Mielenkiintoinen kysymys!

eli mistä merkeistä lapsella pitäisi olla huolissaan, mikä kertoo että kaikki ei ole hyvin?

Hei,



Kerron nyt vain omasta lapsestani. Hän oli poikkeuksellisen innostunut jo eskarin aikoihin opiskelusta ja koulunkäynnistä, jota kovasti odotti alkavan. Luonteeltaan ehkä "kansanedustajamainen", kova pohjustamaan kertomaansa asiaa, äärettömän kiltti ja sosiaalinen (ei koskaan ole ujostellut ihmisiä).

Kauheata, huomaan kirjoittavani menneessä muodossa. Hän on kuitenkin edelleen olemassa.

Mutta, kouluun meno ja ensimmäinen luokka muutti häntä. Alkoi kiusaaminen!

Voitte vain arvata miten kamalalta oli olla töissä, kun hän soittaa hengästyneenä kertoen juoksevansa kotiin metsän kautta... isot pojat odottivat koulun alapihalla aikeinaan antaa turpaan. Kuulin taustalta kuinka pojat huusivat: "Tuolla se menee, perään." No, onneksi on vikkelä jaloistaan ja pääsi turvallisesti kotiin. Koulun kanta oli, etteivät voi valvoa koulumatkoja eivätkä ole varmoja kuuluuko asia enää heille (koulu, kun oli päättynyt)!!!

Muutimme uudelle asuinalueelle ja pojassa alkoi tapahtua selkeää muutosta. Ei mennyt enää ulos, istui kanssani kotona n. 5-kuukautta. Sanoi ettei halua mennä. Koulunkäynti alkoi takkuilla, ei ollut halua mennä. Myöhästyi systemaattisesti joka ikinen aamu tunnilta vaikka olin puhelimitse laittanut menemään kouluun (kouluun matkaa n. 10 min ja matka kesti parhaimmillaan jopa 1/2 -tuntia).

Alkoi tulla kotiin koulusta vaatteen joko märkänä, repeytyneenä jne. Kerran hänet oli tyrkätty mutaojaan josta oli päässyt pois ystävällisen koiranulkoiluttajan avustuksella.

Kehosta löytyi mustelmia, huulesta verenpurkautumia, kurkusta kuristamisenjälkiä jne. Vanhinta poikaani potkaistiiin koulussa niin, että silmään tuli silmän takainen verenpurkautuma (jos nyt termin muistan oikein) ja tämä paljastui minulle vasta mentyämme lääkäriin silmäkivun takia. Hänellä oli vatsaoireita ja ontumista joka alkoi aina samassa kohtaa koulumatkan varrella.



Meillä tämä sama porukka jatkoi kiusaamista vielä iltapäiväkerhossa.

Siis, tässä oli nyt varmaankin tunnusmerkistöjä ehkä rajummasta päästä.



Kiinnitä huomiota lapsen innostukseen mennä kouluun, onko paljon myöhästymisiä, kauanko kotimatka kestää, onko apatiaa, onko itkuisuutta, miten nukkuu yön, saako poikkeuksillisia raivareita (joita ei ole aiemmin ollut) kotona ja koulussa, kuuntele lapsen puhetta päivästä ja lue rivien välistä (innostuneen lapsen ilme on mailman paras ilme ja surullinen puolestaan maailman surullisin). Lopuksi, kysy suoraan korostaen ettei kukaan ole vihainen jne..



En tiedä auttoiko tämä, mutta haluan kertoa (murto-osan) siitä mitä meille on käynyt jotta vanhemmat joilla on epäilys tarttuvat siihen riippumatta siitä tunteesta onko oikeassa tai liioitteleeko pelkojaan.



Tiina Ropponen

Fiksuutta on ylipäätään se, että osoitat olevasi kiinnostunut. Sitä puolestasi osoitat varaamalla aikaa juttelemiseen, kysymällä lapseltasi normaaleja kysymyksiä hänen päivän touhuistaan. Kysymisestä ei kannata tehdä liian vaikeata ja monimutkaista. Kysy niistä asioista, joista olet vanhempana aidosti kiinnostunut. Lapsen ei välttämättä ole helppoa kertoa kiusaamisesta edes läheisilleen. Suoraan kysymykseen voi olla helpompi vastata kieltävästi. Tee sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain yhdellä sanalla kyllä tai ei. Monesti lapsen kuunteleminen on todellakin hänen käyttäytymisensä ja oheisviestinnän seuraamista.

Kun kaikki ei ole hyvin, lapsi muuttuu. Muuttuminen voi olla hidasta tai yhtäkkistä. Joskus vanhempanakin muutoksen huomaamiseen menee liian pitkä aika, esimerkiksi oman lapsen kohdalla olemme vasta jälkikäteen ymmärtäneet, että lapsen hymyn katoaminen oli ensimmäinen merkki meneillään olevasta kiusaamisesta. Iloinen lapsi muuttui vakavaksi eikä enää hymyillyt.

Aikaisemmin avoin ja sosiaalinen lapsi voi muuttua hiljaiseksi ja vetäytyväksi. Jo aiemmin hiljainen lapsi muuttuu vielä hiljaisemmaksi ja sisäänpäinkääntyneeksi tai aggressiiviseksi ja lyhytpinnaiseksi. Lapsi voi muuttua vakavaksiolkapäät kyyristyvät ja hän kulkee katse jalkoihin luotuna muiden ohi. Eli jos epäilee kiusaamista, voi järjestää niin, että on mahdollista saattaa tai hakea lapsi koulusta, jolloin on mahdollisuus seurata sitä, miten muut suhtautuvat lapseen ja miten lapsi käyttäytyy suhteessa muihin. Kiusatun lapsen ilme muuttuu pelosta ja varuillaan olosta. Ja tietysti asiasta kannattaa myös kysellä opettajalta ellei ole sitä jo aiemmin tehnyt.

Kaikki ei myöskään ole hyvin silloin, kun lapsi jatkuvasti saa itku- tai raivokohtauksia, näkee painajaisia eikä halua mennä kouluun. Myös eristäytyminen ja kaverien puute voi olla merkki kiusaamisesta. Tai se ettei lapsi puhu kavereistaan tai kavereita ei enää tule käymään eikä lapsi käy missään, tai lapsi on jatkuvasti yksikseen ja viihtyy vain kotona.

Kiusaaminen voi näkyä myös rikkoutuneina vaatteina, tai tavaroita katoaa eikä lapsi halua tai osaa kertoa miten se on tapahtunut. Lapsella voi olla mustelmia, lyijykynän pistoksen merkkejä kehossaan tai muita merkkejä väkivallasta. Usein lapsi myös alkaa oireilla psykofyysisin oirein kuten päänsärky, mahakivut tai ylenmääräinen väsymys. Omalle lapselle puhkesi ärhäkkä kutiava ihottuma kun kiusaamista oli jatkunut jo pitkään. Ihottuma helpotti vasta koulunvaihdon myötä.

Kiusatun lapsen katse muuttuu - se voi olla uhmakas, surullinen, pelokas. Lapsen ryhti muuttuu. Hän suhtautuu uusiin asioihin pelokkaasti ja torjuvasti tai tarrautuu niihin kiinni kiihkolla. Ennen itsetuntoisesti ja sulavasti ryhmäytynyt lapsi saattaa alkaa etsiä itselleen kevereita kömpelöllä, muita huvittavalla tai jopa pelottavalla tavalla. Lapsi voi alkaa isonakin yökastelijaksi. Eloisasta lapsesta saatta tulla hyvin rauhallinen. Luonnollinen ilo häviää. Huumorintaju häviää. Tai se muuttuu ronskimmaksi. Lapsi alkaa viihtyä entistä enemmän yksin kotona. Hän ei enää leiki samalla tavalla kuin ennen.



Kun kiusaaminen on rankkaa ja se on jatkunut tarpeeksi kauan, entiset hyvätkin kaverit lopettavat yhteydenoton. Vanhempi näkee näiden entisten hyvien ystävien eleistä ja ilmeistä, että jokin on muuttunut. He tekevät lapselle ohareita, välttelevät. Lapsi alkaa suhtautua muihin lapsiin epäilevästi. Lapsi alkaa tulkita muiden lasten tavallista ja jopa hyvää tarkoittavaa käytöstä negatiivisesti.



Lapsesta tulee uhmakas aikuisia kohtaan.



Lapsi saa raivokohtauksia. Lapsi on aggresiivinen reaktiivisesti, hallitsemattomasti.



Koulun aikuiset näkevät tämän huonon käytöksen ja puuttuvat siihen. Lapsi taistelee vastaan, koska kokee epäoikeudenmukaisuutta ja on hädissään koska aikuisetkaan eivät auta.



Lapsi jää aivan yksin, jos oma perhe ei jaksa uskoa häneen.