvan painoarvio oli reilusti alle neljä kiloa. Kyseessä toinen synnytys, ensimmäinen rt, mutta veteen. Lääkäri kertoi sektion ja alatiesynnytyksen eduista ja haitoista, mutta itse teimme lopullisen päätöksen. Päädyin alatiesynnytykseen, joka oli mahtava kokemus. Terve poika syntyi 210106, mitat 3010g, 47cm ja pipo 35. Pisteet 9-9-10. Ponnistusvaihe kesti pelkästään 7min ja synnytys kokonaisuudessaan reilu 6 tuntia. Poika tuli ulos yhtä liukkaasti kuin palasaippua lipeää kädestä. Hieno vertaus, mutta siltä se tuntui. Paranin paljon nopeammin kuin rt:ssa. En revennyt, mutta epparihan tehdään kaikille pt:ssa synnyttäville, joten siihen laitettiin muutama tikki. Omalta kohdaltani loistava kokemus ja tekisin saman uudestaan.

9-9-9

Elikäs täällä kaksi perätilasynnytystä takana, -05 ja -06. Mulla vauvat olleet miltei koko ajan perätilassa, kääntämistä ei kummallakaan kerralla edes yritetty kohdun pienen koon vuoksi. Ensimmäisellä kerralla olin menossa ihan täysillä suunniteltuun sektioon, mutta kun synnytys sitten käynnistyikin viikkoa ennen sektioaikaa ja lääkäri sairaalassa totesi, että lantiostani mahtuu niin päätin koittaa alakautta. Ensimmäinen synnytys oli pitkä, avautumisvaihe kesti ja kesti, ponnistusvaihekin tunnin. Tuloksena kuitenkin terve poika, pisteitä taisi saada aluksi 7. Oli hieman kylmä ja vietiinkin hetkeksi teholle lämmittelemään. Pojalla painoa 3320gr eli hyvin mahtui tulemaan. Tästä synnytyksestä jäi tosi hyvä muisto, kaikki meni hienosti.



Siispä toisen raskauden kohdalla sektio ei käynyt enää mielessäkään eikä sitä tarjottukaan - olihan sieltä jo yksi tullut pylly edellä, miksei toinenkin. Vajaa viikko ennen synnytystä olin ultrassa, painoksi arvioitiin max 3500gr eli ei ongelmia mahtumisen kanssa totesi lääkäri. Kun sitten tosi nopean avautumisvaiheen ja 1h13min ponnistamisen jälkeen lopulta sain tyttömme ulos oli järkyttävää nähdä että painoarvio todella meni pieleen ja pahasti, tyttö painoi 4560gr ja oli syntyessään aivan eloton, oli kärsinyt viimeisen 3min aikana ponnistusvaiheen lopussa sydänäänten laskusta sekä hapenpuutteesta. Luojan kiitos kaikki meni hyvin ja tyttö virkosi teholla nopeasti, mutta pelästytti ja kunnolla. 4kg kun taitaa olla useimmissa sairaaloissa ehdoton yläraja pt. alatiesynnytykselle.



Sekavaa sepustusta, mutta yhteenvetona: olen onnellinen että sain synnyttää molemmat alakautta, toipuminen oli nopeaa molemmilla kerroilla. Riskejä kannattaa tietenkin punnita tarkkaan ja pyytää vaikka parikin kertaa lääkäri tekemään painoarvion ennen synnytystä. Todennäköisesti perätilan ponnistaminen on raskaampaa hommaa kuin rt:n mutta kyllä sen sieltä ulos niinkin päin saa:) Ai niin, epparia EI muuten tehdä automaattisesti aina. Mulla tehtiin ekalla kerralla mutta tokalla ei. Tokasta repesin mutta repeämät parani paljon nopeammin kuin eppari.



OPE kera peruuttajamuksujen

Kiitos hirveesti " tarinoistanne" , noi tekstit auttoi taas asiassa eteenpäin. vieläkään en kuitenkaan ole osannut päättää synnytystapaa mutta taas tiedän hiukan enemmän. lääkäri kun ei sanonut juuta eikä jaata synnytystavasta. sanoi vain että minun päätettävissä eli ei kertonut mitään riskeistä. onneks mulla on vielä ainakin yksi polikäynti ennen laskettua-aikaa. jos koko arvio pitäisi paikkansa niin uskaltaisi helpommin yrittää alateitse mutta kuten teiltä huomasin, ne harvoin pitää tarkkaan paikkansa.



yksi kysymys vielä, missä asennossa ponnistitte? onko se aina se istuma-asento sängyssä? minua muuten epäilyttää kaikista eniten se eppari, tai siis pelkään sitä joten kertokaa siitäkin jotain positiivisia kokemuksia että voisin voittaa senkin pelon.

Perätilavauvat synnytetään aina sängyssä ja jalat vielä telineissä. Vauva ponnistetaan itse vain lapaluihin asti, ja sen jälkeen lääkäri auttaa loput ulos.



Mua lääkäri ainakin ohjeisti, että ponnistuksen täytyy olla todella tehokasta, joten yllättyneenä luin muista kertomuksista, että ollaan annettu yli tunninkin ponnistusvaiheen kestää. Ja tämä juuri siitä syystä, että napanuora jää puristuksiin, jolloin voi tulla hapenpuutetta helposti. Itselläni ponnistusvaihe kesti 8 minuuttia.

HEI!



Kiitos teille kaikille vastanneille arvokkaista kokemuksista. Oli mukava kuulla, että perätilasynnytyksistä oli hyviä kokemuksia! Yllätävän paljon noita yllätysperätiloja tuntuu olevan. Olen aikaisemminkin lueskellut vastaavista kokemuksista. Harmillista, jos äidin tuntemuksia ei kuunnella tarkkaan! Sinulle, joka kyselit " epparista" . Minulle tehtiin se ensimmäisessä synnytyksessä ja kokemus ei ollut yhtään kamala. Sitä ei juuri siinä vaiheessa edes ajatellut. Alapään puudutus auttoi, eikä tuntunut ponnistelujen jälkeen missään. Haava parantui nopeasti, pikkaisen sai aluksi varoa istumista. Lapsi syntyi pian sen tekemisen jälkeen ja sitä keskittyi lähinnä vauvaan. Hyvää alkavaa talvea kaikille!

Elikä tosiaan makuulla taidetaan aina ponnistaa perätilaa ulos - ainakin näin oli minun kohdalla. Ekalla kerralla sain aika hyvän ponnistusasennon eli pikkasen kropasta vääntöö mukaan, mutta toisella kertaa oli ongelmallisempaa kun tyttö oli pitkä (54cm) ja pää jökötti ihan rintalastassa kiinni aivan loppusekunneille asti...siinä ei paljon kroppaa käytetty, pelkät synnytyspedin " kauhunkahvat" apuna puristin ulos.



Epparin teko ei mielestäni ole mikään paha homma, itse taisin kyllä olla niin puudutteissa ekassa synnytyksessä, että oikeastaan äänestä kuulin että nyt taisi sakset rusahtaa. toipuminen toki sitte kestää, mutta kyllä siitäkin selviää.



Eli edelleen, suosittelen alatiesynnytystä jos lantio riittää, vauvan koko ok ja lääkärit plus kätilöt tuntuu asiansa osaavilta.



OPE06