** TOUKOKUISET PERJANTAINA **
Kommentit (42)
Ja isot onnittelut jo nyyttinsä lunastaneille. Teitä taitaakin olla jo muutama.
Itsellä palstailu jäänyt nyt hiukka vähemmälle, kun jouduin raskausmyrkytysepäilynä viettämään aikaan osastolle. Nyt onneksi kotiuduttu lepäämään kotiin. Ohje on tarvittaessa mennä takaisin jos mitään oiretta ilmaantuu eli päänsärkyä, pahoinvointia jne. Itsellä kun ei ole mitään muuta oiretta ollutkaan koko ainaka kuin turvotus.
Sairaalassa tehdyssä sisätutkimuksessa kohdunsuun todettiin olevan jo auki kahdelle sormelle ja kanavaa pikkaisen jäljellä. Mietin vain ett milloin lie auennut, kun en ole supistuksiakaan tuntenut. Nyt sitten aamusta lähti iso limaklöntti, olisiko se kuuluisa limatulppa??? Tosin verta siinä ei näkynyt, mutta kokoa sitäkin enemmän. (anteeksi kuvaus). Jotakin tuolla siis tapahtuu.
Jäädään odottelemaan. Hyvää perjantaita Toukot.
-Ninca ja Rimpula 37+1-
Ensinnäkin onnea Möhömahalle ja Varjokkaalle!!!!
Meillä nukuttu yllättävän hyvin vaikka eilen otin pojan kanssa 2 tunnin päikkärit! Olin ihan varma etten saa illalla unta mutta heti kun sänkyyn menin niin nukahdin. Poikakin nukkui yhtä menoa kuuteen asti. Tänään olis perhekerhossa naamiaiset, kuulin vasta eilen joten tänä aamuna yritin kyhätä jotain asua toiselle.. Löysin sitten sopivat merirosvo-teemaa varten, silmälappua kyllä en viittiny kyhätä kun tiedän ettei toi poika sitä päässänsä pidä! Mut muuten on valk kauluspaitaa ja mustaa liiviä, sekä tietty musta huivi päähän.. Kaipa se ajaa asiansa.
Masukki oli yllättävän hiljainen eilen, liikkeitä siis kyllä tuntui mutta aika vaimeeta toimintaa.. illalla onneks potki taas rivakasti. Ja tänä aamuna aloitti pyllistämällä mulle:)Sillä on siis jalat vasemmalla kyljessä alhaalla ja pylly tossa navan kohdalla ja pää alhaalla..
Pitäis tänään saada aikaiseksi istuttaa itämään noi mun yrtit, timjamia ja minttua. Persiljaa on maassa viime vuodesta, se vaan ei oo vielä alkanu kasvaa, ruohosipuli sen sijaan kasvaa jo hyvin:) Onko muut tavanneet laittaa omia yrttejä keväällä kasvamaan? Mies osti herneitäkin ja kukan siemeniä joita pitäis sitten varmaan ens kuussa alkaa istuttamaan maahan. Yrtit laitan kyllä ruukkuun että saa sitten tarvittaessa ruuanlaittoon ja ruokapöytään ottaa.
Sori pelkkää omaa napaa, luetaan teidän viestit tältä päivältä kun tuun kerhosta..
t:minnis80 rv 35+2
Täällä suppaillut eilisen illan, ei tosin kauhean kipeästi.
Ja hiiva varmaan iskenyt kyntensä :( Voikohan enään käyttää mitään kapselaita, jos paikat on auki???
Hiton kutina :(
Onnea Varjokas prinsessasta! Onnittelen sitten vielä uudelleen, kun luet näitä pinoja ;)
Tänään paistaakin aurinko, pitänee lähteä puistoilemaan pojan kanssa.
Ja sitten olisikin imurointia ja pyykin pesua edessä, jospa niillä saisi vaikka supistuksia aikaiseksi :)
Olo alkaa tosiaan oleen aikas kypsä ja nuo nauti nyt vielä kun voit saa mut raivon partaalle. Hitto, jos paikkoja ei kokoajan olis kolottanut tuolta 25+ viikoilta eteenpäin voisin nauttiakin, mutta kun ei niin ei! Jos ei särje niin ainakin närästää niin pirusti.
Mä haluan sen nyyti jo kainaloon!!! :)
Nyt taidan imuroida ja siten puistoa kohti.
Oikein mukavaa perjantaita kaikille! :)
Plussat:
+ masu-asukki hikkailee masussa ;)
+ ihana ilma
+ la lähestyy ;)
+ vappu on ihan just!!!
OP, Käpy 38+3 ja " Iivari" 1v7kk
Mulla hurahtaa töissä aika niin nopeaa, että viestejä luen joka päivä, mutten ehdi vastata.Pitkiä pinoja kyllä nykyään!
Onnea jo kaikille vauvan saaneille!
-Itsellä unet on tosi katkonaisia lonkkakipujen takia. Herään monesti yössä, yleensä viim. 5.00 ja sitten 7.00 viimeistään ylös.Viimeyönä oli melko levottomia unia. Heräsin kahdesti tunteeseen että sänky ihan märkä ja paniikissa sitten kokeilin patjaa! Huh.
-Sokereita mittailen vieläkin 4-5 krt päivässä. Vielä guaremin avulla pärjään, mutta aamuarvoihin ei meinaa 10g annoskaan riittää.. :( Mullon vasta viikolla 38 seuraava kontrolli sokereiden takia.
-Vauva potkii vielä siten, etten ota selvää kyllä missä asennossa on. Yksi aamu potki tosi kipeää kylkiluiden väliin, joten tuntuu että vieläkö poikittain olisi.Nyt kirjotushetkellä mylläys tuntuu alhaalla.
-Maya, rv 34+5 ja tyttö 4+risat-
Minunki tylsässä elämässä siis tapahtuu jotain.. =)
k.a: kyllä sulla tosiaan nuo unet tökkii.. =/ toivottavasti sait loppuyön nukuttua kuiten!
Miragea ei kai eilen näkyny! Lähtiköhän se tosissaan synnyttämään omana synttäripäivänä? =)
charme: joko on poskiontelontulehus helpottanu? Paranemisia sinne!
Daim: kyllä väsyttää, se on ollu jo kauan vaivana. Kai se kuuluu tähän loppuun, ettei ole mitenkää virkeä.. Parempiaki päiviä tosin on..
Moskuliinin mieskö se mököttää.. Kyllähän nuo on (vaikka osataan mekin=)).. Toivottavasti saat sen ennen synnytystä juttutuulelle, ettei salissa tarvi sit alkaa setvimään asioita.. =D
Tänään poika menee sinne mummulaan.. Jospa ens yö menis sitten paremmin, kun sillon viimeks ku en saanu nukuttua. Ois niin ihana nukkua pitkään.. Haaveilla aina pitää.. =)
Nyt äkkiä syömään jotain ja sitten valmistautuu sinne neuvolaan.
Palaan myöhemmin!
Mäkin plussat!
+ neuvola
+ ihana rauha tänään
miitu rv 38+5
ONNEA VARJOKKAALLE tytöstä!!!!!!!:D Kyllä rupee vauvoja ilmestymään:D ja kohta on toukokuu....jippii!!!!!!
Täälä edelleen flunssan kourissa...pää räkää täynnä:( yök!!! mut muuten kyllä olo on ok. mä kun luulin et oon aivan raato ku flunssa iski,mut ei....ei niin paha mitä kuvittelin tää olo! mitä nyt inhoon nuhaa, mut mahassa ihan hyvä tunne,ei paina juurikaan eikä supistelutkaan tunnu niin ällöttäviltä!hassua!!
Jes perjantai ja VAPPU pian...SIMAA SIMAA juu meinataan tääläkin lipittää sitä vaikka onhan siinä vähän prosentteja. noh en mä sitä niin paljon taas vetele et alkais prosentit vaikuttaa:) pojalle ei varmaan kyllä anneta...se ei vielä osaa vaatia ja tyytyy maitoon/veteen/piimään ;) oih ja ihania munkkeja!!namnam ihanaa siis tiedossa;) ja ukolla pitkkä vapaaviikonloppu....keskiviikkona vasta töihin:D
Nyt pyykkiiä laittamaan kuivumaan ja toinen koneellinen pyörimään!
AURINKOISTA PERJANTAITA KAIKILLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
++aurinkoa ilmassa++
++toukokuu lähenee++
++olo HYVÄ++
++pitkä viikonloppu tulossa++
++munkkia ja simaa...++
++suklaakaurakeksejä kaapissa++
++vauvakin ilmottelee itestään hyvin++
tulihan muutama lussanen...;)
toymama 35+6 (tai 37+0;)...aina mä sitä ekaa laskettua mietin myös...)hmmm
Mies lähti kasiksi töihin ja raotin verhoa vähän ja aih mikä ihana ilma täällä Tampereella on! Eilenkin oli +20 astetta ja nytkin niin kaunis auringonpaiste, että pakko lähteä ulos koirien kanssa lenkille ja sitten vaikka noita pihatöitä tekis, kun on niiiin ihana ilma.:)
Iltapäivällä sitten pitää uimassa käydä, mut se jää kyllä iltapäivään. Lääkäri kerta anto vielä luvan uida, jos voinnin puolesta kykenee. Noh mikä ettei.:)
Noista KASVEISTA ym. Meillä ainakin joka kevät herään siihen, että nyt pitää jotain kaunista pihalle saada.:) Nyt mulla tosin pienissä ruukuissa on ruohosipulia, persiljaa ja olikohan hmm..basilikaa.:) Nyt oon aatellu, että muutamia Dahlia:ta (kirjoitus ei menny varmaan oikein) laitan kasvaan ja vaikka auringonkukkaa tohon pihalle. On meinaan noi auringonkukat niiin kauniita kun ne saa kunnolla kasvamaan ja viime vuonna täytyy myöntää, että mulla ne jäi pienikokoisiksi (menin laittaan maahan ja halla iski).;) Toi nurmikko vaan aiheuttaa päänsärkyä, kun on huonossa kunnossa. Täytyy varmaan jotain lannotetta pistää, mut sitten ei noita koiria voi ulkona vähään aikaan pitään.
ONNNEA Varjokkaalle!!! Nyt on virallisesti avattu TOUKOJEN TYTTÖTILI!;D Ihana homma. Onnea koko perheelle suloisesta prinsessasta!:)
Onkos teillä vappusuunnitelmia vai meinaatteko kotona oleilla? Meillä kaverin kotipippalot joissa grillataan sään mukaan ja saunotaan. Mukava lähteä taas ihmisten ilmoille. Toivotaan, että vappu on sääennusteista huolimatta aurinkoinen ja lämmin.:)
Missäs muuten SUSSU on? Tunteeko kukaan Sussua noin oikeessa maailmassa, että saatas tietoa mitä kuuluu? Toivottavasti kaikki vaan on hyvin. On varmaan jo kuukaudenpäivät ollut hiljaisuus..:/
Mut nyt ylös, ulos ja lenkille. Pöhlö sanoa joilla oikeesti on kauheat kivut ja univaikeuksia, mutta nautitaan oikeesti näistä vikoista viikoista. Olis ihana saada vauva jo syliin, mutta toisaalta kyllä tää maha on niin kiva, että varmasti ikävä tulee. Sniif..;/
Stemppiä kaikille vielä viimeisiin viikkoihin. Kohta on nyytit käsissä ja unohtuu kolotukset.:)
OIkein ihanaa ja aurinkoista perjantaita kaikille mahoille!:)
+ Vauva monottaa mukavasti oikeeseen kylkeen.
+ Ulkona todella kaunis ilma
+ vappu bileet tiedossa
+ Ihana fiilis :)
Elämä on laiffii..;D
T: kesäfiileinen Daim ja pömppis rv 37+4
Miitu eilen oli oikeesti " oksat pois" päivä. Nyt on taas virtaa vaikka muille jakaa. Näköjään menee näin ilmojen mukaan vähän toi vointi.:)
Tuuppas kertoileen neuvolakuulumisia sitten.:)
Nyt oikeesti tonne pihalle...
T: Daim ja pömppis
Pian koittaa meidän kuukausi!!
Paljon onnea Möhömahalle pojasta ja Varjokkaalle tytöstä!!
Äite82:lle etukäteen onnittelut vappuna 7v.kihlajaisista ja Miragelle myöhästyneet synttärionnittelut!
Mä olin eilen liesussa koko päivän; käväisin labrassa otatuttaas hempan. Meni hermot hoitajaan. Ensinnäkin siellä oli vaan 1 hoitaja ja mun edellä 7 hlöä. Kesti ja kesti. Vaiks olin syönny ennen sinne menoa, iski tosi huono olo. Sitten kun saatiin koe otetuks ja olin lähdössä, huomasin, että verta vaan valu norona kädestä, vaiks kuinka painoin. Kävin pyytääs lisää laastaria, niin tää alko mulle valittaan, että hän oli just lähössä syömään, kun hänen verensokeri heittää ja on huono olo. Eipä mulla sitten! Mä siinä sitten symppasin sitä, että joo, joo, mut mitäs mä tälle verenvuodolle teen? Sen jälkeen katsoin ansainneeni mustikkawienerin:)
Meillä oli eilen taloyhtiön talkoot. Mulla ihan hyvä fiilis, mitä nyt vähän supisteli. Tartuin haravaan ja mammojen silmät levisivät, että älä tyttö ihmeessä. No, ei se ollukkaan hyvä ajatus, ei tehny liike hyvää alavatsalle, joten leikin sitten kaverin 2v. pojan kanssa.
Yö meni muuten mukavasti, mutta klo 3.30-4.30 tuli supistuksia taas sen 6 min. välein ja sitten ne taas loppu.
Vappusuunnitelmista: mietittiin, että pitäskö lähteä mökille ja milloin sinne kantsis ilmojen suhteen suunnata, kun tuntuu, että vappua kohden on luvattu viileämpiä päiviä. Kauhee polte grillaamaan ja saunomaan.
Tarttis miettiä vkolopun ruokaostoksia, mut pää lyö tyhjää ja ei oikeastaan tee mitään mieli. Mulla on ollu ny pari päivää niin, ettei toi lämmin ruoka kauheesti uppoa. Viilit, vispipuurot ja pullat kylläkin.
Hauskaa viikonlopun odotusta kaikille! Saa nähä kuullaanko kohta lisää vauvauutisia:)
AE 36+6
VARJOKAS: ONNEA pienen toukoprinsessan johdosta! Taas alkaa itkettää. Koko ajan tulee maailmaan lisää ihania pikkuisia kääröjä!
MINNIS kylvi yrttejä. Laitatko niitä siis sisälle ruukkuun vai tarkenevatko ne ulkona? Olisi kiva kasvattaa yrttejä itse mutta kissat syövät yhdessä hujauksessa, jos koetan sisällä niitä kasvatella.
LAPSIVEDESTÄ vielä: Onko siihen saatavilla apteekista mitään kotitestiä? Jotenkin jäi huolettamaan tuo asia ja olisi kiva tietää, että asian voisi tarkistaa, jos tulee sellainen tilanne.
LEIVONTAVINKKIÄ kaipaisin: Miehellä on synttärit sunnuntaina. Hän ei ole mikään kova makean ystävä eli perinteistä kermakakkua on turha leipoa. Jotain haluaisin kuitenkin tehdä juhla kunniaksi. Raikkaat, marjaisat jälkkärit ovat hänelle aina mieleen. Onko kellään mitään hyvää ohjetta/vinkkiä?
Ystäväpariskunta järkkää grillibileet vappuaattona. Ihanaa, olinkin jo hiukan mietiskellyt, että mitä vappuna tekisi, kun ei oikein nuo ruuhkaisat torit ja ravintolat innosta.
Oma napa puljaa taas mukavasti. Sain nukuttua ihan hyvin ja muutenkin olo on niin hyvä, kun nyt näissä olosuhteissa mahdollista.
+aurinko hymyilyttää
+huomenna vaihtuu rv
+vauva potkii taas (ehkä hän ymmärsi, ettei äitiä saa säikytellä)
Jaksuja huonovointisille ja -unisille!
Jansku 37+6
ALMIS: Olipa ärsyttävä hoitaja! Olisit potkaissut nilkkaan!
;) Jansku
Kaikki oli hyvin, en jaksa tästä nousta ja niitä lukuja alkaa kattomaan.. =) Ainut mitä voisin kotona vähän seurata on verenpaine, se meinaa olla vähän koholla. Mut ei ne siitä huolissaan sinänsä ollu, kun ei ole mitään vaivoja.
Vauva oli jo tosi alhaalla, mutta ei kiinnittynyt. Täti tosin sanoi myös mulle, että monesti ne kiinnittyy vasta sitten kun se itse synnytys alkaa.
Niin ja harjottelijan kans sanovat mulle niitä kauniita sanoja, että kyllä se sieltä varmaan kohta tulee kun ensimmäinenki tuli ajois.. JOOPA JOO! =D
Daim: mä oon muuten huomannu että kun saa ittestään irti jotain, esim. siivottua niin on paljon parempi mieli itellä ja sitten myös virkeämpi. Mutta kun joinain päivinä tuntuu että oikein sellanen harmaa kalvo peittää koko maailman, voisi vaan olla peiton alla hiljaa..
Vapusta: meillä ei ole mitään suunnitelmia. Varmaan vaan ollaan kotona ja nautitaan olosta. Pyöräilemään tekis mieli, mutta se on jo aika viheliäistä hommaa..
Sussua mäkin mietin usein.. Siitä on kyllä jo huolestuttavan paljon aikaa, kun on viimeks mitään ittestään ilmottanu.. =/
Nyt hommiin, lupaan mennä.. =)
miitu
Ihanaa mieskin oli tajunnu laittaa herätyskellon pois, kun se yleensä sitä pirisyttää torkulla tunnin niin siinä herään minä ja vauva, mies jatkaa uniaan, niin nukuttiin yli 8 molemmin. Ihanaa.
ONNEA ensimmäisen toukotytön syntymän johdosta VARJOKAS! Vaikka pääsetkin varmaan pinoilemaan sitten joskus, kun kotiudut.
Tahtoo oman vaavin kans jo!!!!
JANSKU: Jos se asia vaivaa niin mene sinne neuvolaan ja sano, että nyt kyllä lirahtelee ja olet epävarma, että ja kerrot tarinat miten se todella huolestuttaa ja et saa sen takia nukuttua, jos ei muuten tajua testejä tehdä. Eikös ne neuvolat juuri ole sitä varten, että sieltä saa avun kun huolestuttaa. VAADI että sut otetaan vakavasti. Hyvö sanoa, kun itse on usein, että pitäsköhän tästä huolestua ja kehtaako sitä tutkimuksiin mennä. tai sit soita sairaalalle, jos neuvolas joku nihkeä täti. pakko sitä on kuitenki itelleen mielenrauha saada.
Tuosta NAUTTIMISESTA: Mulle se sana on kuin punanen vaate. Lasta kovasti on toivottu ja yritetty, mutta mä olen koko raskauden voinut pahoin ja elänyt neljän seinän sisällä niin mä en nyt ole kovin paljon nautintoa löytänyt. Paitsi sen, etä me sitä vauvaa vihdoin odotetaan. Miehellekin aina valitan, että hullua, kun ihmiset aina käskee nauttia. En enää keksiny, mitä pitäs vastata. Aattelevat varmaan, että kauhea äiti tuosta tulee, kun olen vaan huokaillu ja nyrpistäny nenää, että vähän vaikeeta on ollu nauttia ja lopuksi en enää ole kommnetoinu mitään. Nyt olen miehelle sanonu, että jos kätilö käskee nauttimaan niin vie se kauas tai mä pamautan sille mustan silmän. Oltiin sit siä sairaalalla antaas tietoja ja kätilö yllätys alkoi puhua nauttimisesta. Mun mies katto mua ja alko selittään kätilölle, että mun vaimo ei ole oikein voinu nauttia raskaudesta, kun on voinu niin pahoin koko ajan. Katotaan mitä siä synnytykses sit tapahtuu.
Huuheli 36+6
Olipas taas lukemista. Keskiviikko illalla en päässyt koneelle, kun mies oli vallannut sen, eilen siivosin KOKO päivän ja nytkin on jo käyty pojan lääkärissä, että kiitettävästi olitte ehtineet kirjotella.
Möhömahalle isot onnittelut poikavauvelista! Kiva kuulla tämä odotettu uutinen :)
Varjokkaastakin oli kiva kuulla. Onnittelut kannattaa kai säästää siihen, kun hän on itse taas linjoilla.
Tuutupiin hyviä kuulumisia oli kiva kuulla. Onnea myös loppuraskauden ajalle.
Tiitiäinen, tosiaan molemmilla oli eka ja vika neuvolalääkäri samana päivänä ja meillä näytti olevan sama ruokakin samana päivänä eli jauhelihakeittoa. Koskas ajattelit synnyttää, ni voitas tähdätä samalle päivälle. Eikö meillä viikotkin mennyt melkein samaan?
Mulla oli tosiaan neuvolalääkäri keskiviikkona. No, kuten eipäilinkin, niin ei siellä paljon viisaammaksi tullut. Naikkarilla oli viimeksi merkitty korttiin vauvan asento tosi epämääräsesti, mutta tiesin ultran perusteella, että kyllä se oli pää alaspäin. Neuvolalääkäri kun laittoi käden sisään, niin totesi heti, että kyllä täällä selvästi pää tuntuu. En nyt sitten tiedä onko se vauva laskeutunut, kun en älynnyt kysyä. Kaulaa oli samat kun viime viikolla eli noin 3cm, mutta nyt lääkäri sanoi, että kaula oli pehmeä, kun tähän asti on aina sanottu, että kiinteä.
Painoa mulla oli tullut edelleen järkyttävää kilon viikkovauhtia. Onneksi ei lääkäri kommentoinut siihen mitään. Mulla on edelleen (jo ainakin 2kk) jalat olleet niin romuna, että jo pojan tarhaan vienti on ihan tuskaa, että mitä muuta tässä nyt sitten tekisi kun söis (ja siivoilis). Oikeesti unelmoin jo siitä, että voin kävellä normaalisti ilman kipuja. Niin siis painoa tullut nyt yhteensä 15kiloa. Kaikki oli muuten hyvin kohdunkorkeus 31cm ja paineet 106/74.
Mulle ei lääkäri tehnyt mitään ennusteita koosta tai lähestyvästä synnytyksestä. Luuli varmaan, että Naikkarilla on jo kerrottu. Ei siellä kyllä mitään painoarviota ole tehty. Kun kerran kysyin, niin silloin kuulemma oli vielä liian aikasta, mutta jos sillä käyrällä vauveli pysyy, niin 3,6-3,7 olisi l.a:n aikanen paino.
Huuheli, kyselit levottomista jaloista. Mulla oli ihan järkyttävät jalat joku aika sitten. Aloin syömään magnesiumia ja se helpotti selvästi. Kyllä mulla vieläkin tulee välillä levottomat jalat, muttei lähellekään niin pahat kun aiemmin.
Mukaan otettavista kasseista on ollut puhetta. Mä pakkasin tosiaan jo vauvan kamat ja näytin miehelle, että se on sitten tämä kassi missä ne kamat on. Mies sanoi, että " meinaatko nyt ihan oikeesti, että meille tosiaan on tulossa vauva" . Vaikka pilke olikin silmissä, niin kyllä ton miehen kohdalla siinä oli totta toinen puoli. Ei se kai paljon ole vauvaa miettinyt.
Tuli muuten tässä mieleen yksi päivä, kun noista Euroviisuista on ollut puhetta, ettei parane niiden aikana sitten lähteä synnyttämään. Me nimittäin asutaan Naikkarista sellasessa suunnassa, että suorin reitti menisi Hartwall Arenan ohi. Pitää varmuudeksi miettiä vaihtoehtoinen reitti :)
Saa nähdä koska tässä tulee lähtö. Tosiaan siivosin eilen koko päivän. Mun äiti kävi pesemässä kaikki meidän ikkunat ja itse siivosin kaikkea muuta. Nyt on imuroitu kirjat ja kaikki :) Tunsin sitten kyllä nahoissani, että oli tullut hommailtua. Yöllä suppaili kunnolla ja menkkamaista kipuakin oli. Kävin ottamassa yöllä pari Panadolia ja se taisi auttaa, kun sain nukahdettua sen jälkeen uudelleen. Miehelle huikkasin kyllä aamulla, että pitää kännykän kuulolla koko päivän. Mutta nyt alkaa olla kämppä kunnossa, että vauva voi sen puolesta tulla :) No, ei ihan vielä tarttis tulla.
Pulmun kanssa kirjottelin joku päivä siitä laryngiitistä. Meillä aamulla poitsu heräsi pihisten. Sopivasti oli tänään korvien jälkitarkastus lääkärissä. Siellä lääkäri totesi, että keuhkot ei onneksi rohise, mutta kurkunpää on tulehtunut. Hän sanoi, että usein tätä seuraa flunssa ja sitten se korvatulehduskin voi taas iskeä (kolmannen kerran). Nyt onneksi korvat oli ihan puhtaat. Toivottavasti poitsu ei nyt sairastuisi, kun ollaan sovittu, että hän on vapun yli muutenkin pois tarhasta ja tehdään jotain kivaa.
Nyt pitää kai jättää muillekin tilaa. Missä ihmeessä se Sussu muuten luuraa?
Laru rv 35+2
...Miten usein teillä muilla on hemppaa mitattu? Mulla on edellisestä kerrasta 10 viikkoa. Kun viimeksi jo kysyin neuvolatädiltä, että pitäiskö se mitata, niin täti totesi vaan, että " turha sitä on mitata, jos et sitä rautaa syö" . Tunnustin sitä ennen siis, että aika epäsäännöllisesti olen rautaa syönyt. Olen ollut aika väsynyt nyt viime aikoina, mutta täti ei vieläkään keskiviikkona mitannut, enkä viitsinyt nyt sitten mitään sanoa siitä. Itse ajattelen niin, että ehkä huono hemppa tulos saisi mut syömään sitä rautaa paremmin, kun sillon kun se oli huono niin söin rautaa ja se nousi, mutta sitten alkoi pillerit unohtua.
Mikä ihme se toinen kysymys oli... nyt unohdin. Varmaan kohta taas siis kyselen jotain.
Laru
Eilen ja tänään ollut yhtäkkiä tosi raskas olo. Maha aivan sevon (molemmista päistä tulee välillä yhtä aikaa), jokainen askel ottaa pirun kipeää alapäähän, kaikki on hankalaa ja kiukuttaa. Eli ei siis mitään kummempaa ilmeisesti tähän aikaan!
JANSKU: Meillä tehdään perinteisesti aina rahkakakku, kun ei nuo kermaiset oikein uppoa.
1) Irtopohjavuoan pohjalle esim. Digestive- tai kaurakeksimurskaa, johon sekaan voita, että pysyy koossa.
2) Vaahdota 2 dl kermaa ja lisää 2 prk rahkaa. Sekaan marjoja tai hedelmiä puolisen litraa. Sokeria maun mukaan.
3) Liota 4-5 liivatelehteä kylmässä vedessä ja sulata ne sitten tilkkaan kiehuvaa vettä/mehua. Sekoita rahkasysteemiin ja kaada kaikki keksipohjan päälle.
4) Pane jääkaappiin hyytymään. Sitä kiinteämpää mitä kauemmin kerkeää olla.
5) Juhlaversioon laitan yleensä vielä kiillekerroksen päälle. (mustikkamehua+liivatelehtiä)
Nyt voisin kyllä itsekkäästi tilata synnytyksen, koska huomenna pitäisi alkaa laittaa valmistujaisjuhlia, ja ei jaksais suoraansanottuna YHTÄÄN! Huusholli on ku vispattu, ja tarjottavat ihan suunnittelematta. Tämä päivä pitäisi vielä keskittyä opiskeluhommiin. Jos pääsisi synnyttämään, onnistuisi skippaamaan nuo järjestelyt... Ja rehellisesti sanottuna en jaksais enää tavata yhtään ihmisiä.
Ai niin, Varjokkaalle onnittelut tytöstä!! Mun kaveri sai kans eilen tytön:) Ollaan oltu jo kaks kertaa sen kans yhtä aikaa laitoksella...
Jakseluja kaikille. Täällä Oulussa on muuten tosi ikävä ilma, joten nauttikaahan kauniista säästä siellä missä sellaista on. Luntakin vielä pihalla, joten en ole edes ajatellut vielä tuota kukkapuolta. Jospa sieltä nousis jotain monivuotisia...
OM rv 36+2, mutta toivoen, että ois jo vk enemmän (edellinen la)
Arvojen ja tutkimusten perusteella mun pitäs voida ihan uberhyvin ja vauvalla ei mitään kiirettä syntyä. Yllättäen olikin paikat kiinni ja kaula 3cm vaikka maanantaina auki 1cm ja kaulaa 2cm. Ketäpä uskoa? Oli miten oli eiköhän se aukea kun aika on. Vauva ei ole kiinnittynyt eli ilmeisesti kipu johtuu liitosten löystymisestä. Paino oli laskenut pari sataa grammaa, johtunee myös siitä kun aamulla oksensin. Seuraava käynti on kahden viikon kuluttua. No niin päivän kohokohta ohi, mitäs nyt?
Kaupungille en jaksanut jäädä kipujen takia vaikka mieli tekis olla muuallakin kuin kotona. Miehellä pitkä vapaa eli kai tässä ehtii vielä jonnekin. Vappusuunnitelmia ei meillä ole, kotona vaan. Miten tuntuukin, että mieliala alkaa laskea taas kuin lehmän häntä :(
Mulla levottomiin jalkoihin auttaa vain lämmin kaurapussi ja sitä lämmitinkin taas pitkin yötä. Taitaa väsyttää kun näin synkistelen.
Plussat ja motivaatiooo, huhuuu!!!
+lämmin ja koivuissa lehdet
+vauva taas hiukan vahvempi syntymään
+minä olen jaksanut tosi urheasti vaikka vaikea raskaus onkin+++++
rv 36
Täällä meinaa ressi painaa päälle, sunnuntaina vanhimman tytön 10v synttärit. Viimeset isommat juhlat jotka sille pidetään, niin sovittu kaveripiirissä ja annoin luvan kutsua kaikki jotka haluaa. No se kutsui 15!! Pari ei kyllä pääse, mutta on siinä silti. Juhlat pidetään mökillä, lätyn ja makkaran paistoa ja ongintaaa jne. Sitte on vielä vappuna ( sillo on se oikea synttäripäivä) juhlat sukulaisille. Vappuvauvoista moni haaveili, Meillä kun yks on, niin aluks se oli kivaa, mutta kun alko tulla synttäri-ikään on ollu tosi hankalaa löytää päivää jollon kaverit pääsis. Kaikilla kun on vapun tienoilla omia suunnitelmia ja monesti neiti on pettyny kun läheskään kaikki ei pääse juhlimaan. Nyt vaikuttas että aika moni tulee.
Omaa napaa sen verran että eilen illalla oli viim . lääk.nla. ja sain sen toivomani painoarvion. Olis nyt jotain 3-3,2 kg eli jos lask.aikaan menee jotain 3,8-4 kg. Oli kyllä helpotus ettei ainakaan olis kuopusta (4,1kg) isompi kun se oli aika rankka synnytys. Paikat oli pehmenny mutta vielä kiinni ( tai sormelle auki mutta lääkäri sano että sillä on niin kapea sormi ettei sitä lasketa!) ,kanavaakin kolmisen senttiä ja vaavi ylhäällä. Muuten paineet sun muut ok.
Eli ei taida vielä kiirettä pitää, vaikka mistä sitä ikinä tietää. Nyt syömään. Pärjäilkää naiset!! Mä meen nyt epämääräseksi ajaksi nettipimentoo kun kone lähtee korjaajalle.
Pulmu 36+1
Hitsi kun oon ihan jumissa kotona! Miksi se mieskin käy autolla töissä?! Olis kotona tai juoksis töihin (kai se nyt äkkiä hölköttäis tuon 20 km/suuntaansa). No, kun auto on poissa, pyörästä on kumi puhki (ja millähän tyylillä luulisin polkevani) ja vaunuihin pitää vaihtaa rengas. Ollaan siis tytön kanssa hänen pyöräilyinnon varassa. Eli jumissa!
Päätin eilen ostaa käytetyt kaksosten vaunut. 50 ¿ niistä pulitan eli ei kovin paljon ja saa ne varmasti myytyä kun ei enää tarvitse.
Toivotteko itse joko tyttöä tai poikaa? Mietin hirveesti sitä, että salaa toivon meille toista tyttöä. En ole sanonut sitä ääneen, enkä sano, koska tuntuu että se toisi huonoa onnea jos mahassa onkin poika. Tiedän 100 varmasti että jos täältä poika tulee, on hän ihan yhtä tervetullut ja unohdan tyttö-haaveet saman tien, mutta jotenkin se tytön saaminen olisi niin tuttua ja turvallista. Huono omatunto jotenkin näistä ajatuksista. Ja tulee mieleen se tapaus sotavuosilta jonka mummo aikoinaan kertoi. Mummon kanssa oli sairaalassa samassa huoneessa synnytystä odottelemassa toinen nainen joka usein itki tosi kovaa. No, mummo tietysti kysyi mikä oli hätänä ja nainen kertoi että heillä on jo 3 tyttöä ja nyt mies oli sanonut että jos tämä neljäskin on tyttö, hän leikkaa siltä kädet irti (ja mikähän hullu tää mies oli?!) No, nainen sai lapsensa joka oli tyttö. Karmeaa tästä teki se, että tyttö syntyi ilman käsiä! Muistan miten mummo kertoi tästä ihan kauhuissaan. Kai se mummoa kosketti monella tapaa mut myös sen takia että hänellä itsellään oli kolme tyttöä.
No, menipäs ajatukset synkiksi. Pitänee kerätä plussia tilanteen korjaamiseksi.
+ illalla on auto käytössä
+ laitoin vauvalle nukkumislaatikon valmiiksi
+ tyttö nukkuu ja kohta minäkin
+ aurinko paistaa
+ vatsa toimii (pieniä ne on miun ilot)
T: Moskuliini
P.S. Varjokkaalle onnittelut täältäkin
Nukahdin jo ihan väsynä ennen yhtätoista, mutta heräsin yhdeltä kun jalkoja särki ja sätkytti. Karapussin lämmitin, mutta unipa pakenee jonnekin.
Onnittelut Varjokkaalle tytöstä!
Joku kirjoitteli huonosta olosta kun vauva painaa laskimoita. Mulla varmaan just sitä eilen, koska kävely on vaikeeta ja pari kertaa oksensin. Ihan törkeetä vihlontaa alapäässä jos vähänkin olen seisaallaan ja miljoona kertaa piti käydä pissalla. Saa nähdä mitä lääkäri sanoo aamulla.
Pitäs siis nukkua, että jaksaa mennä neuvolaan yhdeksäksi. Noloa vaapuntaa nähtävissä. Pitää muistaa viedä pissapurkkikin, koska aamuisin saa parhaan näytteen, muulloin vaan liruja. Hauska operaatio osua purkkiin :)
Vähänpä jotkut tietää raskaudesta kun kehoittavat nauttimaan vielä kun voi, ööö siis mistä? Siis onhan tää ihanaa, mutta ne vaivat ne vaivat.
Huvitti se asentojuttu, että kuinka käynnistetään synnytys ;D Ehkä sitä yrittäessä alkaa naurattaa niin paljon, että supparit voimistuu. Vaikka kuin himottas niin kivut kyllä äkkiä hillitsee.
Mietin tässä näitä mun kolotus kohtia niin yllättäen ne tuntus olevan just niitä akupisteitä, joita hieromalla lievitettä kipua synnytyksessä: hartioilla, alaselässä ja jalassa. Baby-idean sivuilla oli ne.
Suppareitakin tulee ja menee, mutta ei niitä jaksa enää noteerata...
Nonih nyt on yöpala syöty, jokohan nukkumatti tulis toiselle kierrolle?
rv 36